Kaakois-Aasian kirjeenvaihtajalta

[ReijoMyllymaa]

JOULU FILIPPIINEILLÄ
Moottoripyörätarinoihin tämä stoori sopii siten, että Hikon Honda Afrika Twinillä oli ratkaiseva osuus siihen, miksi Filippiinit tuli ylipäätään nähtyä ja koettua.

Amerikan-Tompaksi nimeämämme kaveri oli aito Jenkki Arizonasta. Hänellä oli siihen aikaan vaimonaan jäätävän kaunis filippinitär.
Se Hikon Afrika Twin oli vuokrattuna Tompalle, kun Hän teki sillä retken Pattayalta n. kolmensadan kilometrin päässä olevalle Koh Changin paratiisisaarelle.
Jok`on Changilla käynyt, on myös nähnyt, miten vatsanpohjaa kouriville mutkille ja mäille voi tietäkin tehdä...
No,, Tompalle se saari ei loppujen lopuksi paratiisi ollutkaan.
Hän veti sillä Hikon Hondalla kunnon immelmannit niillä Changin säkkäröillä.
Jonkunkin verran menivät rikki mies, sekä pyörä...
Aikanaan korjaantuivat kummatkin.
Tästä episodista puolestaan seurasi se, että Amerikan-Tomppa kutsui Hikon "varikolla" hengailevaa porukkaa luokseen Filippiineille viettämään Joulua.
Ryhmään, jolle kutsu kelpasi, kuuluivat minun lisäkseni Ville, Moku ja Markku.
Eipä muuta kun lento Manilaan ja menoksi! Manila...? Onkohan se joku rahan koti ??
No olihan siellä kyllä sitäkin, mutta olipa raa`asti toistakin ääripäätä. Semmoisia slummeja en ole nähnyt elokuvissakaan.
Budhan opit eivät näitä saaria oikein koskaan saavuttaneet.
Pitkät Espanjalaisten, ja sittemmin Amerikkalaisten tapakultuurien vaikutusaika näkyy vahvasti näitten saarien sielunmaisemassa. Siinä on vähän semmoinen kuuma Latino-meininki...
Tompan ensimmäinen ja tärkein ohje olikin:
-"Täällä ei sitten kukaan edes päivälläkään kulje koskaan eikä missään yksin!"
Tämä ohje olisi kannattanut ottaa todesta...
Aikamme Manilaa äimisteltyämme, siirryimme Mindoro-nimiselle saarelle.
Mindanao on sitten aivan eri saari, mistä muslimi-sissit aikanaan noutivat ne pari suomalaista Ruskean Reijän Ritaria Jolon saarelle.
Mukaamme saimme Tompan Daamin koko perheen. Isä, äiti ja pari nuorempaa sisarta.
Ville taisi antaa toiselle siskoksista vähintäänkin oman sydämensä...
Joulua vietimme pienessä viehättävässä kalastajakylä tyyppisessä paikassa. Pieniä, sieviä valkoisisksi kalkittuja kivitaloja. Kapeita kujia. Jotkut jopa niin kapeita, ettei mopo niihin sopinut.
Pian ymmärsi mistä päin maailmaa karaoke on lähtöisin.(Japani?) Siinä oli tyrmäävä ero Suomi-baarien mollivoittoiseen jollotukseen! Nämä ihmiset olisivat lavatähtiä millä estraadilla tahansa...
Yhdeksi päiväksi vuokrasimme veneen kuljettajineen, jolla siirryimme piknikille saman saaren autiolle hiekkarannalle. Maisema kuin postikortista tai matkaesitteestä. Valkoista hiekkaa, palmuja ja turkoosi meri. Eikä muita ihmisiä lähimaillakaan.
Jossain vaiheessa alkaa mozkarimiehillä kaasukäden rannetta kummasti nykimään. Siihen ei ole kuin yksi lääke. Tomppa tiesi, että saarelta löytyy jonkinlainen pyörävuokraamo. Pahimmin oireilevia olivat Markku, Ville ja minä. Kaikki pyörät olivat 125cc katu-enskoja. Katuja tosin saarella ei ole, eikä tänne koskaan ole raahattu asfalttikoneitakaan.
Itselleni valikoitui "Kalasäkki" eli Kawan KDX 125.
Saaren tiestö muistutti enemmän moto-crossrataa, joka kyllä sopi minulle.
Hieman ylipainoisena Ville lyllersi Hondallaan edelläni.
Kunnon ajorytmistä ei saanut oikein kiinni, ja päätin korjata tilanteen. Kierroksia koneeseen, ja ohi. Ei kannattaisi Hitaan Hämäläisen alkaa leikkimään nopeaa...
Se vastaantuleva auto könysi serpentiiniä ylös väistellen samalla isompia kuoppia.
Ja just samalla puolella ajouraa kuin minäkin!
Kaadoin sen Kalasäkin jarrulla, toivoen samalla ettemme olisi kovin syvällä se auton etumaskin väärällä puolella...

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

Väistöliike onnistui täpärästi molemmilta. Ei osumaa....!
Kuski veivasi ikkunan auki.
-"Sattuiko ??"
-"Äh,,, Ei mitään. Mai pen lai..."
Nostin Kalaksäkin pystyyn. Etuvilkun varsi ja etujarruvipu poikki. Naarmuja vähän muoviosissa.
Itselläni oikea kyynärvarsi ja jalka vähän naarmuilla. Jessus, että HÄVETTI...
Ajoimme seuraavaan kylään, josta löytyikin puhdistus- ja sidontatarpeita.
Nypimme hiekanmuruset haavoista pois ja oikea käsivarsi ja jalka laitettiin siistiin pakettiin.
Näillä kääreillä tuli olemaan oleellinen merkitys sille, mitä tuli myöhemmin tapahtumaan..
Monessa muussakin yhteydessä olen todennut, että: Kaikki vaikutta kaikkeen niinkuin kaasarin säädöissä...
Muistaakseni tälle vuokraamolle riitti kopio passista. Mutta toki olin neuvotteluasemissa aikalailla lakynnessä. Kyllähän niillekkin alumiini- ja muoviosille kilohintaa kertyi...

