BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

RASTAHAUS BRUAUTAL WEST JA VICTORY-KUSKI

Jo noin vajaa sata kilsaa ennen Hampuria Gessu aneli bensaa varatankilta. Sen jälkeen aina tuntuu siltä, että bensiksiä on kuitenkin aika harvakseltaan. Hampurin "rastille" oli vielä noin viiskyt kilsaa, kun eka "Autohaus" kyltti tuli vastaan. Bensapöntönkuva, haarukka ja veitsi ristissä, sekä odotettu punkan kuva. Sinne. Gessu on meistä janoisin (?) jote sille annetiin apetta ensin. Motellin viitoitus oli tunnelin kautta motarin toiselle puolelle. Vapaita huoneita oli vaikka kuinka. Johtuu varmaankin osittain siitä että hintataso on korkeahko. Samalla- tai jopa halvemmella hinnalla saa jo luxusta kaupunkien keskustoistakin..
No. Reissun viimeinen yöpyminen, hyvinkin pitänyt budjetti ja Terhin halu.. Terhi kyllä totesi itse että kallista on, jatketaan eteenpäin. Aika vain käy vähiin. Päätin että jäädään kuitenkin tähän..
Parkissa oli Viktory Hammer Suomi kilvissä. Heti aulassa meitä vataan tuli pyörän omistaja. Esittäytyi Jariksi. Hän oli ikkunastaan nähnyt, kun pyöränsä viereen parkeerasi wanha Gessu, jonka plexissä on Thaimaan lippu. Oli ehtinyt ajatella että onpa kaukaisia matkalaisia!?! Ajotakkiemme hihoissa olleet suomiliput olivat kuitenkin heti paljastaneet oikeamman kansallisuuden. Hän oli menossa "alas", kun me olimme palaamassa arkeen.. ,
Asetuimme taloksi, ja juttuahan meillä piisasi. Hän oli olemukseltaan hieman sellainen "elämäntapaintiaani", mutta varsin positiivisessa mielessä. Eläkeputkessa, selkä rikki. Harrastanut ennen mm. purjelentoa. Vasta viisikymppisenä hän oli kokenut jonkinlaisen herätyksen, ja hankkinut ensimmäisen moottoripyöränsä, Yamaha Virago 250:sen, ja sille ajokortin. Ennen ei ollut ajanut edes mopolla. Autokoulussa oli tullut useasti mieleen että heittää "pyyhkeen kehään". Eihän tämä onnistu koskaan.. Mutta onnekseen ei antanut periksi. Yammun jälkeen on ollut jo useampikin saman tyylinen pyörä. Nyt oli Victoryn vuoro. Varustuksena nahkalaukut ja teltta. Suunta jonnekin Italiaan ja aikaa pari kuukautta.
Totesinkin Hänelle: "Voi sitä puukkoa pyörittää haavassa monella tavalla"..
Motellin fasiliteetit ja siisteys oli kyllä aika korkealla tasolla. Illallinen sesovasta päydästä vähintäänkin laadukas. Rekkakuskeja ei tosin näkynyt yhtäkään. Ovatko aidot Rasthausit hävinnet? En tiedä. Kahdeksankytluvulla ne olivat hyvin edullisia ja askeettisia. Tuolit ja sohvat päällystetyt aidolla kernillä.. Kalustuksena vain kaikkein välttämättömin.
Paljon rekkakuskeja, ja jutut sen mukaisia..

WAI-TERVEHDYS SAKSALAISITTAIN

Monipuolisen ja maittavan aamupalan jälkeen nousimme ratsaille. Rasthauseista tutun systeemin mukaan, kun muistimme palauttaa huoneen avaimen, saimme kymmenen euroamme takaisin.
Travemydeen oli vain reilun sadan kilsan siirtymä. Laiva lähtee vasta yöllä. Ajoimme siis rekkakaistaa hitaasti. Muutama olematon sadekuuro sattui kohdalle. Olimme päättäneet niin, että ajamme Lyypekiin lorvailemaan ja kuluttamaan aikaa. Se on muutamaa astetta viihtyisämpi kaupunki, kuin Travemynde. Pyörimme hieman ummikkona etsien sopivaa kahvittelupaikkaa. Yhdessä valoristeyksessä ajojärjestys oli vähän epäselvä. Käännyimme vasemmalle, vaikka ilmeisesti vastaantulevillakin oli vihreä valo? Kaikki tapahtui sekunnin osissa.. Suoraan ajavan Volkkarin iäkkäämpi herrasmies joutui vähän jarruttamaan. Mutta huomatessaan Gessun pleksissä olevan Thaimaan lipun, hän teki nopean wai-tervehdyksen niin, että löi varmaan otsansakin rattiin..!
Kylläpä minua hymyilytti! En vain ehtinyt vastaamaan tervehdykseen.
Vaikka siihen ei oikeasti, arvosta riippuen, välttämättä kuulu vastatakkaan.

