BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

Kiitos kysymästä...!
Olen tietysti hieman tarkoituksella ollut varovainen tällä foorumilla tämän puvelinpoikasen kommentointiin...
Oikeat BMW-uskovaiset voivat saada ”herneitä nenään”. Ja varsin ymmärrettävistä syistä!
Minullakin oli melkoinen kynnys ylitettäväksi, että ylipäätään voin kertoa lähteväni reissuun harhaoppisella merkillä.
Mutta jälleen: Ainoa pysyvä tila on muutos. Olen tullut jo siihen ikään, jossa voin murtaa myyttejä, mielikuvia, korokkeita, ja jopa uskontoja. Oli selkeä tarve tehdä jotain todella erilista.
Kuten aiemmin kirjoitin, oli puhtaasti sattumalla sijansa, että tämä Suiza tipahti käsiini. Toisaalta minulla oli vahva Suzuki-historia ennen BMW:hen siirtymistä. En ollut enää Suzuki kauppias, kun tämä GSX 1400 tuli markkinoille. Mietinpä vain, että olisin silloin heti kilvittänyt tällaisen omaan käyttööni...
No. Toiveilla on taipumus toteutua??
Mutta asiaan: 1402cc, 106hv/6800rpm, 126Nm/5000rpm puhukoot puolestaan. Painoa tosin on vajaa 20kg enemmän kuin omassa Gessussa. Mutta se on tuntuvasti matalampi. Tarkoittaa = invalidille helpompi. Näistä ehkä tuli mieleeni tuo ”Puhvelinpoikanen”. Änkkäri on joskus vaihdettu Devilin ränniin. Äänimaailma on kohdallaan... Matkahan sillä kyllä joutuu. Tankkausväli saisi vain olla pidempi. Ja kun oppii toimimaan tuon taantumuksellisen voimansiirtojärjestelmän kanssa... Säätelin ohjaamon itselleni sopivaksi. Tuulisuojaksi tuli vain pieni ”mittarinsuoja”. Se rikkoo vain rintaan tulevan paineen. Mutta se riittää minulle.
Alkuunhan se oli Gessun jälkeen aivan eri maailma. Mutta niinhän se yleensä menee. Mitä enemmän sillä ajaa, löytää siitä lisää hyvää, ja kivaa fiilistä. Reissukaveriksi tämä käy kyllä mainiosti. Terhinkin mielestä tämä toimittaa tehtävänsä vähintään yhtä hyvin kuin Gessukin. Niinpähän nämä moottottoripyörämaailman Toyota Corollat...
Nurkumatta, valittamatta ja luotettavasti. Mutta ehkä vähän hajuttomasti ja mauttomasti? Toisaalta kaikki mozkarithan ovat vain aihioita. Niistä voi muokata itselleen aina mieleisen. Vaikka sen pahiksen...
Bandiitti on tämän retrobiken sukulainen suoraan ylenevässä polvessa. Onnittelen hyvästä valinnasta.

Terv. Repa

Jokos olette eksyneet, kun ei kuulu mitään ? Siellä ilmeisesti veltostuu niinkuin suomalaiset eläkeläiset Espanjassa. Ei muuta kuin Hyvää Joulunalusaikaa sinne myrskyn silmään !

UUTTA GUMMIA PUHVELINPOIKASEEN

Lomaa on pidetty, ja oltu vaan kuin ne Ellun kanat. Mutta ajokuume alkaa taas vähitellen vaivaamaan, vaikk` vaivahan se ei mielestäni ole. Vain ehkäpä terveen kakaran merkki? Tuo siirtymä tänne poisti siitä niitä turhia paineita.
Sen verran on Suizaa kurmootettu, että uutta takakumia tarvitaan. Uusi se ei ollut lähtiessäkään, mutta pintaa oli vielä reilusti kulumismerkkeihin. Näytti jopa siltä, että koko retken se voisi tehtävästään selviytyä?
Paineitakin piti olla riittävästi: 3.00 kg/cm. Mutta vauhti syö…? Rengas on Continental Road Attac 190/50ZR17, jonka iästä ei tietoa ole. Se oli siinä jo silloin, kun päristin tuli Anssille. Kulutusmerkit ovat nyt jo pinnassa, ja ajokäytös mutkateillä hieman kulmikasta. Vanhalle kisaruunalle sillä on paljonkin merkitystä, ja vaihtoonhan se menee. Soitinpa ensin Tiaisen Karille kysymyksen, onko heillä täällä joku Hovi-Hankkija heidän tarvitsemilleen renkaille, vai kannattaako raahata Suomesta? Eipä rengaskauppiaankaan kannata. Heillä on Malagassa hyvä toimija, mutta Kari on nyt Suomessa, eikä voi jeesata. Mutta antoi vihjeen, että tässä lähes meidän naapurissa on Yamahan(!) piirimyyjä Moto Mercado. Siellä homma hoituisi edullisesti ja sujuvasti.
Siispä tiedusteluretki sinne. Parikin varsin palvelualtista kaveria hääräili tiskin takana.
-”Olen veri sori, minun mozkari Suzuki, mutta saisinko siihen uuden takarenkaan?”
-”Nou propleemi. Kaikki järjestyä. Mikä koko?”
Juuri tarvitsemaani kokoa ei heillä hyllyssä ollut, mutta päivän, parin toimitusajalla saadaan juuri sellainen rengas, jonka haluaisin. Mitähän maksaisi Metzelerin Z6:nen asennuksineen? No maksaisi e142,24 jos maksaisin esim. 50,- ennakkoon? Diili selvä. En kehdannut tinkiä. Soittaisivat minulle heti, kun rengas on asennettavissa. (Suomessa saman renkaan ohjehinta on 180,-)
Soitto tulikin seuraavana iltapäivänä. Narikka aukeaa huomenna kello yhdeksän. Voisin tulla heti aamusta vaihdattamaan rengasta.
Heti aamusta siis Hidas Hämäläinen vauhtiin. Ja koska matka oli lyhyt, olin jo ennen yhdeksää roikkumassa ovenkahvassa. Tietty kiinni vielä oli, mutta henkilökuntaa alkoi vähitellen valumaan paikalle. Tein oloni aamun auringonpaisteessa mukavaksi, ja seurailin putiikin käynnistysoperaatiota hieman sivummalta.
Huollon työn vastaanotossa, ja samalla varaosa / tarvikemyyjänä hääräili Daniel Torreblanca. Hän hoiti virkaansa varsin mukavalla, ystävällisellä ja tehokkaalla otteella. Hän kertoi, että joku eilinen homma on renkaan vaihtavalla asentajalla vielä hieman ”vaiheessa”. Tunti tai pari menisi ennen kuin rengas olisi vaihdettu. Hän soittaisi minulle heti, kun työ on valmis.
-”Ei kiire. Minä olla lomalla. Jos saada odottaa täällä ja katsella Teidän hieno liike. Minulla pieni mozkarikorjaamo Suomessa”.
-”Tietysti. Myymälän puolella olla kahviautomat”.
Moto Mercado on erittäin siisti, jopa steriili, yhden merkin jälleenmyyjä. Siis Yamahan. Koska on vain yksi päämies, on henkilökunnan sitoutuminen ja liikkeen ilme sen mukaista. Toimintaa on kahdessa kerroksessa, ja neliöitä molemmissa paljon. Yläkerran katutasossa toimii varsinainen moottoripyörä- ja ajovarustemyynti. Koko Yamahan mallisto näytti olevan esillä. Muutamista malleista vielä kaikki eri väritkin. Ajovarustevalikoima on erittäin kattava. Alakerran myymälästä löytyy vielä lisää kypäriä hyllymetreittäin. Muutama uusi Jammu myös sieltäkin löytyy. Vaihtopyörät ovat niin ikään täällä. Varaosa- ja lisävaruste myynti sen huollon lisäksi. Henkilökuntaa näytti olevan myynnissä kaikkiaan viisi. Huollon puolella hääräili ainakin kolme asentajaa.
Asiakkaitten änkeytyminen huollon puolelle oli yksiselitteisesti ja selvästi estetty. Mutta se oli ”akvaariomallinen”. Asiakastiloista oli iso lasiruutu huoltotilaan. Lasin takaa saa asiakas seurata nenä litissä, miten asentajan työ edistyy. Minä annoin heille työrauhan siltäkin osin…
Kahviautomaatin vierestä löytyi nippu Motociclismo- ja muitakin alan lehtiä. Kuvat hienoja, mutta murre outoa.
Hieman kello kymmenen jälkeen kuului huollon suunnalta tuttu Devilin rännistä lähtevä ääni. Pitihän sinne klenkata katsomaan. Nuorempi asentaja sai vivuttua puhvelinpoikasen työpöydälleen. Minä vetäydyin taas lasin takaa loitommalle.
Työ valmistui kohtuu ajassa. Lopullinen lasku oli 136,15. Daniel tinki siis vielä itse hinnasta. Mietinpä vain, mikä on tällaisen liikkeen kulurakenne? Mutta jos liikevaihtoa on tarpeeksi, voi kateprosenttikin olla pienempi. Tai sitten Daniel ”osti” itselleen yhden asiakkaan lisää? Aivan samoinhan se menee meillä Suomessakin…
Kerroin Hänelle olevani täällä suunnilleen tammikuun loppuun. Ja palaavani tänne marraskuun alussa jälleen ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Hän puolestaan sanoi saavansa mitä tahansa Suizan osia, jos niitä tarvitaan.

