BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

No niin... Jatketaans`

Valitsin tälläkertaa rikshan.
Lähinnä siksi, että se olisi itselleni uusi kokemus.
Riksha-perinne elää näissä maissa (Eli ainakin silloin) voimakkaana vielä Vietnamissa ja Burmassa.
Tung oli suunnilleen ikäiseni, kuiva mutta jäntevä rysäkeppi.
Ystävällinen ja rehellinen olumus. Teimme diilin tästä päivästä.
Mutta ikäänkuin sanaton sopimus oli, että Hän odotti vain ja ainoastaan minua joka aamu hotellin oven edessä...
Tung vei minua ympäri Saigonia kuin sitä pöljää turistia. Puhuimme kumpikin suunnilleen yhtä huonoa englantia, joten ymmärsimme hyvin toisiamme !
Vietnamin lähihistoria on sodan historiaa, ja se oli Tung´illekin läheinen, koettu aihe.
Hän olikin varsin pätevöitynyt matkaopas siihen maailmaan. Sotamuseoita, muistomerkkejä sekä tunnelialueita riitti.
Kustansin tietenkin rikshan polttoaineen. Söimme välillä nuudelikeittoa lisukkeineen. Tung tiesi parhaat (edulliset) ruokapaikat.
Niillä sotamuseo ja Cu Chi-tunneli kierroksilla tajusin sen sielujen yhteyden, mikä oli isiemme ja vietnamilaisten taistelijoiden välillä. Lähes paljain käsin molemmat tappelivat hyvällä menestyksellä suurenpaa ja vahvenpaa vastaan. Mitä kekseliäisyyttä ja tahtotilaa ne sotatiomet vaativitkaan. Vietnamilaiset antavat mielellään sen kuvan, että he tekivät sen tempun yksin. Oikea totuus on sävyltään ehkäpä hieman toinen. (Kiinan ja Neuvostoliiton apu)
Mutta kieltämättä aika v.....maisia ja raakoja olivat ne yksinkertaiset ja tehokkat ansat sekä pyydykset, mitä he vihollisen eliminoimiseksi keksivät. Ne, jotka ovat Saigonia ympäröivällä tunnelialueella käyneet, ymmärtävät mistä on kysymys.
Näissäkin asioissa puhuimme Tung´in kanssa ikäänkuin samaa kieltä, ja se vahvisti sekä syvensi ystävyyttämme. Hän ymmärsi myös jonkin verran Suomen sotahistoriaa.
Saigonia ympäröivä tunnelialue olisi jo sinällään laajemmankin jutun aihe.
Siihen vain liittyy tämän stoorin toinen päristinaihe. Sinnehän ei ole järkevää lähteä polkemaan rihshalla. Tung´illa oli päivän ohjelmaksi ehdotus. Hänellä itsellään on huonokuntoinen mopo, mutta Hän lainaisi ystävältään toisen yhtä huonokuntoisen, ja lähtisimme päiväksi tutustumaan tunnelialueeseen. Tarjous oli niinkuin Kummisetä elokuvassa, josta ei voi kieltäytyä...
Mopot olivat Hondan 70cc skoottereita jostain 60-luvun lopulta.
Aamusta satulaan, ja matkaan. Jotain pientä koppulointia niihin teimme, mutta matka kuitenkin eteni.. Perille kohteeseen siis pääsimme ja maksoimme pienen sisäänpääsymaksun alueelle.
Hintaan sisältyi myös paikallinen opas. Hän keräsi ympärilleen pienen ryhmän muitakin turisteja, ja lähdimme krompsimaan viidakkoon. Muut ryhmämme jäsenet näyttivätkin olevan jenkkejä, jotka olivat tulleet katsastamaan isiensä/veljiensä taistelutantereita.
Viidakon syövereistä löytyi yksi jenkkien paskaksi ammuttu panssarivaunu. Löytyi myös ampumarata, missä oli mahdollista päästä kokeilemaan, miltä tuntuu ampua isokaliibirisella sotilasaseella. Tunnelien suuaukot olivat todella taidokkaasti peitetty. Ja ne olivat pieniä! Olivathan kyllä vietnamilaisetkin... Tunnelialue on aivan käsittämätön laajudeltaan ja syvyydeltään! Maan alla olivat kaikki sotatiomille tarpeelliset toiminnot. Ammus- ja asetehtaat, sekä sairaala. Olipa sitten "turistitunnelikin", mitä piti tietysti kokeilla. Opas meni edellä kuin orava, ja minä koitin kontata perässä. Pieniä tuikkuja oli välillä siellä, täällä. Pääosin vallitsi kuitenkin täydellinen pimeys. Risteyksiä oli sinne ja tänne, sekä alas. Opas hävisi jonnekkin...
Nyt olisi nuppi pidettävä kasassa, ettei iske ahtaanpaikan kammo....
Huhuilemalla kutenkin oikea suunta löytyi. Mikä helpotus oli päästä takaisin maan pinnalle!
Happi olikin jo kortilla...!

