Sivu 9/9

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 24 Helmi 2013 20:30
Kirjoittaja kamale
C-A-D kirjoitti:Tietty henkilöjäsenyyden mukana pitäisi tulla jonkinmoinen mahdollisuus vaikuttaa. Taannoisessa SMOTOn henkilöjäsenyydessähän ainoa oikeus oli maksaa ja kuuluiko tuohon vielä joku osallistumisoikeus ilman puheoikeutta.

Eli henkilöjäsenyyteen pitää rakentaa joku logiikka, jolla pääsee osallistumaan vaikuttamiseen - vaikka kuinka pienellä omalla osallaan.

Juu on faktaa. Henkilöjäsenellä on puhe-ja äänioikeus ja mahdollisuus
vaikuttaa yhdistyksen kokouksissa tuolla yhdellä äänellä. Henkilöjäsen
voidaan valita hallitukseen yhtälailla kuin kerhonkin edustaja, eli
silloin todellakin pääsee vaikuttamaan asioihin enemmän kuin pienen
osan. Samoin henkilöjäsen voi esittää hallitukseen jäseniä tai
puheenjohtajan, esim nyt kevätkokouksessa voi esittää
puheenjohtajaksi jotakuta. Kunhan jäsenmaksut on hoidettu, sama
edellytys toki on myös kerhoilla. Ja puheoikeus on kokouksissa vaikka
maksut ois rästissä, äänioikeus vain puuttuu. Tuo kommentoija
tarkoittanee henkilökannatusjäsenyyttä, joka ei eroa
henkilöjäsenyydestä muuten kuin tuon äänioikeuden osalta, puheoikeus
on kannatusjäsenillä.


9. §
Äänioikeus yhdistyksen kokouksessa on kerhojäsenellä ja
henkilöjäsenellä, jolla ei ole erääntyneitä jäsenmaksurästejä
yhdistykselle. Kannatusjäsenkerhoilla ja kannatusjäsenillä on
kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kerhojäsenen ja
kannatusjäsenkerhon edustajalla tulee olla edustuksestaan kerhonsa
antama valtakirja.
Kerhojäsenen äänimäärä määräytyy sen jäsenten lukumäärän mukaan siten,
että kerholla on kutakin 16 vuotta täyttänyttä jäsentään kohti yksi
ääni, kuitenkin korkeintaan 750 ääntä. Kerhon 16 vuotta täyttäneiden
jäsenten lukumääränä pidetään sitä määrää, josta kerho suoritti
yhdistykselle jäsenmaksun edellisenä kalenterivuonna.
Kuluvan vuoden aikana liittyneen kerhon äänimäärä määräytyy sen
liittymishetken 16 vuotta täyttäneiden jäsenten lukumäärän mukaan.
Henkilöjäsenellä on yksi ääni.

T. Kari

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 22 Maalis 2013 18:19
Kirjoittaja Hangaround51
Vaikka Smoton henkilö- tai kannatusjäsen maksujärjestelmässä onkin pientä ongelmaa
tuntuu siltä että 1000 jäsentä halusi Smoton jäsen edut kaljan tai parin pensalitran
hinnalla eiköhän tämä asia ole taputeltu BMW kerhon osalta saadaan pitää seuraavat
vuosikokoukset rauhassa kun ei tarvii murehtia edunvalvonnasta ja ne jotka päätivät
erota saivat toteuttaa itseään.