Uudella takarenkaalla onkin mukava lähteä taas etsimään houkuttavia mutkateitä. Suunnitelma on se, että lähdemme aamulla A7:ää itään kohti Almeriaa. Tahdonpa näyttää myös Terhille sen hienon tien tunneleineen, mutkineen ja merimaisemineen. Almeriasta pohjoiseen, kiertäen Sierra Nevadan vuoriston, tavoitteena Granada. Kovin ylös vuorille ei tällä kertaa kiivetä, koska siellä on laskettelu/hiihtokausi jo käynnissä. Eikä Suizaan nastarenkaita ole. Saas nähdä, missä aatto tai Joulu ollaan??

GUADIX
Aamulla varhain, kun sää oli parhain, kapusimme Terhin kanssa ratsaille, ja karautimme itään. Suuntaan, josta aurinko oli juuri noussut. Sää oli tosiaan kerrassaan mainio. Merikin lähes tyyni. Sen verran simppeli ja selvä parin / kolmen päivän ajoretki on, että alligaattorikin saa pitää kitansa kiinni, kun mitään siltä ei kysytä! Poikkeuksellisesti en viitsinyt tehdä edes tiekirjaa. Aa seiskaa vaan toiseen suuntaan, kuin tänne tullessa.
On se hienoa, että moottoritiestäkin voi (tai täytyy) tehdä niin nautinnollista ajettavaa. Nyt vielä lisäksi tämä sää. Täysin pilvetön taivas, ja lämpötilaa mittari näytti +20 astetta. Tämän päälle vielä se, että Puhvelinpoikanenkin oli aivan eri ajettava uudella takarenkaalla, näillä joutuisilla mutkateillä. Jesssss!!
Motrilin jälkeen oli vasemmalla näkyvissä Sierra Nevadan vuoriston lumiset huiput. Korkein kohta on 3483 metrissä. Ja me katselimme sitä lähes merenpinnan tasosta...Ennen Almerian saavuttamista täytyi ratsua ja ratsastajia juottaa. Ratsastajat saivat lisäksi pari pullaa, mutta ratsu ei.. Almeriassa ei siten tarvetta ollut edes pysähtyä, kun selkeä viitoitus veti Aa ysikakkoselle pohjoiseen kohti Granadaa. Maisema muuttui jotenkin vielä astetta karummaksi, ja lämpötila alkoi pudota. Sittenpä sattui kohdalle taas oikea kulttuuripläjäys. Mini-Hollywood, joka on Almeriasta n. 37 km pohjoiseen sijaitseva Tebarnasin aavikko. Filabres ja Alhamilla vuorten välissä. Siellä on kuvattu monet ns. spaghetti-westernit: Vain muutaman dollarin tähden, Hyvät pahat ja rumat, jne. Myös Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, sekä Arabian Lawrence elokuvat. Kiinni oli, koska ei ole sesonki. No. Seuraavaan kertaan? Aa ysikakkonen kiertyy vasemmalle kohti länttä. Sierra Nevadan huiput ja rinteet ovat huomattavasti lumisempia täällä pohjoispuolella, kuin meren- ja etelän, lämpöisemmällä puolella. Lämpötila laskee lähelle kymmentä astetta. Sormia alkaa palella.
Guadixin kohdalla vedän jarrut kiinni, ja kaivan tankkilaukusta paksummat hanskat esille. Myös kartan. Pidämme pienen "ohjaajakokouksen", ja päättelemme, ettei Granadaan asti ole pakko tänään ajaa. Vaikka valoisaa aikaa siihenkin vielä olisi. Ajamme Guadixiin katsomaan, millainen kylä se on. Jos vaikka yöpyminen sinne? On siestan aika, ja kaupunki näyttää lähes kuolleelta.
Vikipedia: Guadix on Espanjan eteläosassa Granadan maakunnassa sijaitseva kaupunki. Kaupungin asukasluku on noin 29 000 (2015). Kaupunkia ympäröivät ikivanhat muurit ja ennen sitä hallinnoivat maurit. Kaupunki on tunnettu luola-asumuksistaan, jotka sijaitsevat Barrio Troglodytessä, missä yli puolet kaupungin väestöstä asuu. (???= Eipä taida Vikipedia olla ajan tasalla. Kirjoittajan huomautus!)
Cruisailemme todella kapeita mukulakivisiä katuja etsien hotellin kylttiä. Onkohan täällä yhtäkään? Sattuipa taas yksi huvittava episodi. Joku Ford Mondeon kuski on myös etsimässä jotain. Autonsa vain ei oikein meinaa kujille sopia. Peilitkin oli jo käännetty sisään. Tämän kaupungin kujilla saa autoillakin ajaa. Toisin, kuin yleensä muiden eurooppalaisten, vanhojen kaupunkien kujilla. Vaikka meillä on kypärät päässä, kuulemme selvästi, miten apukuljettaja ohjeistaa kuskia siihen, miten tästä ahdingosta selvitään väljemmille väylille. Todella kuuluvalla espanjan kielellä..!
Viimeinpä meidänkin näkökenttään osuu "Hotel Palacio de Onate"- kyltti. Minun vuoro klenkata kysymään huonetta. Hieman varautuneen oloinen neiti mittailee katseellaan, ontuvaa, ajovarusteissa olevaa asiakkaaksi pyrkivää. No.. Otetaanpa tilanne hallintaan.
Levittelen isossa aulassa haltioituneena käsiäni ja hämmästelen ääneen:
-"Oooo. Tämä linna. Voiko tässä olla hotelli? Minä ei koskaan nähdä tällaista! Ja minä nähdä tähän ikä jo aika paljon. Onko Teillä vapaa huone?"
Neidin olemus suli silmissä, ja vapautunut hymy levisi kasvoille. Huone järjestyi sitten varsin juohevasti. Ainoasataan Puhvelinpoikanen jää ulkoruokintaan. Kunhan sen parkkeeraa kapealle kujalle niin, että auto sopii ohi. Hetken äimisteltyämme, päätämme ottaa kaksikin yöpymistä. Mainio paikka viettää jouluaatto.
Jos kiinnostaa, voi käydä urkkimassa: http://www.palaciodeonate.com" onclick="window.open(this.href);return false;