Terveisin Repa

Yhtenä päivänä Tung sai päähänsä, että minä tarvitsen Thai-hieronnan.. Vietnamissa?!?!
Hän polkikin rikshansa liikkeen eteen, missä luki isossa ikkunassa: Thai Massage.
Olipahan vaan hyvin erilainen Thai Massage...
Kolme (!) vikkelää vietnamilaisdaamia nappasi kainaloista kiinni ja sitten mentiin yläkertaan niin että varpaat vaan läpätti rappusiin! Ukko mätkäistiin selälleen hierontapöydälle ja sitten lensi ihan kaikki..! Rahavyötä myöten....
Eipä mennyt paljon aikaa, eikä ollut kallista. Asiakas myös puettiin, ja talutettiin polvet notkuen takaisin kadulle. Tung´in ilme oli paljon puhuva..
Jossain vaiheessa tuli tarve laajentaa reviiriä. Mutta mozkarivuokraamoja ei näy missään?
Siispä oli tehtävä Tung´ille hankala kysymys. Hankala siksi, että jos jonkilainen päristin jostain löytyisi, tietäisi se Hänen tilinsä ohenemista.
Tung polki rikshallaan kuitenkin minut jonkinlaisen mopokaupan eteen.
Kauppaa hoiteli tomera, pyöreä mummeli. Kalusto koostui sekalaisista käytetyistä mopoista ja skoottereista, jotka olivat lähinnä ilmeisesti myynnissä. Ehjimmän näköinen oli Yamaha Majesty, jonka vuokrasta pääsimme sopimukseen. Kopio passista vain täytyi hakea hotellilta.
Mummeli luki kovat ukaasit että sillä pysytään sitten vain ja ainoastaan kaupunkialueella!
Muuten tulisi iso, iso ongelma, jos poliisi näkisi...
Minullahan on tunnetusti huono muisti, ja muistinkin tämän uhkauksen melkein kaksi tuntia...
Olenkin usei siteerannut Ernst Hemingwayta: "Onnellisen elämän rakennusaineet ovat hyvä terveys ja huono muisti." Vielä kun saisi teveytensä takaisin...
Saigonin liikenteen rytmi pokkeaa merkittävästi esim. Pattayan tai Bangkokin vastaavasta.
Liikennevalojen logiikasta olenkin kirjoittanut jo Rikastimessa.
Liikenteen nopeus on käytännössä polkupyörän / rikshan nopeus. (Hitaus)
Ainakin siihen aikaan kuljetettiin vielä paljonkin polkupyörällä ja maitorattailla isojakin kuormia.
Rakennustarvikkeita, betonisäkkejä, kaivonrenkaita y.m. Pääasiallinen kulkupeli on kuitenkin mopo. Jokunen autokin sopii sekaan.
Luulinkin monta vuotta, ettei missään voi olla enempää mopoja kuin Saigonissa.
Malajit pistivät tänävuonna kuitenkin reilusti paremmaksi!
Kun Singaporen taloustiikerin alempi suorittava taso lähtee työpäivän jälkeen käymään kotonaan Malesiassa, syntyy siitä sanoinkuvaamaton mopomeri rajalla. Rajamuodollisuudet ovat normaalit molempiin suuntiin. Miten ihmeessä viimeiset ehtivät käydä kotona, kun taas pitää jonottaa jo toiseen suuntaan....??
Omalta kohdaltatani Saigonin systeemit saivat vähitellen muotonsa.
Koska passini oli hotlassa panttina, ei montaa "yötä pois" retkeä voinut oikein tehdä.
Käytännöksi muodostui se, että heti aamusta Yammun satulaan, ja Saigonista ulos johonkin ilmansuuntaan. Paitsi etelään, koska siellä on meri. Puolenpäivän jälkeen tehdään U-käännös, ja tuppi nurin takaisin Saigoniin. Yhtä sun toista tuli nähtyä tällä menetelmällä kuitenkin.
Vietnamin tiestön laatu ei kovinkaan kummoinen silloin ollut. Ja sen skootterin pompan napit (10 tuumaa?) sopivat menemään joka poteron pohjan kautta. Välillä pelkäsi että katkeaa koko härveli.. Kompassi siinä rytyyttämisessä kyllä hajosi. Sitten mentiinkin kellon ja auringon mukaan.
Takarengas poksahti tälläkertaa ehkäpä onneksi Saigonissa.
Onneksi sikälis, että koskaan ei ennen sitä, eikä sen jälkeen ole niin hyvän näköiset daamit paikanneet minun kumejani........