Jossain vaiheessa hyvästelimme saaren, sekä Tompan vaimon perheen. Paljon jäi kuitenkin lämpimiäkin muistoja.
Siirryimme takaisin pääsaarelle, ja Tomppa halusi näyttää meille Angeles Cityn.
Se on todellakin erilainen paikka kuin Amerikkalainen nimikaimansa Los Angeles.
Musiikkitermein sen "soundi" on hieman samanlainen kuten Pattayalla.
Jenkkien sotilastukikohdalla on ollut täälläkin osuutensa kaupungin syntyyn ja sielunmaisemaan.
Yksi pikku episodi kuvaa mielestäni hyvin Filippiiniläistä meininkiä.
Jossain baarissa hengaili pöydässämme filippiiniläinen gimma.
Naisillahan tulee välillä tarve kaivaa väskystänsä jotain tarpeellista. Meikkiä tai jotain.
Olkalaukun läpässä oli magneettilukko. Tksityiskohta, jolla on merkitystä.
Muina naisina Hän nosti pöydälle punaiset pikkupöksyt, jonka sisällä oli valmiiksi avattu stiletti.
-"Mitä sä tällä.....?" Oli meidän hämmentynyt kysymys.
-"Sitä voi joskus tarvita..."
Vastasi daami, ikäänkuin pitäen asiaa itsestäänselvyytenä.
Jossain vaiheessa ryhmämme siirtyi suureen tavarataloon, kun joku tarvitsi jotain.
Väentungoksessa kadotin näköyhteyden porukkaamme. Ei löytynyt.
Lähdin yksin käppäilemään hotlalle, ajatellen että kyllä ne sinne sitten aikanaan tulee.
Eläinkunnan ravintoketjussahan syödään aina heikoimmat ja haavoittuneet pois.
Sama laki toimii Filippiineilläkin...
Mopotaksi äkkäsi katukuvassa yksinäisen, haavoittuneen turistin siteineen.
-"Kännissä tietysti koheltanut. Helppo nakki !"
Ajatteli ehkäpä hän.
-"Sinä tarvita kyyti ?"
-"Ei pitkä matka. Kävelen."
-"Mistä maasta Sinä olla ?"
-"Finland."
-"Oi, oi, oi ! Minun sisko lähteä ensi viikko sairaanhoitaja Finland ! Hän itkeä kotona. Ei osata kieli.
Ei tunta ketä. Ei titää Sinun maa mitä. Minun koti tässä matkalla lähellä hotelli. Tulla kertoa Hänelle Sinun Finland. Vähän kieli. Sisko tarjota Sinulle hyvä ruoka, olut, kaikki. Minä viedä Sinä heti sitte hotelli. Mikä ei maksa mitä !"
Mies joka ei osaa sanoa EI, on aina kusessa...
Mopon kyljessä oli omituinen putkihäkkyrä sivuvaununa. Saman tapainen, kuten Dragsterin ohjaamo turvakaarineen. Kapusin sinne.
Kuski lähti vetämään renkaat soikeena sitten aivan eri suuntaan, kuin hotelli....

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

...Nyt kyllä tällä taxilla ei ole puhtita jauhoja pussissa...
Mikähän soppa taas tästäkin syntyy ? Nyt oli tärkeää säilyttää korostettu rauhallisuus ja viileys. Antti Rokan ja Lauri Törnin perintö. Ilmeisesti taas soditaan isompaa ja vahvenpaa vastaan..?
Jos alkaisi huutamaan ja karjumaan, olisi peli varmasti menetetty. Siinä saisi vain ylimääräisiä ilmakanavia stiletistä keuhkoihinsa...
Kuski pujotteli merkittävänkin matkan hieman sivummalle. Koko ajan oltiin kuitenkin kaupunkialueella.
Yritin painaa reitin tarkoin mieleeni, jos täältä joskus joutuisi / pystyisi kävelemään takaisin hotellille.
Kuski pysäytti häkkyrän jonkun talon edustalle. Ei oltu kitenkaan ihan köyhimmällä alueella.
-"Sisko asua tässä. Mennä sisälle."
Sivuvaunumopo jäi kadulle.
Nyt keuhkoihin ilmaa, ja ryhti suoraksi. Olemukseen itsevarmuutta ja rauhallinen hymy kasvoille.
Sisällä odotti pari sliipattua, mafioson oloista vinosilmäistä kaveria. Talon sisustus kieli hyvästä mausta, ja tietystä vauraudesta.
-"Hänen sisko ei nyt vielä täällä. Tulla kohta. Mitä Sinä juoda ?"
-"Kokis."
Colatölkin mukana tuli kolme nuortamiestä seurueeseen lisää. Eivätpä olleet erityisen kiltin näköisiä kavereita...
Tämä ei selvästikkään olisi mikään ompeluseuran kokus......

Terv. Repa

[veikka1]

...Nyt kyllä tällä taxilla ei ole puhtita jauhoja pussissa...
Mikähän soppa taas tästäkin syntyy ? Nyt oli tärkeää säilyttää korostettu rauhallisuus ja viileys. Antti Rokan ja Lauri Törnin perintö. Ilmeisesti taas soditaan isompaa ja vahvenpaa vastaan..?
Jos alkaisi huutamaan ja karjumaan, olisi peli varmasti menetetty. Siinä saisi vain ylimääräisiä ilmakanavia stiletistä keuhkoihinsa...
Kuski pujotteli merkittävänkin matkan hieman sivummalle. Koko ajan oltiin kuitenkin kaupunkialueella.
Yritin painaa reitin tarkoin mieleeni, jos täältä joskus joutuisi / pystyisi kävelemään takaisin hotellille.
Kuski pysäytti häkkyrän jonkun talon edustalle. Ei oltu kitenkaan ihan köyhimmällä alueella.
-"Sisko asua tässä. Mennä sisälle."
Sivuvaunumopo jäi kadulle.
Nyt keuhkoihin ilmaa, ja ryhti suoraksi. Olemukseen itsevarmuutta ja rauhallinen hymy kasvoille.
Sisällä odotti pari sliipattua, mafioson oloista vinosilmäistä kaveria. Talon sisustus kieli hyvästä mausta, ja tietystä vauraudesta.
-"Hänen sisko ei nyt vielä täällä. Tulla kohta. Mitä Sinä juoda ?"
-"Kokis."
Colatölkin mukana tuli kolme nuortamiestä seurueeseen lisää. Eivätpä olleet erityisen kiltin näköisiä kavereita...
Tämä ei selvästikkään olisi mikään ompeluseuran kokus......