Rauhallista Joulua myös Teille, hyvät lukijani!

HYVÄÄ JOULUA
t, Terhi ja mikko

ESPANJALAINEN JOULUAATTO

Hotellin kokit olivat laittaneet jo veitset ja pannut koukkuihin. Nälkä oli vaan kuin sudella Jouluyönä…
Lähdimme käppäilemään varsin hiljaisen kaupungin kujille. Kaikki ravintolan näköisetkin olivat kiinni, vaikka oli vasta aatonaatto. Joku marketti oli kyllä auki, mistä saisi ensihätään ainakin punkkua ja patonkia.
Repsoilin huoltoaseman yhteydessä oleva ravinteli oli auki. Väkeä olikin sitten paikalla aika mukavasti. Pääosin nuoria aikuisia, ja espanjalainen möyhkä sen mukaista. Tärpättiä tiskiin latoi nuori tarjoilijapoika sen kun kerkesi. Meille ruokailijoille järjestyi pöytä kuitenkin alta aikayksikön. Keittiö on myös toiminnassa. Söimmekin hyvin. Vatsat piukeina raahauduimme takaisin hotellille. Uni tuli ”rankan” ajopäivän jälkeen helposti.

Aattoaamuna olikin hienoa herätä läheisen kirkonkellojen soittoon. Nehän soivat näissä pienissä kaupungeissa muutenkin usein. Fiilis oli aika mainio. Monipuolisen ja maittavan aamupalan jälkeen Terhi lähti tutustumaan lähiympäristöön. Minä sulkeuduin kammioomme miettimään näitä kirjoituksiani. Sisäänkirjautumisen yhteydessä olin ilmoittautunut halukkuutemme osallistua illalliseen, joka tarjoillaan vasta klo 20.30
Suorastaan taivaallinen rauha vallitsi päivällä, ajoittaisten kirkonkellojen kumahtelun säestämänä.
Suomalaismallinen aatonaaton ja aaton kiire ja kohellus loisti täydellisellä poissaolollaan.
Espanjassa valtauskonto on katolisuus. Siinä näyttäisi olevan joitain vivahde-eroja meidän kristinuskoon.
Iltapäivällä Terhi kiskoi minut ulkoilmaan, etten ryydy ja homehdu, sinänsä viihtyisään huoneeseemme.
Kapeat kujat olivat hiljaisia. Mutta läheisestä cafeteriasta kuului iloista naurun remakkaa. Pieni nälkäkin jo kurnii, joten jos jotain purtavaa ehkä löytyisi?
No löytyipä tosiaan! Onhan se Joulu näille espanjoolillekin syömisen ja juomisen juhla. Kuten meillekin…
Pieni cafeteria oli turvoksissaan väkeä. Kuten myös ulkopuolen terassi. Meille turisteille järjestyi kuitenkin sisätiloista pieni pöytä varsin kätevästi. Lämpimiä leipiä ja vino tinto, gracias…
Tätä hallittua kaaosta oli kiva seurailla. Oli siinä taas metsäsuomalainen hieman haavi auki…
Pari nuorta miestarjoilijaa hoiteli koko hässäkkää erittäin suvereenisti. Selväsi He myös nauttivat työstään.
Väen ikärakenne kattoi kaikki sitten vauvasta vaariin. Ainoa ja hallitseva tunnelma oli aito ilo ja nauru.
Äänimaailma oli siten hiljaisten salojen ihmisille lievästi sanoen poikkeava…
Syötävä ruoka oli luonnollisesti tässä cafeteriassa suomalaiseen verraten huomattavasti kevyempää. Mutta laatu korvasi määrän? Kuitenkin pääosassa näytti olevan etanoli eri muodoissaan…
Kiittelimme ja kumartelimme, ja lähdimme käppäilemään.
Eipä ollut kaukana seuraava cafeteria, johon oli myös aivan ”pakko” poiketa. Väkeä oli kertyneenä vielä edellistäkin enemmän. Änkeydyimme kuitenkin varsin sujuvasti sisätiloihin. Täällä soi jo elävä musiikki. Keski-ikäinen kaveri pimputti akustista kitaraa varsin ahtaassa tilassa, ja laulatti yleisöä. Olipa joku meillekin tuttu joululaulu. Terhi luovi tiskille ja sai tilatuksi pari vino tintoa lisää. Tovin kuluttua meille työnnettiin lautasta, jossa oli lihansiivuja ja patonkia. Kuuluu samaan hintaan… Tunnelma oli varsin riehakas ja iloinen!
Paljon ei pitäisi nyt syödä, että saa ravintolaamme sovitun illallisen sopimaan jonnekin.
Aikaa jouluillalliseen kuitenkin vielä oli, joten lähdimme katsomaan hotellimme cafeterian tilannetta.
Pidot sen kun vaan parani! Nurkassa oli piano, jota poninhäntäinen kaveri hallitsi. Yleisöllä oli mukana helistintä, lehmänkelloa ja pimpparautaa. Ja mekkala taas sen mukainen! Jokunen tuttukin joululaulu ohjelmistoon sopi. Meille oli jäljellä vain seisomapaikat. Joku kuitenkin huomioi, että turistit olivat ilman tuoleja. Jostain kiikutettiin pari tuolia, joihin meidät istutettiin. Myös kysymys siitä, mistä nämä hiljaiset, vaaleat ihmiset ovat kotoisin? ”Finland”. Tietoa ei pidetty salassa. Ystäviä tuli lyhyessä ajassa ja paljon…
Yksi jos toinenkin kävi tarjoamassa tervetuliaismaljat. Ne olivat ”vain” korkillisia heidän pulloistaan. Mutta tärkeintä tässä onkin se symboliikka. Siksi suomalaistyylinen örvellys puuttui täysin. Läsnä vain aito ilo!!
Vähitellen vetäydyimme ravintolan puolelle sovitulle jouluillalliselle.
Päälinmäinen tunnelma Espanjalaisesta Joulusta on aito ilo. Kun jotain merkittävää on syntynyt.
Aivan kuten meidän varpajaisistammekin. Uutta elämää on luotu…