Trveisin Repa

Wung Tau Saigonista kaakkoon oli kartalla mielenkiintoisen näköinen paikka.
Sinne olisi yhteen suuntaan noin päivän pituinen veto. Yksi yöpyminen siis perillä ilman passia tulisi.
Siksi varauduin siihen että jos majoitus ei järjestyisi, vedetään tirsat jossain pusikossa tai penkillä..
Tankki tyäyteen ja menoksi!
Tie siihen suuntaan olikin poikkeuksellisen hyväkuntoista. Paikoin oli myös tien parannustöitä.
Reilusti Saigonin ulkopupolella näytti olevan ison lentokentän (?) rakennustyömaa.
Wung Tau on pitkän, mereen työntyvän niemekkeen kärjessä sijaitseva kalastajakylä/kaupunki.
Kalaa myös kuivataan paljon isojen ritilöitten päällä rannoilla ja jalkakäytävillä.
Kalan haju leijui siis vahvana myös ilmassa.
Rakennustoiminta tällä koko niemekkeellä näytti olevan poikkeuksellisen vilkasta.
Tyyliltään se oli myös huomattavan vaurasta. Hotelleja sekä eurooppalaistyylisiä, linnamaisia huviloita puutarhoineen. Arvoitukseksi jäi, panostetaanko turismiin, vai tehdäänkö ansioituneille politrtukeille lepokoteja...?
Ihan kelvollinen hotlakin löytyi. Mutta kun ei ole sitä passia??
Pienen jumppaamisen jälkeen suomalainen ajokorttikin saatiin kelpaamaan.
Taisin vain olla hotellin ainoa asiakas? Siksipä ilta-ohjelmaksi sopikin hyvin vain meren kohinan ja viidakon äänien kuuntelu...
Aamusta lähdin niska kyyryssä kohti Saigonia.
Jossain vaiheessa ihmettelin laajoja kenttiä täynnä käyttämättömiä kaivinkoneita ja erilaisia maansiirtokoneita. Ehkäpä ne olivat lahjoituksia Pohjoismailta sodanjälkeiseen maan uudelleen rakentamiseen? Odottavatkohan niiden kuljettajat vain vieläkin koulutusta niiden kuljettamiseen..?
Tätä konetta (Majesty) olikin jo käytetty ihan tarpeeksi, ja se oli aika palauttaa mamman hellään huomaan. Mitään koiruuksia ei siinä tälläkertaa ollutkaan puolin, eikä toisin.
Majestyn kyyti ei vain kovin majesteetillista näillä teillä ollut, mutta se pysyi kuitenkin nipussa..
Niillä mennään, mitä käsiin saadaan.
Yksi huomionarvoinen seikka on, että päristin kannattaa pestä tai pesettää aina ennen vuokraamoon palauttamista. Se on ystävällinen ele, joka yllättää vuokralleantajan aina posiitivisesti.
Yllätää siksi, koska keskiverto turisti ei tätä temppua tee. Tempuksi se muuntuu varsinkin siinä vaiheessa, jos on odotettavissa tiukkaa neuvottelua rankoilla retkillä syntyneistä käytön jäljistä..
Myöhemmillä retkillä ole tällä toimenpiteellä säästänyt pesun hinnan lisäksi myös jonkun muoviosan hinnan...
Oli aika jättää hyvästit Tung´ille sekä Vietnamille.
Pieni pala sielusta tännekkin varmaan jäi..?
Olenkin usein todennut että joka retkestä pitääkin jäädä pieni vamma sieluun.
Mutta ehdottomsti positiivisessa mielessä..!
Onhan noita fyysisiäkin vammoja jäänyt, vaikk` ei väliksi niistä olisi...
Ehkäpä ole liiaksikin sisäistänyt nöösinä kuulemani wanhan TT-kuskin asennetta hyvin kuvaavan tokaisun:
-"Kaks sormee kytkimellä kurviin, ja baareilla pois...."

