Lähialueella Baltiassa löytyy tuntemattomia tai harvemmin käytyjä paikkoja. Tarkoitus oli kierrellä erinäisiä syrjäseutuja ja katsastaa muutama mielessä ollut kohde, joten piirtelin etukäteen reittiä ja katselin päiväetappeja sekä varailinkin osan booking.comin kautta. Alustavaan suunnitelmaan kertyi 5 yötä ja n. 2000 km lenkki myötäpäivään. Eli jotain tällaista:
Itä-Viro Narvan suuntaan oli jäänyt aiemmin käymättä, joten siitä suunnasta aloitettaisiin. Koska nyt ei tarvitse ehtiä kauas eikä ole kiire, ei huvita lähteä ajamaan silmä kourassa aamulaivalle. Iltapäivän klo 16.30 lähdöllä ehtii illansuussa Tallinnaan ja siitä vielä pätkän ajamaankin. Rakvere oli sopivalla etäisyydellä ja majoituskin järjestyi Katariina Guesthousesta 37 € hintaan. Rakveresta ei ollut muuta käsitystä kuin että muistelin suomalaisten rakentaneen sinne neuvostoaikana jonkin lihanjalostuskombinaatin.
Lähdin satamasta kohti itää ja ajoin vielä Lasnamäen kautta, jotta tulisi sekin (kuviteltu) ankeus nähtyä. Yhdellä läpiajolla ei varmaan kaikkea näe, mutta vaikutelma oli kyllä selvästi positiivisempi mihin olin varautunut. Aikataulusyistä piti ajaa isoa tietä perille, jotta ehdin klo 20 maissa perille ja alakerran ravintolaan syömään. Siellä oli tasan yksi pöytä vapaana ja muut olivat täynnä varttuneempaa väkeä, jotka pelasivat hartaana korttia. Pääasia näytti tosiaan olevan peli eikä prosenttipitoiset. Pyörällekin järjestyi vielä tallipaikka takapihalta.
Sitten vielä jalkaisin kaupunkiin tutustumaan. Kaupunkiin tullessa näkyi ylhäällä iso härkäpatsas ja vanha linnoitus. Kiipesin Vallimäelle katsomaan linnoitusta ja Tauno Kangron Tarvas-patsasta, jonka jalustaan on kaiverrettu tukijoiden nimiä. Suuri osa näkyi olevan suomalaisia. Ja kun Virossa ollaan, pääsi vielä iltakymmeneltä kauppaankin ostamaan vettä. Maxima näkyi olevan auki klo 23 saakka.
Sonnin sorkka ja linnoitus
Useammanlaista tyylisuuntaa rakennuksissa
2.pv
Toisen päivän ohjelmassa oli päätyä Narvan kautta Tarttoon yöksi. Rakveren pohjoispuolella on Kundan kaupunki, jota takavuosina kuvattiin ankeaksi sementtipölyn peitossa olevaksi paikaksi. Täytyihän sellaista kurjuutta käydä ihmettelemässä. Totuus oli taas kerran toinen, aurinko paistoi, ruoho vihersi ja vanhat tehtaan piiput olivat hiljaa. Paikkakunnalta löytyi myös sellutehdas, joihin ei Virossa usein törmää.
Kundan tehdas
Itää kohti mennessä tie ja maisemat Suomenlahden rannassa olivat mukavia, pellot keltaisena ja sireenit jo kukassa. Jatkossa ei koko reissulla ollut varmaan yhtään kylää, jonka raittia komeassa kukassa olleet sireenit eivät olisi reunustaneet. Kohtla-Järven lähellä palavan kiven kaivamisen jäljet näkyvät jätevuorena. Ennen Narvaa käännyin rantatielle kohti Narva-Jõesuuta. Rannassa on loma-asutusta, osa täysin nykyaikaisia kylpylähotelleja, joiden seassa on joitain neuvostoraunioita. Ja kuten arvata saattaa, itse Narvan kaupungissakaan ei tuntunut siltä, että olisi Venäjällä, vaikka se onkin rajalla ja vironvenäjäläisten ”pääkaupunki”. Jokseenkin kaikki Itä-Viroa kohtaan olleet ennakkoluulot olivat vääriä tai turhia, kuten niin monesti ennenkin.