PALUU FUENGIROLAAN

Joulupäivän aamu valkeni kirkkaaseen auringon paisteeseen, täysin pilvettömältä taivaalta. Lämpötila saattoi olla nollan tienoilla, koska parvekkeella ilmaa maistellessa hengitys höyrysi. Nyt sitten vallitsi se absoluuttinen hiljaisuus. Kirkonkellotkin olivat hiljaa. Aamupalan jälkeen purimme tämän ”leirin”.
Olipa kuitenkin taas hienoa kavuta Puhvelinpoikasen selkään, ja lähteä viettämään Joulua näihin ”Kalliovuorten” maisemiin. Liikennettä oli luonnollisesti varsin vähän. Mieleen piirtyi kuva meistä kahdesta kiireettömästä ratsastajasta, lännenfilmin maisemassa.
Perille maaliin oli vain reilu parisataa kilometriä. Ja aikaa koko päivä. Mainio tie olisi houkutellut aktiivisempaankin ajorytmiin. Mutta Joulurauhaa myös Puhvelinpoikaselle…
Jossain El Molinillon tienoilla tie kulkee syvällä vuorijonojen välissä niin, ettei aamupäivän aurinkokaan tienpintaan ylety. Tien pientareet ja mäntymetsikön maa oli kuurassa. Ajosaappaan kärjellä täytyi varovasti kokeilla tienpinnan liukkautta. Pitoa kuitenkin oli. Hielo tarkoittaa jäätä, josta liikennemerkit varoittivatkin.
Aa ysikakkonen kiertää Granadan varsin kaukaa. Se jäi täällä kertaa siis näkemättä, mutta onpahan hyvä syy tulla tänne joskus uudestaan. Granada on laulunkin mukaan helmi Espanjan maan. Alhambran linnoineen päivineen, siihen tarvitaan ehkäpä useampikin päivä?
Loreton kohdalla täytyi poiketa tankilla. Huoltoasemalla oli myös hyvin kiireetön tunnelma.
-”Finland???” Kysyi hymyillen tiskin takana yksin päivystävä aseman hoitaja. Hihamerkki ehkä paljasti?
-”Yes, Finland. Finland nyt pimeä, kylmä ja märkä maa. Täällä Teillä oikein hyvä. Aina aurinko!! Gracias!”
Puerto de las Pedrizasin jälkeen A 92M haarautuu kolmeenkin vaihtoehtoon kohti Malagaa.
Valitsin kuitenkin maksullisen Autopistan A 45. Karttaan se oli merkitty maisematieksi. Tietulli oli e3,25.
Mutta olipahan rahalle todellista vastinetta! Tie sivuaa pitkään Montesin kansallispuistoa. Tuntui, että koko ajan ollaan joko huikean korkealla sillalla, tai tunnelissa… Mieli teki pysähtyä kurkkimaan kaiteen yli alas laaksoihin. Mutta eipä oikein kehdannut tasamaalla eläjä aiheutta hämminkiä motarilla…

Poissa hyvä, mutta kotona paras. Kaiken koetun jälkeen oli kuitenkin kiva palata ”tukikohtaan”.
Jääkaappi tyhjä, ja kaikki kaupat tietysti kiinni…
Mutta niinpä vain Terhi taikoi jostain maittavan illallisen valkoviineineen…

Kiitos Repa.
Ihan mahtavaa tarinaa.

Itse olen miettinyt muuttoa Espanjaan, joskus.
Espanjan kielen kurssille menen Vantaan aikuisopistoon keväällä.

Pekka

-”Finland???” Kysyi hymyillen tiskin takana yksin päivystävä aseman hoitaja. Hihamerkki ehkä paljasti?
-”Yes, Finland. Finland nyt pimeä, kylmä ja märkä maa. Täällä Teillä oikein hyvä. Aina aurinko!! Gracias!”

Älähän yleistä. Jossain syrjäsuomessa Oulun alapuolella voi niinkin olla, mutta meillä Joulun tyyssijoilla on sääkin, niin kuin kuuluu, - 10 astetta, fiiniä lumisadetta ja hanget korkeat nietokset. Taidankin töistä päästyäni räjäyttää Lynxit tulille ja rämäyttää rouvan kanssa Kenkiniemeen saunaan. Seppo oli päästellyt aamupäivällä juomuksista taimenia ja Sinikka lupasi laittaa yhden smetanan kanssa uuniin.

