Moi,
Mitäs teille on tullut Lt:n huollot maksamaan? Onko ollut miten suuria eroja eri huoltopisteiden kesken? Itse olen tähän asti teettänyt kaikki aiemmat huollot säännöllisesti 10 tkm:n välein Kuvalla Jkl:ssä. Huoltoja on vuodesta 2003 alkaen ollut yhteensä 8kpl eli jonkinlainen käsitys huollon hinnoista on jo itselleni muodostunut. Kuvan laskut on olleet suuruudeltaan n. €160 - 430 ja suurin on ollut €730 jolloin ison huollon yhteydessä uusittiin myös perälaakeri. Laakerin vaihdon kust. oli varmaan jotain €250-300 luokkaa. Nyt sitten teetin 20tkm:n huollon Riku Motorilla. Sovittiin että vien pyörän sinne aamulla klo 8 ja noudan pois klo 17. Meninkin kuitenkin noutamaan sitä jo heti kolmelta (n.vartin yli) ja pyörä olikin jo pihalla valmiina. Koitin ohi kävellessäni moottoria ja se oli aivan kylmä eli lienee ollut valmiina jo jonkin aikaa. Keskituki ja moottorin takaosa näytti olleen öljyiset ja vilkaisin alle niin jostakin ylempää sitä oli siihen valunut. No tiskille kyselemään. Pyörä oli kuulemma tullut juuri hetki sitten valmiiksi kun huoltomies olikin onneksi aloittanut sen tekemisen jo silloin heti aamulla vaikka olinkin kertonut tulevani noutamaan sitä vasta klo 17. Ymmärtääkseni huollon lopuksi tehdään aina koeajo ja kysyinkin, että onko se koeajettu ja kuulemma oli. Ihmettelin ääneen sitä kun motti oli kylmä ja keskituki sekä moottorin pohjan takaosa olivat aivan öljyssä? Motin kylmyyteen ei otettu mitään kantaa, mutta öljyt syöksyttiin kyllä puhdistamaan hyvin peräti oikein kahden miehen toimesta ja samalla tutkittiin silmämääräisesti ettei siellä ole mitään vuotoa. Keskituelle valunut öljy oli kuulemma tullut laatikon öljyjä vaihdettaessa. No hyvä että syy löytyi eikä ollut mitään sen vakavampaa. Kysyin vielä huoltomieheltäkin, että koeajettiinko pyörä ja oli kuulemma ajettu. Ihme juttu sinänsä kun ulkona oli lämmintä tähän kesään nähden poikkeuksellisen paljon eli n. +25 astetta ja hetkeä aiemmin koeajetun pelin motti on kuitenkin aivan kylmä. No ihmeitähän tapahtuu! Sitten vaan uudestaan tiskille ja laskun tekoon
Huoltomiehen mukaan kaikki oli ollut Ok! eikä sitä ollut löytynyt mitään epänormaalia. Venttiilin välyksetkin olivat olleet aivan kohdallaan. Siis aivan normaali kahden kympin huolto tarvittavine osineen ja öljyineen. Osat maksoivat hieman alle €200 ja sitten siihen päälle tulevat tietenkin työt joita laskutettiin yht. 7h!!! (yht. €476) ja niinpä huollon hinnaksi tulikin hulppeat €670! Tuo 7 tuntia ilmeisesti sisälsi myös moottorin jäähdytyksen Menin lievästi sanoen sanattomaksi enkä osannut ruveta asiasta sen enempää väittelemään. En kyllä uskalla edes arvella mitä Rikulla maksaa esim. 40 kympin huolto kun vaihdetaan polttoainesuodatin. Ei saata siihen projektiin yksi työpäivä riittää.... No, köyhälle on tietenkin kaikki kallista ja sen takia en enää kyseiseen liikkeeseen mene asioimaan.
Onko muille tullut yllätyksiä eri huoltopisteiden hinnoitteluista?
Huoltojen hinnoista
-
- Viestit: 341
- Liittynyt: 27 Helmi 2006 22:22
- Moottoripyörän malli: K 1200 LT
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: Huoltojen hinnoista
Tuota...täytyy sanoa, että kyllä vaikuttaa kohtalaisen reippaalta veloitukselta LT:n kahdenkympin huollosta. Erityisesti työtunnit tuntuu kyllä huikeilta. Nimittäin venttiilien tarkistuksessa ei tarvitse purkaa LT:stä kuin vasemman puolen katteet ja niiden purku ja kasaaminen vie alan mieheltä max puoli tuntia yhtensä. Vaikka olisivat veloittaneet tunninkin tuosta näpräämisestä, niin kuusi tuntia öljynvaihtoihin ja venttiilin tarkistuksiin on kyllä puolet liikaa.