Terveisin Repa

Olipa kivaa, kun kerhon sivut avautuivat muutaman viikon tauon jälkeen.
Kiitos Repa matkakertomuksistasi, ei voi muuta sanoa , kuin kateeksi käy, Sinulla on elämänasenne
kohdallaan.
Toivottavasti tavataan viimeistään 2-v kokoontumisessa.
terv. Jussi

EPILOGI

Wai-tervehdys, kiitos ja kumarrus kaikille Teille, jotka olette lukeneet näitä BMW-miehen ihmeellisiä seikkailuita Kaakkois-Aasian viidakoissa.
Rikastimen jutun insertissä kirjoitin:
"Joka vaikeuksia etsii, niitä myös yleensä löytää."
Edellä olevista kertomuksista voisi päätellä, että vaikeuksia ja kommelluksia on suorastaan etsitty.
Näissä olosuhteissa kommellukset tulevet yleensä kyllä etsimättäkin.
Huomattava on myös se, että näillä tarinoilla on ikää jo noin kymmenen vuotta.
Monet näistä kommelluksista johtuivat puhtaasti kokemuksen puutteesta.
Mentiin sillä "nuoruuden innolla" ja ilmassa oli paljon adrenaliinia sekä testosteronia.
Myös törmäys siihen totaalisen toisenlaiseen maailmaan ja kultuuriin oli melkoinen.
Paljon uusien asioitten oppimista ja ymmärtämistä.
Joistakin myöhemmistä retkistä saattoi jäädä vähän tyhjä maku, kun "ei tapahtunut mitään..?"
Mozkaritarinaa ja sattumia näistä retkistä vielä kuitenkin riittäisi, mutta nyt on aika laittaa nämä jutut "telakalle", ehkäpä loppuvuodeksi.
Lomat on pidetty, ja nyt kaikki aika ja energia käytetään Teidän BMW:eitten kuntoon saattamiseen.
Niihinkin puuhiin tuli toistaiseksi pieni takaisku, kun röntgenkuvista ilmeni, että reisiluuta koossapitävä ydinnaula on poikki...
Jalka operoidaan ilmeisesti viikolla seitsemän, koska Kerhon vuosikokus on ensin...?
Toivottavasti sairaalassa oloaika jää lyhyeksi ?
Jälleen on siis aika kaivaa esille pari aikaisemminkin käyttämääni sanontaa:
"Periksi ei anneta missään olosuhteissa."
Sekä entisenä urheilijana vielä:
"Sinne on aina rynnätty, missä vastus on kovinta...!"

Terveisin, Teidän Repa

Kiitos Repa jutuista, olen innolla niitä lukenut ja odottanut aina seuraavaa. Itse en saa mitään tollaista aikaan, ehkä vaan haaveilen. Ei muuta kuin toivotan onnistunutta korjausta jalkaan ja pikaista paluuta "remmiin" !
t. yksi pienasiakas

REPA ON NÖYRRYTTÄNYT MINUA!!!

Repa on ihan oikeasti ihan mukava jätkä ja osaahan hän hieman ajaa prätkälläkin vaikka motskareita hän ei osaa myydä, kannattavasti. Mutta kynämieskin hän on ja jakoavainkin pysyy kädessä. Ja on ihan hauskaa lukea näistä meidän Repan kanssa tehdyistä seikkailumatkoista.