Kiitos ja kumarrus kommenteista !
Tervetuloa vaan Pekallekin, tänne maailman suurimpaan vanhainkotiin..!
Ehkäpä minunkin, kouluinhokin, pitää vielä jonkun koulun penkille itseni kammeta. Tuon espanjankielen suhteen. Minulle vain jo alakoulussa valkeni tärkein oppi: Tieto luo tuskaa. Mutta onneksi oli ikkunapaikka, niin automerkit olivat kyllä hallinnassa...
Olipa ladattu hienoa tunnelmaa tuohon pohjoisemmalla vyöhykkeellä eläjän kommenttiin! Kiitos siitä!
Siellä huoltoasemalla, ohi kiitävässä hetkessä, olivat vain mielessä tietysti nämä eteläisemmät heimoveljeni...

CASABERMEJA

Perinteinen Tapaninpäivän ajelu jäi tällä kertaa aika lyhyeksi. Eipä ollut kyllä rekikelikään...
Terhi lähti kävellen rantahiekalle ”levyttämään”. Päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin.
Minä röpöttelin Puhvelinpoikasella rantakadun kahvion terassille kutsuttuna ”ohjaajakokoukseen”.
Kutsujana oli Rautakorven Jorkka, aisaparinaan Jaatisen Rami. Kutsuttuna oli myös enoni Risto. Puhvelinpoikanen herätti aitoa kiinnostusta näissä todellisissa mozkarimiehissä. Kaikki tunsivat / tiesivät toisensa jo aikojen takaa. Minä olin tosin hieman junnuosastoa näissä kisoissa. Kaffeeta ja kroissanttia pöytään, ja juttuahan riitti. Kylläpä oli hienoa kuunnella wanhempien konkarien kommelluksia ja koiruuksia heidän kisauraltaan. Lajeina pääasiassa enduro (ent.luotettavuusajo) ja trial. Kansalliset sekä kansainväliset.
Minä koitin varovasti pitää myös ratalajien puolta...
Jälkiruuaksi ajoin vielä kertaalleen koko rantakadun päästä päähän. Väkeä oli liikkeellä tosi paljon.

Hieman jäivät kaivelemaan nuo kaksi muuta vaihtoehtoa Puerto de las Pedrizasin jälkeen siirtymäksi Malagaan.
Täytyypä siis ottaa selvää. Alligaattori saa pitää taas kitansa kiinni, koska tein tiekirjan. Todellisuudessa teitten numerointi vaihtoi paikkaa edellisestä. Maksullisen motarin oikea numero on AP 46. Nyt vedettiin ”ylös” sitä
A 45:sta mikä oli maksuton. Tavoite oli Casabermeja, mistä lähtee ”alas” MA-3101. Aa nelivitonen oli todella nautinnollista, mutkittelevaa nelikaistaista vuorien välissä. Casabermeja löytyy helposti. Se on jyrkkään vuorenrinteeseen, jälleen maurien rakentama pieni kaupunki. Kadut kapeita rännejä todella jyrkässä kulmassa.
Varsin idyllistä, mutta M-3101 viitta ei näy missään. Puhtaasti intuitiolla kiipeämme vain ylemmäs...
Vuoren laeltahan se löytyy. Kartan mukaan ollaan 869 metrissä. Tie on erittäin kapea, mutta todella hyväpintainen. Henkeämme haukkoen ajamme todella hiljaa käiväräistä tietä. Maisemat aivan huikeat! Tässä kirkkaassa ja puhtaassa vuoristoilmassa näkee ikänäölläkin ällistyttävän kauas. Tämä M-3101 kulkee käytännössä A 45:n ja AP 46:n välissä. Ne menevät vain jossain kaukana alhaalla, kun tämä seurailee vuorijonon huippua. ”Kaiteen” virkaa hoitavat kivistä muuratut betoniporsaat siellä, täällä...
Taas tulee se fiilis, että tietää miltä linnusta tuntuu, kun se lentää. Vatsanpohjaa kourii välillä aika kivasti...
Tämä väli on vain vajaa kolmekymmentä kilsaa. Vähitellen laskeudumme maanpinnalle ennen Malagaa.
Siellä olikin mukava vetää kuppi kahvia ja tortilla kitusiin...

Pekkavee kirjoitti:Kiitos Repa.
Ihan mahtavaa tarinaa.

Itse olen miettinyt muuttoa Espanjaan, joskus.
Espanjan kielen kurssille menen Vantaan aikuisopistoon keväällä.

Pekka

Samat kuviot on meilläkin paremman puoliskon kanssa mielessä kuin Pekalla.
Muutamana talvena on oltu tuolla Alicante-Torrevieja alueella reissussa.
Voin suositella kaikille tuotakin aluetta.Ei talvisaikaan niin paljon turisteja kuin etelä-rannikolla.
Norwegianilta halpalento Alicanteen ja lentokentältä vuokra-auto (halvimmillaan 3 euroa/vrk).
Kun ensin löytää sopivan lennon niin asunnon ja edullisen auton löytää sen jälkeen helposti.
Me olemme yleensä vuokranneet asunnon Torreteam Niklanderin kautta. http://www.torreteam.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Halvimmillaan on ollut uudenkarhea kalustettu kaksio n.120 euroa/viikko.
Tässä yksi jossa on oltu. http://www.torreteam.com/index.php?opti ... ty&id=2055" onclick="window.open(this.href);return false;
Olen joskus nähnyt ilmoituksia vuokrattavista asunnoista hintaan 260 euroa /kuukausi talviaikaan.
Ja eläminen on tosi halpaa Espanjassa.Varmaan 6kk elää samalla rahalla kuin Suomessa kuukauden.
Moottoripyörien vuokrat on kalliita.Sen takia mekin on autolla liikuttu.Mopot on kohtuuhintaisia jos ei autoa halua.
Ei muuta kuin sinne kaikki joilla on mahdollisuus.Todella upeita nähtävyyksiä.
Käy Repa ajelemassa Cartagenan alueella jos on aikaa.Jotain 400km Fugesta.Tuolla on mm. Navaronen tykit elokuvassa käytetyt tykit. https://www.youtube.com/watch?v=yNVSq11ffig" onclick="window.open(this.href);return false;