Perustan tuon väitteeni siihen, että moponi huolletaan merkkiliikkeessä (jätän nimen nyt mainitsematta) ns. "talkoilla" eli puran itse liikkeen pihalla pyörästäni katteet ynnä muut huoltoa haittavat tilpehöörit. Jeesailen / väistelen myös huoltomestaria koko huollon ajan ja lopuksi kasaan pyörän itse. Tämä ei varmasti ole heillä standardimenettely, mutta asia on toiminut näin jo monta vuotta oikeastaan käytännön sanelemana. Asun nimittäin sen verran kaukana huollosta, että minun on varattava operaatioon koko päivä ja aika on tapettava jotenkin. Toinen syy on se, että olemme nimeomaan sopineet huoltomaestron kanssa, että on viisainta, että itse puran ( ja myös kasaan) moponi lukuisat lisähimmelit itse, jolloin ei tule jälkipuheita väärin kasaamisista jne.
No siis, kaiken tämän tuloksena olen päässyt vertaamaan sitä aikaa minkä pyöräni (ja minä) on ollut korjaamolla ja mikä on ollut veloitettu työtuntimäärä. Ainoastaan kerran on tullut (joskus 2005 muistaakseni) sanomista haamutunneista, mutta asia korjaantui kyllä ilman suurta otsaanlyöntikilpailua. (Tuolla kerralla tunnit kirjasi ilmeisesti huoltopäällikkö eikä työn tehnyt huoltomies johonkin valistuneeseen arvaukseen tms. perustuen). Muuten todelliset ja veloitetut tunnit ovat olleet kyllä hyvin linjassa.
Omaani tehtyjen huoltojen hinnat ovat olleet samaa luokkaa kuin nuo Kuvalla tehdyt remonttisi. Viimeksi tehdyssä 80 tonnin huollossa tehtiin venttiilien tarkistus ja kaksi vaati jopa säätöä, sylintereiden ohivirtausmittaus, jarrujen ohjauspiirien nesteiden vaihdot ynnä muut tarkistukset (ei kuitenkaan öljynvaihtoja) ja veloitus oli 2,5 tuntia, vaikka pyörä oli pukilla ainakin tunnin pidempään (toki itse purin ja kasasin pyörän, ja ruokatuntia ei ilmeisesti veloitettu). Normaalin LT:n kyseessä ollen tuohon purkuun ja kasaukseen voisi laskea tunnin verran lisää, joten enpä osaa kuvitella miten 20 tonnin huoltoon saadaan hukatuksi 7 tuntia...
Ja tuo koeajo kuullostaa ihan virtuaalikeikalta sekin...Nimittäin samaisen 80 tonnin rempan yhteydessä pyöräni oli jo seissyt pihalla saapumiseni jälkeen toista tuntia kun sitä riisuskelin ja odoteltiin huoltopukin vapautumista. Pyörä työnnettiin halliin, jotta kone ei turhaan lämpenisi ennen venttiilien tarkistusta. Venttilikoppa avattiin ja samalla todettiin, että on parasta tehdä jarrunesteiden vaihdot koneen edelleen jäähtymistä odotellessa. Eli moposi on täytynyt seistä pari tuntia pihassa tuon koeajon jälkeen jolloin herääkin kysymys, mihin väliin tuo 7 tuntia töitä enää oikein sopii...Paitsi jos hommissa on ollut ne samat kaksi öljysotkut siivonnutta kaveria yhdessä...
t. pozo

LT:n parantelukuvia: https://mygoodoldlt.blogspot.com/
Amerikan reissublogi 2006: http://finnishcurvecowboys.blogspot.com/
Amerikan reissublogi 2010: http://finnstoccr3.blogspot.com/
Amerikan reissublogi 2011: http://finnstoccr2011.blogspot.com/

- Viestit: 40
- Liittynyt: 23 Maalis 2008 18:56
Re: Huoltojen hinnoista
[quote="pozo izquierdo"]Tuota...täytyy sanoa, että kyllä vaikuttaa kohtalaisen reippaalta veloitukselta LT:n kahdenkympin huollosta. Erityisesti työtunnit tuntuu kyllä huikeilta.
Joo, kyllähän Rikun veloitus tosiaankin oli sitä luokkaa että minä ainakin maksoin kerralla kaikki huollot ja myös muutkin ostokset kyseiseen pajaan. Se oli ainutkertainen kokemus! No tyhmyydestä sakotetaan kun en silloin heti avannut suutani. Harmittaa vaan muidenkin puolesta jos kaikilta veloitetaan samalla tavalla! Sen takia olisikin ollut mielenkiintoista kuulla onko muilla ollut vastaavia kokemuksia vai onko sitten kanta-asiakkaille ja pyörän ko. liikkeestä ostaneille kohtuuhinnat ja meille vieraileville tähdille jotain muuta? Joka tapauksessa jos kaikilta veloitetaan tuolla kaavalla niin kyllähän se on kauppa joka kannattaa. Siinä kun näytti 4-5 kaveria tekevän huoltoja ja jos jokainen heistä tekee 2-3 huoltoa päivässä niin luulisi jotain jäävän kassan pohjallekkin.....