Terv. Repa

...Nyt kyllä tällä taxilla ei ole puhtita jauhoja pussissa...
Mikähän soppa taas tästäkin syntyy ? Nyt oli tärkeää säilyttää korostettu rauhallisuus ja viileys. Antti Rokan ja Lauri Törnin perintö. Ilmeisesti taas soditaan isompaa ja vahvenpaa vastaan..?
Jos alkaisi huutamaan ja karjumaan, olisi peli varmasti menetetty. Siinä saisi vain ylimääräisiä ilmakanavia stiletistä keuhkoihinsa...
Kuski pujotteli merkittävänkin matkan hieman sivummalle. Koko ajan oltiin kuitenkin kaupunkialueella.
Yritin painaa reitin tarkoin mieleeni, jos täältä joskus joutuisi / pystyisi kävelemään takaisin hotellille.
Kuski pysäytti häkkyrän jonkun talon edustalle. Ei oltu kitenkaan ihan köyhimmällä alueella.
-"Sisko asua tässä. Mennä sisälle."
Sivuvaunumopo jäi kadulle.
Nyt keuhkoihin ilmaa, ja ryhti suoraksi. Olemukseen itsevarmuutta ja rauhallinen hymy kasvoille.
Sisällä odotti pari sliipattua, mafioson oloista vinosilmäistä kaveria. Talon sisustus kieli hyvästä mausta, ja tietystä vauraudesta.
-"Hänen sisko ei nyt vielä täällä. Tulla kohta. Mitä Sinä juoda ?"
-"Kokis."
Colatölkin mukana tuli kolme nuortamiestä seurueeseen lisää. Eivätpä olleet erityisen kiltin näköisiä kavereita...
Tämä ei selvästikkään olisi mikään ompeluseuran kokus......

Terv. Repa

Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään Tarjoon pihvit kun ootte palannut reissusta. Poskilihakset ja maha kipeenä nauramisesta

[ReijoMyllymaa]

Otoin Colatölkistä pitkän huikan ja kiittelin ystävällisesti hymyillen.
Kurkkuakin jo kuivasi...
-"Odottaa. Sisko tulla kohta. Pelata kortti ?"
Nousin tuolilta ylös rauhallisesti hymyillen.
-"Olen erittäin, erittäin pahoillani. Minä ei osata pelata mikään korttipeli. Minun täytyä nyt mennä. Ystävät odottaa minua hotelli."
Tunnelma alkoi nousta, mutta hieman Amerikkalaisen futiksen tekniikalla kierrellen, väistellen ja luistellen pääsin kun pääsinkin livahtamaan ulos. Liuta hätääntyneitä filippiinoja perässä.
Saalis karkaa! Ainoa "turvapaikka" oli mopon putkihäkkyrä. Kadulla oli onneksi muitakin kulkijoita ja liikennettä...
-"Maksa juoma ! Tuhat peso !"
Vaati joukkion johtaja. Kova hinta kokiksesta. Vajaa kaksikymmentä euroa. Mopon sivuvaunu oli oikealla puolella. Kuten myös lompakkoni oikeassa takataskussa. Huono paikka lompakolle. Sain hivutettua posan vasemman kankkuni alle. Räpläsin sieltä tuhannen peson seteli esille.
-"Tässä. Hyvä Coke."
Sanoin leveästi hymyillen.
-"Pitää maksa kyyti kans ! Tuhat peso !"
No just joo... Nyt oli tärkeää pitää tilanne hallinnassa. Heillä on kiire. Minulla ei. Tai ainakaan en saa sitä näyttää. Pitää pelata aikaa ja vedättää. Vaikka molotus putkihäkkyrän ympärillä kävi jo aika kuumana. Rauhallisin liikkein ja edelleen hymyillen ojensin setelin.
-"Tässä raha. Hyvä kyyti, jos vielä viedä hotelli?"
Ryhmän päällikkö kävi jo aika kovilla kierroksilla. Mutta puukkohippasia ei saa päästää nyt syntymään, koska pakoreittiä ei ole.
-"Maksaa mopon vuokra ! Tämä minun mopo ! Ei kuskin ! Tuhat peso !"
Nyt oli aika vaihtaa toimintatapaa. Wanhan mozkarikauppiaan taktiikka otettiin käyttöön.
Narua on annettu jo tarpeeksi. Nyt kiristetään silmukka.
Tuima ja määrätietoinen ilme kasvoille. Katse porautui niistä mustista silmistä läpi, ja varmaan takaraivostakin ulos.
-"Minää tietää tämä! Sinun joka kaveri tarvita tuhat peso! Mutta tämä on viimeinen! Tässä kaikki!
Enempää ei ole! VIIMEINEN!!"
-" SHIT! Go Hell..!!!"
Sanoi ryhmyri. Löi nyrkillään putkihäkkyrän yläkaareen, kääntyi kannollaan, ja veti joukkonsa pois.
Taxi veikin jo rauhallisesti hotellille, ja kyytihän jo olikin maksettu.

Tämä kokemus maksoi sen vajaan kuusikymmentä euroa. Mutta oli mielestäni loppujen lopuksi hyvinkin sen arvoinen..?
Muu ryhä hotellilla oli jo tietysti vähintäänkin huolissaan. Mihinkähän se Myllymaa on taas Camelbootseineen joutunut !?!
Tein lyhyen raportin tapahtuneesta.
Amerikan-Tomppa oli hujentunut, mutta ihmetteli samalla, miten selvisin hengissä??
Hän oli itsekkin vuosia sitten saanut jossain vastaavassa tilanteesta hieman stiletistä.
Täällä on täysin normaalia päästä rahojensa lisäksi vapaaksi lopullisesti myös niitten hankkimisesta.
-" Ne pirulaiset eivät tienneet paria pikku asiaa. Minun isäni tappeli jo aikanaan Suurta ja Mahtavaa vastaan kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Olen myös katselut nöösinä senverran vanhoja lännenfilmejä, oivaltaen sen, että se on aina porukan vaarallisin mies, joka aina vain hymyilee....!"

Terv Repa

[Eddie]

Hauska lukea onnellisesti päättyneestä kokemuksesta Filippiineillä. Maassa saa tosiaan pitää varansa, varsinkin isommissa kaupungeissa, joissa koijareita ja taskuvarkaita riittää.
Pääsaarella Luzonilla riittää paljon hyviä teitä ajettavaksi ja tiestö on pääsääntöisesti kelvollisessa kunnossa (toki riippuen luonnon oikuista).

Nyt sadekaudella ötökät ovat pahimmillaan ja puremat voivat olla todella vaarallisia! Antibiootit kannattaa pitää likellä... ja sos:n numero.
Lähes tarkkaan vuosi sitten olin kolmas valkoihoinen "Joe", joka sai pohjoisella saarella verenmyrkytyksen ja oudon lihansyöjäbakteerin kiusaksi ötökänpuremasta.
Onneksi jalka saatiin pelastettua ja ukko sätkyttelee kohti tulevaa ajokautta.
Vaikka vanhasta Kaakkois-Aasian konkarista taitaakin olla kyse, en silti malta olla varoittamasta tästä uudesta oudosta infektiosta tässä maassa!