Wai-tervehdys on varsinkin thaimaalainen käytöskoodisto. Sen tekee aina alempiarvoinen ylempiarvoiselle. (Myös iäkkäämmälle) Käsien korkeus: rinta, kasvot, otsa, viestii tevehdyksen saajan arvosta. Myös kumarruksen syvyys kertoo kunnioituksen asteesta saajaa kohtaan. Tilanteesta, arvosta ja asemasta riippuen, tervehdyksen saaja vastaa tai on vastaamatta tervehdykseen. Valkonaaman on varminta, viisainta ja turvallisinta vastata aina, ja ainoastaan aidolla hymyllä ja tilanteesta riipuen, pään nyökäytyksellä tai kumarruksella. Wai-tervehdyksen kanssa ei kannata pelleillä. Myös sen tekemättä jättäminen kertoo kunnioituksesta thaimaalaisten omaa kulttuuria kohtaan.
Wai-tervehdykseen pitää kuitenkin aina vastata. Mieluiten edellä kerrotulla tavalla.
Turistialueilla juttu on mennyt jo aivan överiksi. On todella pöyristyttävää nähdä turistin tekevän Wai-tervehdyksen kaupan kassa-neidille...

KAIKKI HAUSKA LOPPUU AIKANAAN

Löysimme varsin viehättävän kahvipaikan kanavan rannalta. Kaikki mahdolliset maailman kahvilaadut, ja varsin negatiivisesti painonhallintaan vaikuttavat leivokset. Kaivoin repusta läppärin ja kirjoittelin rästejä pois. Terhi ehti siemaista pari valkkariakin. Hänenhän täytyy keskittyä pysymään vain kyydissä..? Röpöttelimme illansuussa Lyypekistä Travemyndeen.
Sinnekin jäi vielä aikaa törsättäväksi. Ankkuroiduimme paikalliseen "Esson baariin" jossa kietaisimme sisuksiimme vielä kunnon sämpylät kahveineen. Pääsin osallistumaan vielä kylmälaitteen vaihto-operaatioon, kun tarvittiin apukäsiä. Läheisestä Lidlistä varauduimme vielä pitkään laivamatkaan aitoon saksalaiseen tyyliin...
Laivaan oli änkeytymässä jälleen muitakin mozkareita. Suomikilpisiä oli ainakin kymmenen pyöräkuntaa. Saksalaisia yhdeksän, joita viisi varsin paljon maailmaa nähneitä matkaenduroja nappularenkaineen ja täydellisine leirivarustuksineen. Yksi kiskoi vielä maasturi-mersunsa perässä umpinaista peräkärryä, jonka sisuksissa kertoi olevan oman mozkarinsa. Minulle ei selvinnyt mikä merkki ja laatu. Ajelee sitten tilaisuuden tullen sillä ehkä pieniä, tai pidempiäkin lenkkejä..?

Mitäpä tästä"testimatkasta" jäi sitten käteen??
Päälimmäisenä fiiliksenä kuitenkin ehdottomasti positiivisuus. Mitään todellisia ongelmia ei ollut. Kivalta tutui saada autoilijoilta peukutuksia, huomatessaan FIN-tunnuksen ja Suomen lipun. Espanjassa ja Portugalissa niitä oli eniten. Ranskassakin vielä muutama, mutta Saksassa ei enään montaakaan.
Alkuperäinen ajatus syventyä nimenomaan espanjalaiseen sielunmaisemaan jäi kuitenkin hieman ohueksi. Tie ja Gessu kun veti ajomiestä vain eteenpäin... No kivaahan se oli sekin!
Toisaalta positiivista on, että velä jäi nälkää syventyä Espanjaan ja espanjalaisiin vielä lisää..
Gessu tietysti tikitti ilman ensimmäistäkään häiriön oiretta kaikki 3.946 kilometriä.
Jos luoja suo, ja asiakkaat sen sallii, palaamme Espanjaan uudestaan.
Mutta milläpä ajokalustolla?? Siinä pidämme vielä itseämmekin, ja muita asiasta kiinnostuneita syksyyn asti jännityksessä......

Kiitos Repa & Terhi matkapäiväkirjasta - melkein kuin olisi itsekin reisussa!
Tällaista se parhaimmillaan on. Toivottavasti myös loppumatka sujui turvallisesti.
t. juha

Täältä vinkkiä seuraavalle Hispanjan retkelle, niin pääsette pois motareilta!
http://www.dangerousroads.org/europe/spain.html" onclick="window.open(this.href);return false;