Sitten piti palata jälkiään takaisin, että pääsi kohti Tarttoa ja Peipsijärven rantatietä. Kuten vähän arvelinkin, järveä ei juuri tielle näkynyt, vaikka tie lähellä rantaa kulkeekin pitkän matkaa. Parhaiten järven läsnäolon huomasi lukuisista Suitsukala-kauppiaista. Mustveen kohdalla poikkesin rantaakin katsomaan ennen kuin käänsin nokan kohti Hotel Tartua Tarton keskikaupungilla. Sitten viime käynnin oli keskustaan ilmestynyt uusi kauppakeskus ja toista rakennetaan vastapäätä. Mitään erityistä asiaa kaupunkiin ei ollut, käveleskelin vähän vanhassa kaupungissa ja laajensin reviiriä myös ennestään käymättömille alueille. Illansuussa sade alkoi haitata, joten ajankuluksi turvauduin ilmaiseen bussikuljetukseen Lõunakeskuksen ostosparatiisiin/-helvettiin. Sikäli vähän erikoisempi kauppakeskus, että sisällä on jääkiekkokaukalo. Nyt oli pikkunassikoiden harjoitukset menossa.
Turisteja ei ollut Tartossa tungokseksi asti
3.pv
Seuraavana aamuna starttasin Tartosta kohti Viron ’pääkohdetta’ ja korkeinta mäkeä Suurta Munamäkeä. Tuo nurkka Virosta on jäänyt aiemmin käymättä ja nyt aukko sivistyksessä tulisi paikattua. Maasto oli meikäläisittäin ihan normaalia mäkistä maastoa, kun nähtävyyden opasteet putkahtivat esiin. Mäen päällä on luonnollisesti näkötorni, joka oli juuri avautumassa, joten ei muuta kuin kävelemään muutamat sadat metrit mäelle. Tornista näkyy – kuten yleensä kaikista torneista – metsää ja vähän peltoa ja vettä.
Tornin multimediataulusta opin miten mäki oli aikanaan syntynyt: Kalevipoeg oli ollut kotimatkalla Pihkovasta ja päätti levähtää pitkän matkan päätteeksi. Koska matkalaisella ei ollut tyynyä mukanaan, hän keräili mättäitä kasaan ja näin syntyi munanpuolikasta muistuttava Suur Munamägi. Siinä potkiskellessa syntyi sitten vielä pari järveäkin.
Latvian rajaa kohti jatkettaessa maasto oli virolaisittain mäkistä ja mutkaista pikkutietä, asvalttia ja soraa.
Latvian läpiajolle ei ollut sen kummempaa tavoitetta, kun ajaa ennestään tuntemattomien alueiden läpi pienempiä teitä. Yöpaikan olin varannut Liettuasta Panevezysistä eli kyseessä oli reissun pisin päiväetappi (470 km). Pihkovasta Riikaan menevä tie on huonoa asvalttia ja käännyin navin ohjeista poiketen soratielle kohti Aluksnea. Tämä oli samalla totuttelumatka uuden navin kanssa ja ihmettelin, miksi Zumo ei ohjaa 10 km lyhyemmälle reitille, vaikka asetuksista on valittu lyhin reitti. Myöhemmin huomasin, että ”Vältä hiekkateitä”-kohdassa oli rasti, joten kuskin piikkiin meni tämä. Sen sijaan myöhemmin Madonasta Jekabpilsiin kone ohjasi ”Nopein reitti”-asetuksella sujuvasti 50 km hiekkatielle rastista huolimatta, mitä suuresti epäilin. Samalla pätkällä tuli nähtyä meillä nykyään harvinaiseksi käynyt otus tiekarhu.
Maaseutu on harvaan asuttua ja köyhän oloista. Asvaltti on sataan kertaan paikattua ja röykkyistä eikä ole mitään nautintoa, vaikka kalusto onkin periaatteessa kohdallaan. Siellä täällä on lehmä tai pari lieassa. Haikaroita näkyy pesillään. Kun meillä nyt kovasti pidetään meteliä huonosta talouden tilanteesta ja leikkauksista, tuli pakostakin mieleen ajatus, olisiko hyvä kerätä äänekkäimpiä valittajia bussiin ja ajeluttaa pari päivää pitkin Baltian syrjäseutuja… Kaupungeissa on siistiä, samoin talojen puutarhat ovat hoidettuja.
Kuvapari: Latvian kaupunkia
ja maaseutua
Kun tuli vähän epäiltyä Garminin suunnistustaitoa, ajelin Panevezysiä kohti karttaa katsellen. Vaan eipä mene sekään aina kuten Strömsössä. Määränpää oli taitoksen takana piilossa enkä viitsinyt alkaa käännellä sitä esiin, kun olin kerran katsonut oikean suunnan. Niinhän siinä kävi, että seurasin väärää tietä ja tein puolen tunnin koukkauksen eteläpuolelta. Samalla tuli paikallistettua tälle kesälle harvinainen helleraja. Vähän etelämpänä nousi lämpö jo 27 asteeseen, mutta pienellä matkalla putosi tuosta 5 astetta. Tämä olikin reissun lämpimin päivä, kovaa tuulta oli ollut joka päivä.