Maa on todella tutustumisen arvoinen, kaikkine kontrasteineen!

[ReijoMyllymaa]

Koillis-Cambodian reki

Edellisissä tarinoissa on paljonkin dramatiikkaa, mutta ne ovat antaneet ehkäpä hieman vääristyneen kuvan tästä maailmasta täällä. Nämä mozkaristoorit rakentuvat vain erilaisten kommellusten ja sattumien ympärille. Ne ovat kuitenkin vain pieniä hetkiä tässä ajan virrassa.
Mutta nyt asiaan.

Tälle retkelle lähtivät Hikon ja minun lisäkseni Markku, Heikki, Moku ja Reiska.
BMW-juonne liittyy vihdoinkin tähän tarinaan siten, että minulle valikoitui Hikon mozkaririvistöstä Aprilia Pegaso. Sehän on tunnetusti F650 Funduron äiti. Fundurohan aiheutti aikanaan meissä wanhoissa BMW-uskovaisissa tavattomasti hämminkiä ja kuohuntaa.
-"Eihän se voi olla mikään BMW! Siinähän on KETJUTKIN!?!?!"
Ristin sen Aprilian oitis Omenaporaksi! Sen nimi tulee minun vajavaisen logiikan mukaan sanoista apple = omena ja drill = pora.
Se oli siihen aikaan hyvin vähän ajettu koska oikein kukaan ei halunnut sillä ajaa. Siinä oli paha yskä. Nyki tasakaasulla. Tänä päivänäkin se on yhä pa.....
Tekniikan kanssa turaaminen olikin tällä reissulla vahvasti esillä.
Eipä päästy Pattijoelta kun noin viisikymmentä kilometriä kun se Hikon DR400 kuoli.
Tyhjäkäynti oli kyllä moitteetonta, mutta ylärekisteri puuttui. Se paha yskä...
-" Tulppa menny." Oli wanhan kaksitahtimiehen diaknoosi. Mokun samalaisesta lainattiin sytytystulppa. Diagnoosi oil väärä.
-"No sinne on menny pesussa vettä kaasariin?"
Hyvin epätodennäköistä, mutta tyhjensimme kaasarin. Ongelma oli ja pysyi...
Hiko pätpätteli tyhjäkäynnillä seuraavaan mopokorjaamoon. Niiten verkostohan on täällä johtuvista tarpeista hyvin tiheä. En olekkaan vielä näistä "elvyttämöistä" kertonut?
Itsekkin joudun joskus asiakkaaltani kysymään: "Korjataanko, vai elvytetäänkö?"
Se on vähän samanlainen eetinen kysymys, jonka lääkäri joutuu joskus potilaan omaisille esittämään. Korjaaminen tarkoittaa ongelman pysyvää pistamista. Elvyttäminen on toimenpide, jolla lopullista kuolemaa siirretään, tapauksesta riippuen, vain vähän tuonnemmaksi...
Sama pätee näihin päristimiinkin. Olen toki nähnyt kaupungeissa siistejä, isoja merkkikorjaamoitakin. Työkalut testereineen, nostureineen ja työpöytineen ovat sotilaallisessa järjestyksessä, ja sisteys lähes samaa tasoa, kuin sairaalan leikkaus salissakin.
Mutta lattiatasostahan kaikki lähtee. Maaseudulla korjaamon lattia on luonnollisesti maata. Vauraammissa kylissä lattia on hyvin öljyttyä betonia. Ei pölyä. Joitain tyhjiä työkalukoukkujakin saattaa seiniltä löytyä, mutta kaikki työkalut löytyvät kuitenkin lattialta. Mutta onneksi niitä ei ole paljon ja ne ovat myös tarpeeksi isoja. Ankaria ilmasto-olosuhteita kuvaa täälä se, että niinkin rasvaiset työkalut pystyvät kuitenkin ruostumaan? Jonkinlainen työpöytäkin saattaa olla, mutta se on hautautunut kaikenlaisen tarpeettoman ja tarpeellisen romun alle. Siispä kaikki elvyttämiseen liityvät taikatemput tehdään lähes paljain käsin, ja niinsanotusti polvien välissä...
Tässä murjussa oli sentään betonilattia. Se pieni musta mies (Musta siis muutenkin kuin tukanväriltään ja iholtaan.) tutki hetken potilasta ja paiansi ongelmakohdaksi pick-up coilin.
Teille alan miehille ei tarvitse selittää sitä, mikä se on. Muille täytyy kertoa että se on se pikkuruinen käämi hyvin lähellä vauhtipyörää. Se informoi älylaatikon kautta sytkäpuolaa siitä, milloin on oikea aika toimittaa niitä kipinöitä vikkelästi sytystulpalle.
Suzuki kyljelleen pihalle, ettei tarvitse laskea öljyjä pois, kun laturin kansi irroitetaan.
Reisa lähti jo kaupasta hakemaan riittävää määrää olutta, koska näytti siltä että tämä retki olisi nyt tässä... Länsimaissahan näitä osia ei korjata. Olenkin sanonut että niissä ja älylaatikoissa on se pitkä, kiiteä johto vain sitä varten, jotta sen voi siitä lingota tarpeeksi kauas. Eikä täällä olisi uutta pick-up coilia missään. Taikuri irroitti sen pick-up coilin ja syventyi sen sielunelämään likkuvetsellä ja juotoskolvilla. Osat paikalleen ja Suzuki pystyyn.

[ReijoMyllymaa]

Painallus napista, ja kaikki kierrokset olivat jälleen kotona!!
Suoritetut girurgiset toimenpiteet olivat vieläpä hyvinkin edullisia!
Siitäpä me sitten kapusimme ratsaille, ja kohti uusia vaikeuksia...