SEVILLA

Tämä Sevilla on siinä mielessä merkityksellinen, että se on kaupunki, josta ulkomaanmatkailuni aikoinaan alkoi.
Olin juuri selvittänyt kunnialla (?) armeijan, ja halu laajentaa reviiriä, oli nuorella miehellä polttavaa.
Enoni Reino (Riston nuorempi veli) oli siellä työkomennuksella, koko perhe mukanaan. Oli aika helppoa lähteä ”siipeilemään”. Taisi olla legendaariselta Keihäsmatkoilta hankittu halvin mahdollinen seuramatka Torremolinokseen. Reino oli Malagan kentällä vastassa, josta siirryimme välittömästi Sevillaan.
Olipa siinä maalainen todella haavi auki...
Vikipedia: Legendan mukaan kreikkalainen sankari Herakles (Herkules) perusti kaupungin, mutta historioitsijoiden mukaan Sevilla syntyi 700–800-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Myöhemmin sitä asuttivat foinikialaiset ja karthagolaiset. 206 ennen ajanlaskun alkua roomalainen Scipio Africanus perusti lähistölle Itálican kaupungin ja alkoi rakentaa Hispalista. Itálica on nykyisin yksi Espanjan merkittävimpiä arkeologisia kohteita. Sotiessaan Pompeiusta vastaan Julius Caesar rakennutti Hispaliksen ympärille muurit 45 eaa. ja nimesi kaupungin Colonia Iulia Romanaksi. Nykyisin Sevillaa asuttaa yli 700000 asukasta.
Reiska vei siskonpoikaa ympäri Andaluciaa kuin sitä pässiä narussa. Sevillan lisäksi tuli nähdyksi Gibraltar, Tarifa, Aracenan tippukiviluolat ja vaikka mitä. Todella hienoja muistoja jäi koko loppuiäksi.

Kylläpä on kiva aloittaa vuosi moottoripyöräilemällä tähän monessakin mielessä historialliseen kaupunkiin.
Fuengirolasta reittivaihtoehtoja on useita. Suunnittelimme Terhin kanssa niin, että ajamme sen Rondan paluureitin vastavirtaan. Tie ja maisemathan näyttävät siiloin taas uusilta ja erilaisilta.
Kiipeämme ensin Sierra de Mijakselle. Siitä Coin, Burgos ja Ronda, josta onkin selkeä ura Sevillaan.
Poikkeuksellisesti otin palvelukseen nyt sen alligaattorin. Lomaahan tuo on pitänytkin. Veltostuu vielä…
Ajatus oli se, että siten löydän helpommin sen ”alhaalta” Mijakselle nousevan tien A7053 pään. Kohteeksi naputtelin Coin. Sehän toimi. Siellä näppäilin loogisesti Rondan, mikä oli virhe. Olisi pitänyt tarjota seuravaksi etapiksi Burgosta. Asetuksena oli nopein reitti. Alligaattorihan lähti uimaan vastavirtaan. Ilman sitä pallokompassiakin, jota oli nyt ikävä, tajusi että nyt mennään ihan eri suuntaan kuin Ronda…
Tällä kertaa en viitsinyt kuitenkaan alkaa alligaattorin kanssa tappeleman. Ajamaanhan tänne on tultu.
Ajettiinkin sitten aika mukavia, joutuisia ja mutkikkaitakin teitä. Minä kun ajattelin sitä säkkäräistä, kapeampaa.
Jossain vaiheessa hoksasin että turha mennä kiertotietä Rondaan. Annoin kilometriahneelle alligaattorille seuraavaksi osoitteeksi Sevilla centro. Kyllähän siitä sitten aika mukava kierros tulikin. Sää ja maisemat olivat todella kohdallaan. Sevillassa piti olla vain vähän aikaisemmin, että ehtii tutustumaan majoittumisen jälkeen vanhaan kaupunkiin ja Sevillan katedraaliin ympäristöineen. (Catedral de Santa María de la Sede).
Majoitukseen oli kolmekin eri osoitetta katsottuna, joihin alligaattori voisi käsivarresta kiskoen retuuttaa.
Ken on vanhan kaupungin labyrinteissä mozkarillakin cruisaillut, tietää mistä on kysymys. Kapeimmille juuri Puhvelinpoikanen sopii, ja turistejakin on liikkeellä jalkaisin paljon. Kilometririkkaan ajopäivän jälkeen ei vaan oikein jaksa… Pienen pieni hotellin peltikyltti osuu sananmukaisesti melkein silmään. Muurissa on aukko. Jalkaudun. Terhi jää huolehtimaan ajokkimme, ja muunkin omaisuutemme omistussuhteista. Sisäpihalla on todella vauras tunnelma suihkulähteineen, marmorikäytävineen. Respakin löytyy pienen ihmettelemisen jälkeen. Taustalla soi rauhoittava espanjalaistyylinen pianomusiikki. Vapaa huonekin järjestyisi hintaan 188,- / yö. No just` joo… Vähävaraiselle motoristille on luxusta ehkä vähän liikaakin. Klenkkaan muurin aukosta ulos, ja kapean kadun toisella puolella tervehtii hostellin kyltti. Pellillä vuorattu ovi on kiinni, mutta ovisummerilla aukeaa. Respan nuorella kaverilla englanti on vaikeaa, mutta niinhän se on minullakin. e 60,- /yö. Avara ja korkea huone ekasta kerroksesta, sisältäen aamupalan. Diili selvä. Parkkitilaa ei tietenkään ole, mutta huoneen ikkunasta näköetäisyydellä on roskiksille syvennys. Suiza sopii siihen just` ja just` roskiksien lisäksi. Onko se oikea paikka tälle harahaoppiselle merkille? No ei, mutta tarkoitus pyhittää keinot. Respan kaveri pyörittelee päätään tälle hieman luovalle pysäköintiratkaisulle…
Asetumme taloksi, ja vedämme siviilit päälle. Nälkäkin jo kurnii. Respasta saadun kartan kanssa jalkaudumme labyrinttiin. Runsaasti on samassa tilanteessa olevia turisteja samoine karttoineen. Yleistä ihmettelyä ja pään raavintaa… Kompassisuunta kaikilla vähän hukassa, mutta jonkinmoisen kävelylenkin jälkeen löydämme katedraalin aukion.
Uuden vuoden päivä. Väkeä ja poliiseja on liikkeellä todella paljon, ja monikansalliset turistit päälle. Tosin ei Ahmedin rekka näille kujille voisi mitenkään sopia. Muut keinot jäljellä tietysti on, mutta olo on kuitenkin aika turvaisa. Katedraaliin pyrkijöitä on pitkäksi jonoksi asti. Tiukka turvatarkastus joka turistille ja mummolle.
Päätimme siirtää katedraalin sisäpuolisen katselmuksen huomiselle. Jälleen onnistuvat muslimit tavoitteissaan.
Rajoittamaan vääräuskoisten pääsyä, suurelle vaivalla rakennetulle, väärän opin palvontapaikalle…
Kunnollisen sapuskan saanti olikin yllättäen vähän piukassa. Myös palvelukulttuurissa on dramaattinen ero muihin Espanjassa kokemiimme kaupunkeihin nähden. Johtuuko se ylitsepursuavasta turismista jatkuvine kieliongelmineen, vai uudenvuoden ylikuormitustilanteesta? En tiedä, mutta kaikissa käymissämme paikoissa oli tiskin takana oleva henkilökunta hieman otsa kurtussa. Hymy ja rento tekemisen meininki puuttui.
Viimeinen naula tähän arkkuun oli, kun tilasimme (englanninkieliseltä ruokalistalta) mielestämme possun pihviä kastikkeineen ja lisukkeineen. Plus kaksi lasillista punaviiniä. Yhteishinnaksi muodostuisi n. 25,- mikä on täällä jo yläkanttiin. Tovin kuluttua punaviinit pöytään kannettiin. Sitten menikin useampi tovi, kun pöytään tuotiin lautaselliset kylmiä, metvurstin tapaisia makkaransiivuja. Terhiä yritin rauhoitella, että nämä ovat vasta ne suolaiset alkupalat… Eivät muuten olleet! Kun pitkänkään ajan kuluttua ei ”pääruokaa” tule, täytyy tarrata tarjoilijapoikaa hihasta, ja selventää tilausta. Kyllä kaikki on toimitettu, mitä on tilattu, toteaa hän.
Tämän jälkeiset tapahtumat eivät ole julkaisukelpoisia….