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 23 Maalis 2013 11:20
Kirjoittaja Rauno Yrjölä
Hangaround51 kirjoitti:Minä taas ajattelen asiaa siltä kannalta että kerhojen seuraavat vuosikokoukset ovat
vuoden kuluttua joten saisimme Smotolle käyttöpääomaa tälle vuodelle, jos eivät kykene asioita ratkaisemaa sinä aikana niin valitettavasti taitaa olla aika kuopata koko asia. Se että joku
ulkopuolinen taho esim vakuutusyhtiöt alkaisivat periä jotakin summaa meiltä ei taida onnistua
juriidisesti joutuisivat hankalaan välikäteen ja ketkä sitte todellisuudessa Smotoa johtasi kokouksissa
Pohjola Fennia Turva ja muut yhtiöt ja pankit. Toki joku kivenkova vaalirahoituksen kerääjä voisi niiltä
sponssia yrittää muuta että minunkin jäsenmaksun empä usko. Se että pysytään kerhojäsenpohjalla vaatii paljon kun jokainen suuri kerho haluaa soppansa lusikkaan ja jos Veteraanit , HDC , Japsistarat,
Yamaha Clupi, TFMK ja BMW kerho kaikki sinne lähtisivät niin kenen ja mitä etuja siellä sitten
ajettaisiin, taitaisi tulla suuri mylläkkä ja puolet mainituista nuolis haavojaan kun kolmesuurinta kertoisi
miten ja miksi mennään. Se että jäsenmaksu nostetaan 10 euroon vie todennäköisesti paljon
pienkerhoja ulos Smotosta kun jäsenmaksu on omassa kerhossa 15-20 euroa kerro siinä mmakunnan
miehelle että nyt korotetaan 30 euroon eipäilen että paljon pienkerhoja putoaisi pois eikä ne jäsenet
liity muihin kerhoihin maksamaan koska samahan se sitten on maksaa henkilöjäsenyyskin. Itse en sulje mitään mahdollisuuta pois vaan odotan mitä Smoto tekee ja sen jälkeen toivon parasta ja paljon jäseniä.
Tuossa on tämän nimimerkki henkilön kerholistassa mainittu veteraanit eli vmpk. ette kai kuvittele että kerho joka on jo tämän smoton turhaksi todennut vielä uudelleen siihen liittyisi.Tämä on myös oldtaimers bmw kerholaisten hyvä ottaa huomioon.

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 24 Maalis 2013 23:00
Kirjoittaja Pekkavee
Jouni Pekonen kirjoitti:Morot!

Tänään pidetiin 3. edunvalvontaseminaari. Tuolla edunvalvontaseminaarissa päätettiin kehitysryhmästä, jonka tarkoituksena on selvittää syksyyn mennessä miten motoristien edunvalvonta pitäisi Suomessa toteuttaa. Toivotaan, että tuo ryhmä löytää nykyistä paremman tavan edunvalvonnan toteuttamiseen. Ryhmä esittelee tulokset SMOTOn hallitukselle ennen SMOTOn syyskokousta.
Jaa, ihan mielenkiintoista ja varmaan hyvä juttu.
Mikä toi edunvalvontaseminaari oikein on? Onko se BMW kerhon juttu, Smoton juttu vai ehkä jopa eduskunnan asia?
Jaa edunvalvonta, meneekö jopa ammattiyhdistyspuolelle. :lol: :lol: :lol:
Ketä tuohon juuri perustettuun edunvalvontaryhmään sitten kuuluu, onko poliitikkoja mukana, Smoton porukkaa, BMW kerhon jäseniä, muita motoristeja ehkä vai ketä?

Pekka
:shock: :shock: :shock:

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 25 Maalis 2013 20:21
Kirjoittaja kamale
Hyvä, että nyt asiaa varten on perustettu kehitysryhmä ja toivotaan, että ryhmä saa kehitettyä sellaisen ajatuksen, että Smoto kehittyy toivottuun suuntaan, mutta muistetaan kuitenkin säilyttää uskottavuus ja kattavuus!

Muuten menee se ns. lapsi pesuveden mukana ja sehän ei ole tarkoitus, eihän!

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 23 Marras 2013 09:42
Kirjoittaja Raffe
Zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz...?

Re: Vuosikokus 2013 ja SMOTO

Lähetetty: 24 Marras 2013 00:22
Kirjoittaja kamale
Raffe kirjoitti:Zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz...?
nukuttaako