Oltiinkohan vielä Thaimaan puolella, kun Mokun DR:n takarengas poksahti ekan kerran?
Kumikorjaamoitakaan ei täällä yleensä tarvitse kaukaa etsiä. Eipä nytkään. Gummimies töihin ja me muut juomaan.. Siis vettä..! Uutta sopivaa sisärengasta ei ollut, joten tydyttiin elvytettyyn sisäkumiin.
Päästiinkin peräti melkein kaksikymmentä kilsaa, kun takakumi oli taas alapuolelta tyhjä! Paikka irti...
Nyt ei enää elvytetä, nyt korjataan. Löytyihän lopulta se uusi ja sopiva sisärengaskin jostain.
Hat Lekistä jälleen Kambozhan puolelle Koh Kongiin, josta aukesi vielä suratievirtuoosien taivas!
Mutta niin täällä kuin muuallakin ainoa pysyvä tila on muutos...!
Jokien ylityksiin oli rakennettu jo paikoin oikein kunnon betonisia siltoja. Tiet vielä puuttuivat ja sillat olivat tukittu molemmista päistä betoniporsailla. Primitiivilautat siis kulkivat vielä. Mutta mehän äkättiin että nostetaan ajokalusto betoniporsaista yli. Voitonriemuisina karautimme hienoa siltaa pitkin joesta yli. Sillan toisessa päässä oli vain ketterä khmeeri-mummeli, joka äkkäsi myös falangien koiruuden...
-"Siltamaksu! Maksa tähän käteen!"
Ja mehän maksoimme kiltisti, koska yritteliäisyyttä pitää arvostaa kaikilla maailman kolkilla. Etenkin aasialaiseen rotuun yritteliäisyys on jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus.

Aikanaan tavoitimme SihanoukWillen, tälläkertaa ilman sen isompia ongelmia. Se on kiva paikka, ja toljailimme siellä päivän, pari.
Mutta Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Lähtisimmekin heti, kun vain Reiskan DR400:sen virta-avaimet löytyisivät jostain...! Ei mistään..!
Haalittiin lukkoseppä paikalle.
-"Teeppäs avaimet tohon Suzukiin."
Hän tiirikoi bensatankin korkin auki, ja purki siitä lukon. Aikansa avainaihiota viilailtuaan oli Reiskalla toimiva virta-avain...

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

Virrat päälle siis muistakin pyöristä ja vihdoinkin matkaan !
Suuntasimme itään pitkin rannikkoa. Sitähän Kambozhalla on suhteellisen vähän. Kampotista Kep- nimiselle niemekkeelle. Eikä se ollutkaan mikään pikkuniemeke, mutta siellä on hieman hämmentävää nähtävää. Voi vieläkin hyvin kuvitella, miten vaurasta aluetta se on ollut Ranskan siirtomaavallan aikaan. Linnamaisia huviloita laajoine puutarhoineen.
Sitten ovat Puna-Khmeerit aikanaan räjäyttäneet kaikki paskaksi..
Alue on jätetty sitten siihen tilaan. Ilmeisesti jälkipolvia on tarkoitus muistuttaa kapitalistienkin kuolevaisuudesta?
Mutta kuitenkin se toinen vaihtoehto vasta tämänkin kansan kohtaloksi koitui...
Sieltä rymysimme Pnomh Penhiin osittain samoja huonoja teitä ja siltoja kuten Tompan kanssa edelliselläkin retkellä.
Big Luck-hotelli oli vielä silloin ehjänä, ja asetuimme sinne. Shark on taas erään jenkin pitämä legendaarinen disco, mutta ne eivät ole moottoripyörätarinoita...
Phnom Penhistä päräytimme Kampong Chamiin. Sieltä kohtalaisen huonokuntoista, mutta päällystettyä tietä kohti Kratieta.
Jonkun kylän läpiajohässäkässä ryhmämme etu- ja takapää hukkasivat toisensa.
Heikki entisenä autokoulun opettajana pyrki pitämään riittäviä turvavälejä. Näissä hässäköissä se vain ei onnistu, koska tyhjä tila täyttyy koko ajan välittömästi...
Onneksi puhelimissa oli virtaa ja kenttää, joten kaikki löysivät aikanaan taas toisensa.
Ennen Stung Trengiä käännyimme oikealle, tavoitteena Rattanakiri ja Banlung.
Tie oli löysää irtosoraa. Sitten oli jossain vaiheessa Reiskan takarenkaan vuoro.
Lähistöltä löytyi asumus, jonka pihassa oli ruosteinen kompura. Se tarkoitta täällä yleensä sitä, että rengashommelit onnistuu.
Kotosalla oli vain alle kymmenvuotias nassikka. Irroitimme kuitenkin DR400:sen takapyörän, ja kaivoimme sisäkumin pimeydestä aurinkoon. Nappula viittoili että Hän voisi sen paikata.
Olipas varmaan joskus tarkkaan seurannut, miten isänsä tempun tekee. Siihen tarvittiin vain vanhaa sisäkumia, bensaa ja sytkäri. Varsinainen kuumavulkanointi!!
Se paikka on varmaan tänä päivänäkin paikallaan hoitamassa sille asetettua tehtävää...
Matka jatkui, ja jossain vaiheessa aloin ihmettelemään että ompas täällä ollut laaja metsäpalo. Mustuneita isoja puunrunkoja pystyssä silmänkantamattomiin. Kuin aavemetsää. Mutta oletteko Te kuulleet metsäpalosta sademetsäsäsä?? En minäkään.. Sitten juolahti mieleeni Vietnamin sota, napalm, ja Ho Chi Minhin huoltoreitti! Sodan arvet näkyvät täällä pitkään, vaikka jenkit eivät koskaan virallisesti Kambozhaa pommittaneetkaan..?
Pimeys tuli taas ennen Bamlungia. Hiekkatien pöly ja pimeys ovat kenkku yhdistelmä. Ja kun yläkerran lämpölamppu sammutetään, tulee näinkin pohjoisessa siihen päälle kylmyys.. Ja väsymys.. Siinä tilassa Bamlungin kelmeät valot tuntuvat auringolta! Eka juottola, ja siellä meni varmaan ämpäritolkulla kuumaa teetä. Eipä siellä tainnut muuta ollakkaan?
Aamun valjetessa alkoi kaupungin sielunmaisema hahmottumaan. Näkymä oli kuin suoraan lännen filmistä. Punasaviset, pölyävät kadut ja jalkakäytävät oli rakennettu laudoista. Avoviemärit kuuluivat paikoin kuvaan. Hiko tiesi kertoa, että täällä majailoee ryhmä jenkkejä, jotka etsivät yhä vielä lajitoveriensa maallisia jäänteitä viidakosta, Vietnamin sodan ajoilta.
Heikin DR650:se kytkinvaijeri napsahti poikki. Mutta empä ole minäkään nähnyt yhtä nopeaa ja edullista korjausta. Aikaa meni melkein saman verran, kuin formulavarikolla.
Mätä sielu tempaistaan pois, ja uusi metritavarasta työnnetään tilalle. Nipat päihin ja: "mitäs te täällä korjaamolla vielä luuhaatte?"
Siitäpä me lähdettiinkin taas hakemaan rajojamme. Niinkuin kakarat...