”Ei ole Kööppenhamina kuin ennen..” lauloi aikoinaan Junnu Vainiokin. Sama pätee nyt minun Sevillaanikin.
Koska majoituksen kohdalla kävi noin hyvä munkki, ajattelimme viihtyä parikin yöpymistä. Viihtyvyyteen vain ei oikein päässyt tarrautumaan kiinni. Yritystä kyllä oli. Värikäs, ja varsin äänekäs kulkue oli mukavaa seurattavaa. Tahtilajina oli marssimusiikki. Parikin hevosvetoista, upeaa vaunua karautteli pitkin katuja ja kujia. Vaunut oli lastattu ihan aikuisilla, ilmeisesti itämaan tietäjiksi mörjätyillä miehillä. Paperisilppua viskeltiin säkistä yleisön päälle. Möyhkä oli melkoinen. Onkohan noilla ihan selvistäpäin noin hauskaa..??
Vähän kakan maku oli suussa meillä kuitenkin. Huijatuksi tulemisen tunne, ja muutenkin kireähkön tuntuinen tunnelma. Olimme ehkä valinneet vain väärän ajankohdan Sevillan vierailullemme. Eiköhän tämä ollut tässä…

Hostellin aamupala hoitui itsepalveluperiaatteella yläkerroksen keittiössä. Kaikki tarpeellinen löytyi.
Nakivaattori yritti taas nakittaa varsin kummallista kiertotietä Fuengirolaan. Asetuksena edelleen nopein reitti.
Laskeekohan tämä koneäly nopeasti vain nopeusrajoituksien keskiarvon? Kilometreistä välittämättä? Hoopo…
Asetin uudeksi maaliksi Marbellan, ja nyt löytyi näytölle jo oikea, säkkäräisempi jälki.
Onneksemmekin, alligaattori veti meidät Sevillaan aivan muuta reittiä, mitä olin itse alun perin suunnitellut.
Nyt päästiin neitseelliselle, ennen ajamattomalle väylälle Rondaan. Ensin A 376 Utreraan. Siitä A 375:ttä halki laajojen, kumpuilevien viljelymaisemien yhtyen Villamartin ja Olveran yhdistävän tiehen A 384:ään, joka on merkitty karttaan jo maisematieksi, kuten A 374:kin erkaantuen Rondaan ja siitä edelleen A 397 San Pedroon.
Maisemaa riittikin sitten alusta asti koko päiväksi. Ne laajat viljelyalueetkin ovat kaukana pohjanmaan lakeuksista, sekä tappavan tylsistä suorista teistä. Vähäliikenteinen, hyväkuntoinen tie polveilee kumpujen välistä ja yli. Etelämpänä maisema muuttuu vähitellen vuoristoisemmaksi. Sierra Margaritan (1173m) ja Logarinin (1068m) välistä kohti Rondaa. Näitten vuorten välissä on syvän sininen pieni järvi, joka tieltä katsoen näytti olevan kaukana alhaalla. Rondan olemme jo nähneet, joten siellä pidetään vain pieni selänoikomistauko.
Myös alligaattorille voi nyt syöttää kotiosoitteen. Jotenkin vain tämän koneälyn kanssa tumpulointi vaikuttaa edelleen täysin reikäpäiseltä puuhastelulta. Mutkun näinkin kallis kapistus on hankittuna…

San Pedron ja Rondan välin olemme jo kertaalleen ajaneet ”ylös”. Silloin vain liikkeellä oli muitakin, ja jurnutimme hissukseen autojonon mukana perille. Nyt oli tilanne täysin toinen. Tämä väli on vain alle viisikymmentä kilsaa. Renkaat ei ainakaan keskeltä kulu yhtään. Reunoilta senkin edetä, jos niikseen haluaa. Uusivuosi on paikallisille ainakin tänä vuonna kahden päivän vapaa. Siten jo eilen veteli ohitsemme erilaisia kyykkypyöräryhmiä nenä tankissa, suorat putket soiden. Maltoin vain olla vastaamatta haasteeseen…
Nytkin sai ajella aika paljon lapa pystyssä. Vastaan tuli muutamia ryhmiä Harrikoista muoviluoteihin.
Eipä tarvitse ihmetellä sitä, miksi nämä tiet ovat motoristien suosiossa. Eikä sitäkään, miksi ”Road Räsinkiin” riittää Espanjasta pohjattomasti tunkua, ja mestariainesta.
Meillekin tämä väli oli nyt eri tavalla ”uusi”. Saimme pudotella omaan tahtiimme, kenenkään jarruttelematta.
Myös maisema oli huikealla tavalla erilainen. Tähän suuntaan ajettaessa, se todella ”syvä oja” on pääosin oikealla puolella. Terhi sai nyt kuitenkin hoidella enimmäkseen sen maisemankatselupuolen. Minä keskityin pitämään Puhvelinpoikasen kaiteen ja vuorenseinämän välisellä alueella…
San Pedrosta taas tutulle A 7:lle Marbellan kautta kohti Fugea. Tämä väli on vain vajaa kolkyt kilsaa. Kirkkaassa auringonpaisteessa välkehtivä meri on koko ajan oikealla puolella. Mukavasti polveileva, ja hyvin vetävä tie seurailee pitkälti lähes rantaviivaa. Yläpuolella, vuorenrinnettä seuraileva maksullinen AP 7 on vielä ”korkkaamatta”. Mutta senkin aika tulee vielä. Seuraava retki on jo suunniteltu…

