Valitsin tälläkertaa rikshan.
Lähinnä siksi, että se olisi itselleni uusi kokemus.
Riksha-perinne elää näissä maissa (Eli ainakin silloin) voimakkaana vielä Vietnamissa ja Burmassa.
Tung oli suunnilleen ikäiseni, kuiva mutta jäntevä rysäkeppi.
Ystävällinen ja rehellinen olumus. Teimme diilin tästä päivästä.
Mutta ikäänkuin sanaton sopimus oli, että Hän odotti vain ja ainoastaan minua joka aamu hotellin oven edessä...
Tung vei minua ympäri Saigonia kuin sitä pöljää turistia. Puhuimme kumpikin suunnilleen yhtä huonoa englantia, joten ymmärsimme hyvin toisiamme !
Vietnamin lähihistoria on sodan historiaa, ja se oli Tung´illekin läheinen, koettu aihe.
Hän olikin varsin pätevöitynyt matkaopas siihen maailmaan. Sotamuseoita, muistomerkkejä sekä tunnelialueita riitti.
Kustansin tietenkin rikshan polttoaineen. Söimme välillä nuudelikeittoa lisukkeineen. Tung tiesi parhaat (edulliset) ruokapaikat.
Niillä sotamuseo ja Cu Chi-tunneli kierroksilla tajusin sen sielujen yhteyden, mikä oli isiemme ja vietnamilaisten taistelijoiden välillä. Lähes paljain käsin molemmat tappelivat hyvällä menestyksellä suurenpaa ja vahvenpaa vastaan. Mitä kekseliäisyyttä ja tahtotilaa ne sotatiomet vaativitkaan. Vietnamilaiset antavat mielellään sen kuvan, että he tekivät sen tempun yksin. Oikea totuus on sävyltään ehkäpä hieman toinen. (Kiinan ja Neuvostoliiton apu)
Mutta kieltämättä aika v.....maisia ja raakoja olivat ne yksinkertaiset ja tehokkat ansat sekä pyydykset, mitä he vihollisen eliminoimiseksi keksivät. Ne, jotka ovat Saigonia ympäröivällä tunnelialueella käyneet, ymmärtävät mistä on kysymys.
Näissäkin asioissa puhuimme Tung´in kanssa ikäänkuin samaa kieltä, ja se vahvisti sekä syvensi ystävyyttämme. Hän ymmärsi myös jonkin verran Suomen sotahistoriaa.
Saigonia ympäröivä tunnelialue olisi jo sinällään laajemmankin jutun aihe.
Siihen vain liittyy tämän stoorin toinen päristinaihe. Sinnehän ei ole järkevää lähteä polkemaan rihshalla. Tung´illa oli päivän ohjelmaksi ehdotus. Hänellä itsellään on huonokuntoinen mopo, mutta Hän lainaisi ystävältään toisen yhtä huonokuntoisen, ja lähtisimme päiväksi tutustumaan tunnelialueeseen. Tarjous oli niinkuin Kummisetä elokuvassa, josta ei voi kieltäytyä...
Mopot olivat Hondan 70cc skoottereita jostain 60-luvun lopulta.
Aamusta satulaan, ja matkaan. Jotain pientä koppulointia niihin teimme, mutta matka kuitenkin eteni.. Perille kohteeseen siis pääsimme ja maksoimme pienen sisäänpääsymaksun alueelle.
Hintaan sisältyi myös paikallinen opas. Hän keräsi ympärilleen pienen ryhmän muitakin turisteja, ja lähdimme krompsimaan viidakkoon. Muut ryhmämme jäsenet näyttivätkin olevan jenkkejä, jotka olivat tulleet katsastamaan isiensä/veljiensä taistelutantereita.
Viidakon syövereistä löytyi yksi jenkkien paskaksi ammuttu panssarivaunu. Löytyi myös ampumarata, missä oli mahdollista päästä kokeilemaan, miltä tuntuu ampua isokaliibirisella sotilasaseella. Tunnelien suuaukot olivat todella taidokkaasti peitetty. Ja ne olivat pieniä! Olivathan kyllä vietnamilaisetkin... Tunnelialue on aivan käsittämätön laajudeltaan ja syvyydeltään! Maan alla olivat kaikki sotatiomille tarpeelliset toiminnot. Ammus- ja asetehtaat, sekä sairaala. Olipa sitten "turistitunnelikin", mitä piti tietysti kokeilla. Opas meni edellä kuin orava, ja minä koitin kontata perässä. Pieniä tuikkuja oli välillä siellä, täällä. Pääosin vallitsi kuitenkin täydellinen pimeys. Risteyksiä oli sinne ja tänne, sekä alas. Opas hävisi jonnekkin...
Nyt olisi nuppi pidettävä kasassa, ettei iske ahtaanpaikan kammo....
Huhuilemalla kutenkin oikea suunta löytyi. Mikä helpotus oli päästä takaisin maan pinnalle!
Happi olikin jo kortilla...!
Terveisin Repa
Pidetään peukkuja!