Panevezys on tullut yleensä ohitettua Via Balticalla länsipuolelta eikä nytkään ollut muuta syytä tulla kuin sopiva sijainti yöpaikaksi. Kaupunki ei erityistä turistin silmään tarjoa. Hotelli Smelyneä voi kyllä suositella. Huone kustansi 45 € ja ravintolassa hyvä salaatti, possu ja olut ei juuri toiselle kympille noussut. Olut onkin varsinainen lähituote, kun Kalnapilisin panimon maltaat tuoksuvat keskustassa ihan kivenheiton päässä. Kävin myös juoksulenkillä joen rannassa, yksin matkaten on laatikoissa tilaa kaikenlaisille varusteille.
4.pv
Neljännen päivän etappina oli siirtyä Itämeren rannalle Ventspilsiin. Ajattelin etukäteen, että jos on hyvä ja lämmin sää, ajan Palangan kautta ylös, mutta muussa tapauksessa suorempaan. Aamulla ei edellispäivän lämmöstä ollut tietoakaan, vaan kymmenkunta astetta ja kova tuuli. Šiauliain Ristikukkula oli jäänyt aiemmin käymättä, joen suuntasin sinne aamusta.
Itse kukkulahan on paremminkin keskellä peltoaukeaa oleva vähän maakellaria suurempi kumpare, joka on täynnä erilaisia ja –kokoisia ristejä. Jos ei ole sattunut kotoa mukaan, saa sellaisen parkkipaikan turistimyymälöistä pikkurahalla. Jotenkin tuntuu, että entisaikojen uskonnollinen ja kapinallinen symbolimerkitys on saanut antaa tilaa turismille, mutta eihän siinä mitään pahaa. Ihan mielenkiintoinen paikka.
Kukkulalta
Moto-Risti (kardaanilla varustettua en löytänyt)
Lämpöä ei juuri kympin yläpuolella ollut, joten sähköä sai laittaa kahvoihin. Ennen Latvian rajaa ajattelin vielä käydä kahvilla ja käännyinkin kahvikuppi-opasteen perässä ison ja komean taukopaikan pihaan. Pitäisihän se silti jo muistaa, että tuollaiset ravintolat ovat syömistä ja juomista eikä kahvittelua varten. Kahvileivän perään kyseltyäni sain vähän hämmentyneitä katseita, mutta kun carbonarasta ymmärsin keskusteltavan, tajusin että parempi tyytyä vain sumppiin.
Jossain vaiheessa tuli tienvarressa paikka, jossa oli pakko ikuistaa luotettavat työkoneet yhteiskuvaan
Latvian puolella Saldusissa näkyi tien varressa iso sotilashautausmaa. Poikkesin katsomaan ja osoittautui, että kyseessä on Kuurinmaan motissa kuolleiden saksalaisten hautausmaa, johon on 1990-luvulta lähtien koottu eri puolille Latviaa haudattujen sotilaiden jäännöksiä. Seitsemän kuukauden taistelujen aikana kuoli saksalaisten puolelta noin 50 000 sotilasta ja tänne on haudattu jo yli 20 000 kuollutta ja tilaa on aina 30 000:een saakka (pinta-ala yli 6 ha). Tällaiset sattumalta osuvat mielenkiintoiset kohteet ovat aina päivän kohokohtia.
Sotilashautausmaalta
Seuraavaksi nokka kohti Kuldigaa. Kuldigassa on euroopan levein vesiputous (ei ihan kaikkein korkein…) ja se on muutenkin symppis paikka. Keskustassa on kilometrin kävelykatu ja poikkesin päivittäisillä leivoskahveilla konditoriassa. Kahdesta eurosta tuli vielä hiluja takaisin.
Niagar...
eikun Kuldiga Falls
Kuldigasta olisi suora tie Ventspilsiin, mutta päätin kuitenkin koukata vielä Sabilen viinirinteiden kautta. Niiden väitetään olevan maailman pohjoisimmat rinteet. Vuosituotanto on 150-200 litraa, joten lähialkosta on turha etsiä… Olisi tietysti voinut tulla mieleen jo etukäteen, että eipä näin alkukesästä köynnöksissä ole vielä juuri mitään kasvua, joten rinne näyttää aika paljaalta.