GIBRALTAR

Kiitos vain niistä kaikista hyvistä käyntikohdevihjeistä, joita olemme saaneet sieltä ja täältä…!
Mutta niinpä me nyt kuitenkin lähdimme pörheltämään aivan eri suuntaan, kuin vaikkapa ne Navaronen tykit.
Ei tyhjennetä vielä koko pajatsoa, jos tulemme tähän maailmankolkkaan vielä uudemmankin kerran.
Keksimme lähteä käymään päiväkahvilla Gibraltarilla, ja samalla tulisi hoidettua käynti Englannissa.
Samalla tulisi tutkittua se maksullisen AP 7. Eipä ollut ollenkaan pöllömpää motaria siltoineen ja tunneleineen. Maksullisen välin pituus on vain 72 km. Mutta maksua kertyi kolmelta eri tulliasemalta hilkkua vaille kymmenen euroa. Köyhällehän kaikki on kallista, mutta suhteellisen suuri hintaero tähän asti täällä ajamaamme maksulliseen tiestöön oli.
Ohutta yläpilveä ja lämpötila viidentoista- ja kahdeksantoista asteen välillä. Ponteva tuuli työnteli hieman ylempänä sinne sun tänne. Kaistoilla kuitenkin pysyttiin hyvin. Varsin optimaalinen ajokeli suomalaiselle kropalle siis.
Saavumme valtakuntien rajalle, ja pitkästä aikaa ollaankin passintarkastuksessa. Selvästi englantilaisen oloinen virkamies tutkii hetken molempien passeja. Kypäriä ei tarvitse kuitenkaan ottaa pois päästä. Ojentaa passit takaisin ja nyökkää jatkamaan. Ajamme Winston Churchill Avenueta ja kohta heti onkin legendaarisen lentokentän ylitys. Onneksi tämä ei ole enää erityisen vilkas kenttä. Muuta kuin poikittaisliikenteen suhteen.
Lähdemme kiertämään ”isoa kiveä” myötä päivään, Devils Tower Roadia. Tie on erittäin kapea, eikä ihan priimakuntoinen. Liikennettä vähän. Tällä puolella vuoren seinämä on pystysuora. Korkeus merenpinnasta on 426 metriä. Se on kalkkikiveä, ja sisällä on lukuisia tunneleita ja sotilaskäyttöön tarkoitettua tekniikkaa. Vasemmalla näkyi paljon isoja rahtialuksia redillä. Saavutimme Dubley Ward tunnelin. Sen valaistus oli hyvin vaatimaton, pinta huono ja märkä. Nousukulma ylös oli myös suhteellisen jyrkkä. Tunnelin pituus lienee lähempänä kilometriä. Tunnelin jälkeen tie kaartuu vähitellen oikealle, muuttuen kapeaksi kaduksi. Lähes koko ”saaren” asutus on länsirannalla. Väkiluku on yli kolmekymmentäkolmetuhatta. Siksipä kaupunki vaikutti enemmänkin muurahaispesältä. Autojakin oli paljon, mutta ehkä valtaosa kuitenkin erilaisia Maxi- ja muunlaisia scoottereita ja moottoripyöriä. Varsin ymmärrettävistä syistä.
Kampeuduimme huvivenesataman alueelle mielessämme ne päiväkahvit. Parkkeeraamisessa oli vain lieviä ongelmia. Kaikki paikat täynnä autoja sekä kaksipyöräisiä. Espanjalaistyylinen jalkakäytävälle sijoittuminenkaan ei toimi. Motkotusta tuli välittömästi. No, nyt ei olla Espanjassa… Löytyihän Puhvelinpoikasellekin paikka viimein. Näköpiirissä useampikin englantilaistyyppinen Pub. Saakohan niistä muuta, kun olutta?
Vastassa oli isokokoinen, hieman yrmeän oloinen, aikuinen nainen. Varovainen kysymys, josko löytyisi kahvia sekä sämpylää? Erittäin aidolla, römeällä wiskibassolla ilmoitettiin kahvia ja paahtoleipää järjestyvän.
Jännällä tavalla palattiin jonnekin kauas viime vuosituhannelle. Sisustus ainakin oli sieltä peräisin, ilman mitään korjauksia. Asiakkaana muutama aidosti englantilaiselta vaikuttava ikämies. Yksi käytti kolikoilla toimivaa seinäpuhelinta. Kahvit ja paahtoleivät marmeladeineen pöytään toimitettiin. Hyvää oli, ja teki.
Maksun aika, mutta eurot eivät käy! Pitää olla puntia, koska ollaan Englannissa. No, korttia pöytään, mutta kukaan ei ole kuullutkaan mistään muovikortilla maksamisesta…
Römeä-ääninen nainen vaatii, että minun pitäisi nyt vain puntia jostain taikoa.
-”Minä ymmärtää. Sinä ymmärtää, että minä täällä turisti. Eka kerta. Laskea Sinä sellainen vaihtokurssi, että hyvä sinulle. Minä ymmärtää, ei helppo Sinulle”.
Nainen huokaili ja voihki, mutta taapersi takahuoneesta kaivelemaan ilmeisesti taskulaskinta. Löysi.
Aikansa näppäili ja raaputteli päätänsä. Ilmoitti eurohinnaksi 9,30. Annoin kympin setelin Hänelle.
Kaiveli kuitenkin kassalokerostaan vaihtorahaksi 50, ja 20 eurosentin kolikot!?
-”Thip for you…!”
Jopa levisi suu korviin asti. En tiedä, mikä on tippikulttuuri englantilaisissa pubeissa. Enkä tiedä Gibralttarin hintatasoakaan. Nyt se oli ainakin selkeästi korkeampi, kuin Espanjassa. En valita. Kokemus se oli tämäkin.
Paluureitti olikin suunniteltu maksuttomalle A 7:lle. Olipa kiva ajopäivä. Ja ehti käydä Englannissakin asti…

Mainiota tarinaa taas. Kiitos.
Olen hieman selvitellyt tuota Torrevieja seutua.
Siellä olisi yksi heppu tutun tuttu, joka voisi jakaa kämpän kanssani.

Pitää nyt suunnitella jotain tutustumisreissua keväällä sinne, pari viikkoa tai jotain.
Lentojahan saa halvalla.

Pekka