Trv. Repa

[Kurahousu]

Tässä olisi sellainen popkornia syövä suurisilmäinen hymiö, jos siis sellainen tuolta olisi valittavana
...nyt on

[ReijoMyllymaa]

Kiitos Juhalle edellisestä! Enskan ajamiseksihan se taas täälläkin meni...

Hiko tiesi että tästä eteenpäin koilliseen, löytyy vähän niinkuin keskeltä ei mitään, bungalow-kylä.
Sitä pitää joku ruotsalainen (Tottakai!) kaveri. Hänen bisnesideansa ilmeisesti perustui näihin jenkkeihin, jotka yhä kaivelevat niitä kavereittensa luita...
Lähdetäämpä katsomaan mitä Me löydämme. Löydettiimpä huonojen teitten takaa se byngalow-kylä
Kontrasti oli kyllä hieman hämmentävä, kun ajatteli, missä hevonkuusessa/viidakossa ollaan.
Uudehkoja, siistejä majoja sekä kunnon sauna. Fasiliteetit länsimaista tasoa. Swedu-Pelle oli tosin nyt juuri jossain muualla, mutta palvelu kyllä toimisi. Sauna lämpiäisi ja niitä ruotsalaisia lihapulliakin taas löytyisi. Mutta ensin piti käydä ihmettelemässä jotai läheistä järveä?!? Kyllä oli Suomi-pojalla ihmettelemistä, kun joutui ensin maksamaan pienen pääsymaksun siitä hyvästä että voi katsella järveä!!?
No,,, Olihan se vähän erikoinen. Halkaisiaa ehkä reilu kilometri, ja muodoltaan pyöreä kuin harpilla piirretty. Varmaankin meteoriitin osuma vähän sen jälkeen, kun Nooa ajoi arkkinsa karille...
Siitäpä me sitten saunaan ja syömään ihan suomalaiskansalliseen tapaan.
On se muuten kumma, miten täälläkin sauna puhdistaa kehoa sekä mieltä! Vaikka saunan ulko- ja sisäpuolen läpötiloissa ja kosteudessa ei kovinkaan kummoista eroa ole, on sauna suomalaiselle aina pyhä paikka.
Yhden yön pidimme leiriämme niissä hinoissa bungaloweisasa.
Aamulla heräsimme rankkaan sateeseen. Tännekkään emme jää, joten sekaan vaan kun synnin sumuun.. Aikamoiseksi mutapainiksi se tietysti menikin. Se punainen savi on märkänä lievästisanottuna liukasta!! Miehiähän kaatuili kuin Talvisodassa.. (En minä, mutta pojat.. Heh!)
Ilman merkittävämpiä aineellisia vaurioita pääsimme vihdoin hotellille takaisin. Henkisiä vaurioita ehkä joillekkin vähän tuli.. Kylmä suihku muistaakseni sentään jostai löytyi.
Illalla sade loppui, ja suunnitelmat tuopin ja kartan ääressä huomisen päivän ajoreitiksi alkoivat saada muotoaan. Tästä pohjoiseen, ylemmäs vuoristoon, olisi mielenkiintoisen näköisiä ajo-uria. Eilisen rankkasateen jäljiltä niissä urissa oli aamulla vielä paikoin runsaastikkin vettä. Wanha enska-kuski oli taas elementissään!
Olenkin joskus miettinyt, mistä tämä mieltymys kuravedessä melskaamiseen oikein johtuu??
Onkohan syy siinä, kun äiti ei antanut lapsena hyppiä kuralalätäköissä? Aikuisena on sitten täytynyt sitäkin aukkoa kehityksessä paikkailla. Ja vieläpä mozkarin kanssa...?
Vaikeimmista paikoista sain ajaa välillä toistenkin päristimillä yli.
Jossain vaiheessa tuli vastaan riippusilta. Oltiin aika ylhäällä, ja sillä oli pituutta ainakin sata metriä. Kaukana alhaalla näkyi kuohuva koski. Silta oli tarkoitettu jalankululle ja korkeintaan mopoille. Melkein kaikki lankut olivat paikiollaan. Kanjonin ylitys onnistui kuitenkin kaikilta tälläkertaa mallikkaasti. Paluumatka olikin sitten vähän tapahtumarikkaampi...

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

Isoja termiittikekoja väistellen matka pieneen, vain muutaman asumuksen kylään.
Näytti siltä, että he elelesivät jonkinlaisessa luontaistaloudessa. Kylän väki oli kerääntynyt kahden ison saviruukun ympärille. Toisessa oli ehkä riisi- ja toisessa palmuviinaa. Hauskaa näytti kaikilla olevan.. Paikalta löytyi myös nuorehko ranskalaispariskunta. He olivat täällä olleet jonkun suuren lääketehtaan palveluksessa tutkimassa viidakosta löytyviä rohtoja. Sitten he olivat todenneet, että täälläpä on ihmisen hyvä olla. Ja jääneet tänne. Kaikesta päätellen todellista valinnanvapautta..
Meidätkin kutsuttiin ruukkujen ympärille. Mäskissä oli pystyssä muutamia sormen vahvuisia bambukeppejä. Juominen tarvitsi oman tekniikkansa. Ensin keuhkot täyteen ilmaa, ja sitten voimakas puhallus putkeen, niin että mäski kuplii. Imaisu tuottaa melkein suullisen tärpättiä, ennen kun rööri on taas tukossa.
Mutta niinkuin eräs tunnettu jääratamestari joskus lausui:
-"Ei viina maullaan, eikä Se... näöllään, mutta vaikutus viehättää...!"
Kylästä eteenpäin ei ollut enään oikein ajokelpoista polkuakaan, joten käännyimme paluumatkalle.
Kukaan ei osunut tälläkään kertaa termiittikekoihin. Riippusillalla tapahtui Reiskalle pieni kämmi..
Olikohan niillä parilla saviruukulla osuutta tapahtumiin...?
Köysi- tai vaijerisillan ylityksessäkin on oma tekniikkansa.
Sillalle mennään tietenkin vain yksi kerrallaan. Ajetaan maltillisesti tasakaasulla. Ei suditella, varsinkin jos on irtolankut. Voi päästä pikahissillä alakertaan..
Seuraavan on tärkeää odottaa sen aikaa, kun sillan vellova liike rauhoittuu.
Reiskalla kun on aina kaikkea eniten, niin siksi Hänellä on myös yleensä kiire. Silta velloi vielä kuin Atlannin allot, kun Reiska lähti suorittamaan ylitysoperaatiota. Yrittäen samalla väistellä puuttuvista lankuista syntyneitä aukkoja. Seurauksena oli se, että hetken päästä Suzuki ja Reiska nojasivat täydellä painollaan turvavaijereihin... (Tilanteesta on kuva Moto-Ykkösessä, kun Moku kiskoo takapuoli pitkällä Riskaa ja Suzukia irti vaijereista.)
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Reiskan ego vain sai aikamoisen lommon...
Aamulla irtaannuimme Banlungista lahkeet lepattaen kohti Stung Trengiä. Jollain juomatauolla yhytimme ryhmän germaaneja, jotka olivat liikkeellä Hondan XR250:silla. Huoltoautoon oli pakattu kaikki reput ja rensselit, sekä katolle oli nostettu yksi halvaantunut XR250:nen. Oltiin siis edelleenkin sillä irtosoratiellä. Juomatauon päätyttyä syntyi aika luonnikkaasti pienimuotoinen Suomi - Saksa soratiemaaottelu. Eipä saatu germaaneista kovinkaan kummoista vastusta!
Sinne jäivät pureskelemaan ilmassa lentävää maa-ainesta, kun Me poijaat päästimmä hevosvoimat valloillen... Olipa meillä taas kivaa!
Aamulla Stung Trengistä ylitimme Mekongin primitiivilautalla. Kaikki saatiin sopimaan, lujasti hanttiin laittava karju mukaan lukien. Siinähän meitä oli sikoja sitten koko lautallinen..
Vastarannalla alkoikin ihan kelvollinen tie kohti Kampong Thomia. Edessä olisikin pitkä veto harvaan asutulla seudulla. Jossain vaiheessa ihmettelin asfaltilla lojuvia keppejä. Sikälis viisaita keppejä että kun mozkari lähestyy, luikertelevat ne takaisin viidakkoon..
Sittenpä olikin sen Omenaporan takarenkaan vuoro....