Viinisatoa ei oikein vielä pysty arvioimaan
Ventspilsiin saavuin illansuussa. Hotelli Dzintarjura toi jotenkin mieleen kasarmin tai koulurakennuksen, vähän karu, mutta eipä 35 € hintakaan huimaa. Kaupungilla on hyvässä kunnossa olevat puistot ja rakennuksetkin, ketään ihmisiä ei vain näy missään. Ruokapaikkoja ei osu silmään kuin Hese ja meksikolainen ravintola, valitsin jälkimmäisen. Saattaa olla, että ei tule Ventspilsiin hetkeen uudestaan poikettua ellei sitten jostain syystä ole tarve siirtyä lautalla eteenpäin. Satama on iso ja ilmeisen tärkeä osa kaupunkia. Illalla varasin vielä Pärnun Rannahotellista huoneen 55 €:lla viimeiseksi yöksi.
5.pv
Ventspilsistä oli tarkoitus ajaa rantoja pitkin Kolkan niemeen ja edelleen kohti Jurmalaa ja Riikaa. Tätä osuutta odotin mielenkiinnolla. Alkupätkä Kolkaan saakka on pelkkää suoraa tietä hiekkakankaalla ilman sen kummempaa näkemistä, kuten kartastakin arvasi. Parin kilometrin päässä olevaan rantaan kääntyy välillä sivuteitä. Kolkan niemennokka on hieno paikka. Todella rauhoittavaa, aurinko paistaa, aallot lyövät hienoon hiekkarantaan, ketään muita ei ole paikalla. Tai hetkinen, olihan siellä joku toinenkin…
Niemennokka
Kolkastakin löytyi näkötorni
Jurmalan suuntaan on vähän enemmän vakituista ja loma-asutusta. Jurmalaan tullessa tietyöt vähän aiheuttavat reittimuutoksia. Stoppasin taas nauttimaan leivoskahvit ison cappuccinon kera, hinta oli samaa luokkaa kuin edellispäivänä. Tietyöt aiheuttivat vähän reittimuutoksia, joten suuntasin kohti Riikaa nopeinta tietä. Riikan läpi ajoin suorinta tietä suhteellisen sutjakkaasti. Riikan jälkeen oli tarkoitus vältellä Via Balticaa mahdollisuuksien mukaan eli kiertää Limbazin ja Palen kautta Salacgrivaan. Iso tie Baltezersista itään oli remontissa parin kymmenen km:n matkalta, joten se meni köröttelyksi jonossa, mutta pohjoista kohti pikkuteitä tuli ajeltua hyvinkin reippaasti paikallisen etuauton perässä. Lopussa on vajaa kymppi kuulalaakerisoraa, jonka ikävin ominaisuus oli kuitenkin satunnaisten vastaantulijoiden nostattamat mahtavat pölypilvet.
Loppumatka Viron rajalle olikin otettu keväällä työn alle ja valo-ohjattuja tietyömaita oli useita. Aina auki olevassa Iklan kanttiinissa pysähtymisestä on tullut melkein tapa ja niinpä nytkin tuli pidettyä kuskin tyhjennys- ja tankkaustauko. Enää viimeinen rykäys yöksi Pärnuun ja vähän jalkojen vetristelyä lenkkitossujen kanssa. Lämpöäkin oli jo t-paitakelin verran. Illalla piti vielä varata lippu Tallinkille klo 13.30 lähtöön. Siinä jää sopivasti aikaa ajella vielä vähän muuta kuin suorinta reittiä satamaan.
Pärnun hiekkaa
6.pv
Hotellin ja aamiaisen tasossa oli huomattava parannus edelliseen. Ainakin siihen asti, kunnes suomalainen äiti lapsineen valloitti tilan kovaäänisesti. Aina ei maanmiesten näkeminen ulkomailla erityisesti ilahduta… [Toivottavasti ainakin äidin vatsa toimi, kun piti niin yllättäen poistua kesken kaiken vessaan…]
Alun perin oli ajatus ajaa myös Haapsalussa, mutta siihen ei aikataulu antanut myöten. Kuitenkin poikkesin Baltican länsipuolen pienemmille teille ja päätin poiketa katsomassa miltä Paldiskissa näyttää. Loppumatkan Tallinnaan ajelin rantoja pitkin ja tämä olikin oikein mukava pätkä. Tie ja maasto vähän erilaista kuin Virossa yleensä. Sitten normaalit lopputoimet; tankkaus, satamaan, notkumista laivassa ja viimeinen puristus kotiin lähestyvän sateen alta. Matkaa kertyi kaikkiaan n. 2250 km. Tyytyväinen voi taas olla tähänkin reissuun. Ei mitään järisyttävää, mutta muutama uusi paikka tuli tutuksi.
Lopullisempi reitti (ei kaikilta osin ihan vastaa todellista, mutta ei anna muokata enempää)
https://goo.gl/maps/aZ937" onclick="window.open(this.href);return false;