Mutta Repa on nöyrryttänyt minua ainakin 3 kertaa.
Viimeinen nöyrrytys oli kun hän varasti kai minulle kuuluvan Kaakois-Aasian Kirjeenvaihtajan tittelin, Kyllähän se minulle kuuluisi. Olen varmaan ajanut täällä enemmän takaperin puukengät jalassa kun Repa on ajanut etuperin. Ja olen varmaan hinannut tai ollut hinauksessa enemmän kuin mitä Repa on täällä ajanut ihan normaalisesti. Sairaaloissa makaamisessa täällä Kaakois-Aasiassa Repa oli minua edellä vielä runsas vuosi sitten mutta nyt olen senkin Repan etumatkan ottanut kiinni.

Edellinen nöyrrytys oli varmaan jossain Laosissa 400 Island alueella Mekong joella. Monihan ei tiedä että Laosissa Mekong joki hieman ”putoaa alemmaksi” ja siinä kohdassa on muodostunut sellainen pikku saaristo. Hienoa seutua ja saarissa on vahva marihujan tuoksu ilmassa kun hippituristit hieman rentoutuvat. Kävimme Repan kanssa siellä joskus kai tapaamassa Eurosportin Suomenkielistä selostaja Lexi Lehtosta. Voin kasi raamatulla todistaa että ei Repa eikä Lexi sitä kamalaa kamaa käyttäneet.

Kuitenkin sieltä pois lähtiessään niin pyörät piti viedä jollain baatilla joen yli, ja muistaakseni käytiin vahan karillakin silla baatilla mutta päästiin rantaan, Siina taas Repa herrasmiehenä tarjoutui ajamaan minun pyöräni siitä jyrkästä ja hieman haastavasta, hiekkaisesta joki penkereestä ylös kun minulla oli silloin jalat hieman huonossa kunnossa. Vit…us oli kova, minulle kehtaa tarjota ajo apua, ja ajoin sen itse ylös.

Ensimmäinen nöyrrytys oli kylläkin jollain aikaisemmalla reissulla kun ajettiin sitä maailman kuulua Koh-Kong-Sre Ampl leveää 100 km pitkä hiekkatietä. Minä oli kai silloin liikkeellä Africa Twinilla ja omasta mielestäni osaan ajaa sitä tietä aika perhaanan kovaa, onhan muistaakseni journalisti Niinivaaran Pekka siitä joskus jossain lehti artikkelissa Moto Ykkösessä siitä kertonutkin. Kerran ajoin sitä tietä niin kovaa kun Africa Twin kulki m.m yhden Belgialaisen kanssa joka oli liikkeellä toisella minun Africa Twineillä. Vasta perille tajusin että kaveri oli antanut minulle hieman ”handikappia”, hanen oikeasta nilkasta puuttui ”alaosa” ja hänellä oli proteesi mutta crossisaapas jalassa. Hänen puuttuva ruumisosansa hän oli menettänyt jollain Ducatilla kotona Belgiassa. Mutta kova kaveri se oli hän oli ajanut joskus Belgiasta Kaakkois Aasiaan prätkällä proteesi jalassa. Niinhän minäkin olin myös mutta minulla ei ollut proteesia jalassa.

Tämä Koh Kongin tie on kertomuksen arvoinen tie. Se vanha tie rakensivat Ranskalaiset joskus 60 vuotta sitten mutta kun Puna Khmerit pääsivät valtaan niin Viidakko vei tien. Olen kylläkin ajanut sen vanhan tienkin läpi, kolmannella yrittämällä onnistuin, mutta se oli suurta seikkailua, mukana piti kantaa kuorma autojen sisarenkaita jotta mopot saatiin jokien yli ja yöt piti viettää viidakossa taivaan alta. Mutta sehän on ihan eri tarina…

Takaisin tälle uudelle tielle. Sen rakensivat Thaimaan Armeija joskus 2000 luvun alussa ”kehitysmaa apuna”. Dealiin kyllä kuului että kaadetut puut Armeija sai pitää omina, hieman korvauksena. Taisivat Kambodja maksaa siitä tiestä aika kovan hinnan… Mutta sen takia tiestä tuli pirun leveää, pitihän puita kaataa siellä viidakossa. Mutta Thaimaan Armeijan tie insinöörit ovat päteviä, he ovat rakentaneet kaikki syrjäseutujen tiet Thaimaassa, Timorin tieverkostokin on heidän käsialaa, samoin kun jotain teitä Afganistanissakin. He rakentavat maailman hienoimmat prätkätiet, kivoja mutkikkaita, oikealla kallistuksella olevat tiet, kuin tehtyjä prätkäilyyn.