Trv. Repa

[ReijoMyllymaa]

Miten kummassa puhkeava rengas ja vesisade niin usein liittyvät toisiinsa ?
Näissä lämpötiloissa tosin ei siitä yleensä paljoakaan haittaa ole. Joskus se jopa helpottaa oloa. Puhelimet ja rahat vain minigrip-pusseihin. Röökitkään ei kastu kun kukaan ei enään nykyään niitä poltakkaan...
Näköpiirissä ei ollut mitään asumusta, eikä varsinkaan sitä ruosteista kompuraa.
Kietaisin muutamalla nippusiteellä päälirenkaan ja vanteen yhteen. Kiipesi istumaan Omenaporan bensatankin päälle ja hiljaa tasakaasulla matka jatkui.
Kilometrit matasivat, eikä kompuraa vain näy. Vesisade helpotti tyhjän takarenkaan elämää, jäähdyttäen sitä. Mitähän sisärenkaastakin on jäljellä? Saisiko sitä vielä elvytettyä?
Omenaporan bensatankki ei todellakaan ole maailman paras istuin. Taisimme välillä vaihtaa kuljettajaakin, kun istumalihakset tarpeeksi valittivat..
Vihdoinkin saatiin se ruosteinen kompura näköpiiriin! Kurvasimme pihaan. Talon väki oli kotosalla, kertoen että kopressori ei enään toimi. Oli kaiketikkin ruostunut jumiin jo aikoja sitten.
Jotain oli kumminkin nyt tehtävä. Omenaporasta takapyörä pois, ja vipusimme lämpimän takakumin ja vanteen erilleen toisistaan. Sisärenkaasta oli vain riekaleet jäljellä. Talon väki seurasi suurella mielenkiinnolla falangien touhuja. Talon emäntä lähti käymään sisällä ja palasi kohta uusi mopon sisärengas mukanaan. Se oli kokoa 2.75-17, mutta Omenaporan rengaskoko oli 130/80-17 No parempi sekin kuin ei mitään! Poistimme naulan ulkorenkaasta ja ähläsimme renkaan takaisin vanteelle. Mutta mistä painetta renkaaseen?? Talon nuori thai-lady otti mopon ja Omenaporan takapyörän mukaansa, ja sanoi tulevansa kohta takaisin. Eipä kauaa odoteltukkaan, kun lady kurvasi pihaan. Omenaporan rengas piukeena paineesta.
Kumi on kuitenkin kumman kestävää.. Onkohan se mopon sisärengas vieläkin hoitamassa siellä hommiaan?
Aikanaan pääsimme Kampong Thomiinkin. Sieltä otimme suunnaksi Siam Reapin jo hyvään kuntoon rakennettua valtaväylää myöten.
Yhden päivän käytimme Angor Watin äimistelyyn. Siitähän riittäisi ihmeteltävää useammankin retken ajaksi.
Seuraavan päivän tavoite oli päästä Poipetista rajan yli Thaimaaseen. Ei ihan onnistunut...
Hikon DR:n voimansiirtojärjestelmästä alkoi kuulumaan huolestuttavaa räpinää ylämäissä.
Eturattaan hampaat poikki. Kiristimme ketjut niin kireälle että soi. Tämä oli juuri se väliaikainen elvytys... Ongelma poistui vähäksi aikaa, mutta palasi. Alkoi olemaan kiire rajalle, ennen kun se menisi kiinni. Suzuki hinaukseen, mutta ei ihan ehditty. Jäimme yöksi rajakylään.
Aamulla löytyi se elvyttämö, missä yritettiin eturattaalle tehdä taikatemppua. Uuttahan täällä ei tietenkää ollut. Touhukas taikuri rälläköi eturattaaseen uusia piikkejä. Mutta eihän ne hampaat tietenkään ketjun jaolle sovi. Eturatas kuitenkin paikoillen, ja hirveän rutinan kera rajasta yli.
Hiko oli juuri saanut DR:n täyteen laukkaan, kun seuraavaksi antautui ketju...
Onneksi ketju ei myttääntynyt laturiin, vaan luikerteli pitkääm asfaltilla kuin kärmes......