Tätä Koh Kongin tietä oli rakentamassa 300 thaimaalaista sotilasta, jotka asuivat teiden varsilla itse kyhätyissä majoissa. Kaikki palvelut pelasivat kylläkin, olihan heillä jopa omat ”hieroma laitoksetkin” niitten asutusten yhteydessä. Maan siirtokoneita oli varmaan 100 ja kuorma autojakin saman verran. Seurasin sivussa kun sitä tietä rakennettiin jotain viitisen vuotta, oli kivaa istua juomassa kaljaa sotilaitten kanssa ja rupatella maailman menosta kun tie oli muutamia tunteja poikki räjäytysten takia. Siellä ei ollut kiirettä. Valitettavasti tieprojekti katkesi äkkinäisesti muutamaksi vuodeksi 2000-luvun loppupuolella kun Kambodjalaiset mopotaksilaiset hyökkäsivät Thaimaan Suurlähetystööön ja vahan polttelivat Thaimaalaisia firmojakin siellä Phnom Penhissa, ilmeisesti Kambodjan vahvan miehen Hun Senin yllyttamana Hun Senilla oli vaalit edessä ja ”kansalle piti vahan luoda huvia” jotta hän voittaisi ”demokraatiset” vaalinsa. Vanha poliittinen temppu.. Armeija kalustoineen poistuivat vuorokaudessa takaisin Thaimaahan. Nyttemmin tie on kyllä rakennettu loppuun jonkun toisen maan kustantamana mutta nyt se on hieman tylsää hyvää asfalttitietä ja sillatkin on rakennettu loppuun. Mutkatkin on suoristettu. Siina meni hauska hiekkatie pilalle…

Mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen. Repan nöyrrytys projekti. Ajoimme sitä tietä yhdessä Repan kanssa silloin kerran ja mielestäni minä ajoin kovaa. Kuitenkin Repa ajoi minun ohi, siellä sadekauden jälkeen hieman kärsineellä tiellä, jatkuvasti minun vierellä, naamaa virnuillen ja minä ajoin siellä keskellä tietä missä tie oli ihan ajokuntoinen mutta Repa ajoi siellä melkein ojassa ja paljon kovempaa kuin minä. Kyllä minua hävetti. Kyllähän Repa yritti minua lohduttaa ja opettaa, ala katso tien pintaa, katso mutkissa mutkan ohi ja pidä etupyörä hieman köyhkäisenä kaasun kanssa. Hyviä mantsamiehen neuvoja kylläkin mutta kun taito ei riittänyt.

Mutta on meillä Repan kanssa aika hauskaakin ollut nöyryytyksistä huolimatta. Ja kaikkea ei ole ihan painokelpoista tavaraa…

MP-Terveisin HIKO (BMW omistajakin ja muutama BMW myynytkin)

PS. Ja lopuksi BMW kompakysymys, mikä on tärkein ero R60:n ja R69S:n välillä? Hieman oluen juonnin kannalta?

SELITYKSEN PAIKKA...!

Eipä ole nämä mozkaritarinat jatkuneet, kuten PITI.. Vitsit ovat olleet viimeaikoina hieman vähissä...
Joulukuun alussa hajosi siitä huonommasta jalasta polvilumpio. Olimpa taas hospitaalissa hokit oikosena silloin, kun piti olla menossa kohti Vietnamin viidakoita.....
Täytyy vain koittaa hokea sitä wanhaa fraasia: Timantit syntyvät vain paineessa.
Kuinkahan hyvä minusta oikein tuleekaan....?
Tarkoitus on tehdä helmikuussa n. parin viikon pisto johonkin kuumaan ja kosteaan....
Jos tohtori antaa luvan ?
Otan kyllä kirjoitusvälineet mukaan.