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

Sittenpä taas hinattiin Suzukia Hikoineen...
Seuraava paikka olisi Sa Kaeo, mistä voisi löytyä osasia Suzukiin. Sinne on rajalta reilu sata kilometriä, loten hinattavaa matkaa riitti.
Sa Kaeosta olisi taas kerrottavana yksi koko elämän kokoinen tarina, mutta se ei ole mozkaritarina..
Moku taisi vetää, ja hyvin menikin lähes loppuun asti. Olimme jo kaupungin nelikaistaisella valtaväylällä, kun oikealla näkyi iso Honda-liike. Thaimaassahan on vasenkätinen liikenne, mutta Hiko vanhana Honda-miehenä viittoili, että Sinne!! Täytyisi vain tehdä U-käännös kaistojern yli oikealle. Seurasin jonon viimeisenä tempun onnistumista. Liikennettä oli runsaasti. Viimein tuli tyhjä väli, ja Moku lähti vetämään..
Näin miten se HiAce tuli tyhjää latua lämä pojassa.
Hiukset nousi pystyyn, vaikka oli kypärä päässä!! Näkeekö kuski köyttä!?! Ei nähnyt! Ja PAU!!!!
Köysi poikki, ja ukkelit mukkelis makkelis!! HiAcen jarruvalot kyllä välähti, mutta sitten kuski polkaisi varmaan kaasupedaalin lattiasta läpi...
Tästäkin tilanteesta selvittiin suht`koht`pienin vaurion. Onneksi köysi katkesi. Ajatelkaas jos ei...
Suzuki työnnettin sitten Honda-liikkeen korjaamolle. Eihän sieltäkään tietysti Suzukin vetoakselin spoorille sopivaa eturatasta löytynyt. Löytyi kyllä CR250:sen crossipyörän eturatas 520 ketjulle, sekä uudet ketjut. Nyt vain pitäisi löytää survari ja hitsari, joka naittaisi Suzukin keskiön ja Hondan hammaskehän yhteen. Me muut söimme ja joimme, kun Hiko risteili ympäri kaupunkia etsien sopivaa pajaa. Löytyihän sekin lopulta, ja taas Suzukin voimansiirtojärjestelmä välitti voimaa moottorista asfalttiin asti.
Voimat sitten riittivätkin miehissä sekä pyörissä perille tukikohtaan Pattayalle.
Lassin Baariin menimme taas suoraan "leimaamaan kellokortit."
Tämä on ollutkin traditio aina näinä vuosina, kun retkiä on tehty.
Lassin Baari on legendaarinen suomi-örveltäjien kantapaikka Soi Diamondilla. Hyvää suomi-ruokaa ja riittävästi ei laatuisia juomia. Karu ja yksinkertainen. Lassi itsessään on värikäs persoona.
Pieni, pyöreä ja pippurinen ikämies. Mutta myös lempeä ja hyväntahtoinen suomituristien auttaja.
Hän on tunnettu siitä, että Lassi puhuu vai suomea thai-henkilökunnalleen. Eikä pelkää sitten vähääkään aasialaismallista kasvojen menetystä! Kun hommat thaikuilla myttyää, ja ne myttyävät aika usein, tulevat kaikki kirosanat ja komennot kuuluvalla ja terävällä äänellä! Suomeksi...
Ja likat menevät taas vatsanalus jalkoja täynnä..
Täällä baareja tulee, ja varsinkin menee, mutta Lassi on ja pysyy.
Karautamme siis paskaisina paikalle, syömme ja juomme kunnolla, sekä kertaamme tietysti retken tapahtumia. Turnipsi-osasto kuuntelee tarinoitamme silmät ymmyriäisinä. Hehän eivät yleensä liiku muuta kun hotellin ja Lassin Baarin väliä..
Siitä me sitten hajaannumme kukin tahoillemme pesulle ja pyykille.......

Terv. Repa

[ReijoMyllymaa]

VIETNAM
Kiinnostus Vietnamiin heräsi, kun olin lukenut kaikki Lauri Törnistä kertovat kirjat.
Toki olen myös sitä sukupolvea, jolle Vietnamin sota tuli lähelle television kautta.
Niitten kirjojen lukemisen jälkeen syntyi ajatus tehdä "pyhiinvaellusmatka" sille vuorelle, mistä Törnin (Dhorne) maalliset jäännökset löytyivät vuonna 2000 tai jotain..
Se retki odottaa sattuneesta syystä vieläkin vuoroaan.
Mutta ensin oli tarpeen tehdä pieni tiedusteluretki Vietnamiin, ja päästä sisälle tämän kansan sielunmaisemaan. Tämän retken halusinkin tehdä yksin.
Moottoripyörätarinaa tässä on vain juuri ja juuri sen verran että se sopii tälle foorumille.

Lennot Bangkokista Ho Chi Minh Cityyn (Saigon) ja takaisin järjestyivät hyvinkin edullisesti.
Jatkossa käytänkin kaupungin alkuperäistä nimeä, koska valta-osa alkuperäisväestöstäkin niin tekee.
Samaan ilmiöön törmäsin aikoinaan Myanmarissakin (Burma), missä lähes kaikki käyttivät maastaan nimeä Burma. Valtaa pitävät systeemit täällä tulevat ja menevät, mutta perinteiset nimet säilyvät..
Saigonin lentokentän passintarkastuksessa odotti pienoinen yllätys.
Ollaanhan kommunistisen järjestelmän maassa. En voi päästä maahan, jos minulla ei ole sinne osoitetta.
-"Valita tästä lista hotelli (ei kuvia) ja maksa tähän pois. Sinun täytyä maksa taxi myös."
No hö.. Mikäs siinä sitten. Hotelli keskeltä kylää, dollarit tiskiin ja taksiin.
Taksi veikin ilman kommervenkkejä keskustaan vanhan hotellin eteen. "Silbu blee.." Ilmoitti kuski.
Hotellin loisto oli jäänyt jonnekkin Ranskan vallan ajoille. Dokumentit respan tiskiin, ja minähän asunkin sitten näköjään tässä. Passi piti jättää kaniin, että asiakas pysyy tontilla.
Huone viidennessä kerroksessa (ei hissiä) toimitti muuten tehtävänsä, mutta siinä ei ollut ensimmäistäkään ikkunaa ulos! Huone oli keskellä rakennusta.
Aamu alkaa aamupalalla. Mutta missä?? Tässä hotellissa ei ollut minkäänlaista ruokalaa tai ravintolaa. Aamupala tilataan puhelimella huoneeseen. Muuten toimisi hyvin, mutta johdon toisessa päässä puhutaan vain vietnamia...
Olikin sitten joka aamu jännät paikat, että mitähän tänään tulee? Aina tuli jotain syötävää kuitenkin, ja olenhan onneksi kaikkiruokainen, niin kuin sika yleensä...!
Aamupalan jälkeen ulos, ja tarkoitus oli lähteä kävellen tutustumaan ympäristöön.
Hotellin edustalla parveili joukko mopotakseja sekä rikshoja taistellen vähien turistien suosiosta ja rahoista. Täälläkin on päivän riisiannos piukassa.
Tällaisessa tilanteessa tarvitaan tarkkaa psykologista silmää, ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä.
Kuka näistä koijareista olisi SE, johonka voisi syntyä edes jonkinlainen luottamus.....?

Terveisin Repa