Terveisin Repa

Pikaista paranemista jotta saame nauttia hyvistä jutuista taas tulevaisuudessakin

Hangaround51 kirjoitti:Pikaista paranemista jotta saame nauttia hyvistä jutuista taas tulevaisuudessakin

Tähän toivotukseen on hyvä yhtyä, pikaista paranemista Repa!

LÄMMIN kiitos huomiosta ja kannustuksesta !
Wanhan enduroharrastajan asenteella: Aina siitä suosta ja mäestä on noustu...

Mut hei !
Tuohon Hiko Haikolan esittämään kopakysymykseen ei vastausta ainakaan tänne ole ilmestynyt?
Tytyykö minun se paljastaa??
No,, okei, okei..
Sehän on se, että R69S:n venttiilikannella saa olutpullon kruunukorkin auki, mut R60 ei.
(Hiko tarkoittaa varmaan R60/6 ja uudempia malleja?)

Terv. Repa

Lisää selityksiä...

Kyllä taas otetiin kakaralta tikkari pois....!
Eipä antanut tohtori lupaa lennellä vielä mihinkään! Ei ainakaan reiluun kuukauteen!
Hänen mukaansa veritulpan riski on vielä aivan liian suuri, ....kele!
Ja jos Jukopää lähtee vaan, ei ainakaan mikään matkavakuutus ole voimassa....
Parisuhteen parempi puolisko löi vielä viimeisen naulan siihen arkkuun: ...Ei lähetä..!
Se tietää sitä, että nämä kirjoitushommelit pysyvät toistaiseksi "telakalla".
Jotta matkajutut lähtisivät lentoon, vaatii se oikean ympäristön, ja sieluntilan.
Näissä Pohjola pakkasissa se vaan ei oikein onnistu..
Positiivisesti ajatellen seuraavaan retkeen on mahdollista panostaa enemmän??
Nyt ravataan fysioterapiassa, ja parannellan luita. Kyllä tästä vielä kalu tulee...

Muutenkaan ei talvea ole jäljellä niin paljon kuin luulisi. Varsinkin kun katsoo pajan puolelle, mitä kaikkea pitäisi ehtiä, ennen kun ajokausi alkaa!
Siitäpä tulikin mieleeni, etä muistitteko laittaa bensiinin säilöntäaineen, ilmaa renkaisiin sekä akun älylaturiin...?

Terveisin Repa

WANHA, NITROJA NIELLYT GESSU LÄHTEE KAAKKOIS-AASIAAN...

Herätetäänpäs henkiin jälleen tämä juttusarja.
Heti alkuun on todettava, ettei seuraavilla tapahtumilla ja toimilla ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kysymys on puhtaasti tunneperäisistä asioista.

Liian kauan, ja liian isolle "sisäpiirille" olen luoskuttanut että tämä minulla nykyisin oleva GS:ä on nähnyt tässä maailmassa lähes kaiken. Paitsi Kaakkois-Aasian viidakot. Vielä minä nekin sille joskus näytän..
Jotta ei joutuisi kakanpuhujan maineeseen, sen projektin aika on tullut nyt.
Kuten edellä olevista, vanhoista jorinoista selviää, peruuntui viimevuotinen reissu polven hajoamisen vuoksi. Siis teoriassa se matkabutjetti jäi käyttämättä. Edelleen teoriassa se mahdollistaisi tämän siirtoprojektin toteuttamisen.
No,, Sinne on aina rynnätty, missä vastus on kovinta ! Kyllä sitä vastusta sitten on tässä projektissa heti alusta asti riittänytkin. Ennen kun retki edes alkoi..

Allekirjoitaneen kehityskaarta kuvaa hyvin "yrityksen ja erehdyksen" kautta oppiminen.
Jo heti kakarana, sen pilkkeinä olevan mopedin kokoamisesta alkaen. Lähipiirissä ei ollut ketään, keltä neuvoja olisi voinut edes kysyä. Mopon sain kyllä koottua ja jopa pärisemäänkin. Sielä se "moodi" kai jotenkin jäi päälle...
Tässäkin projektissa olisi pitänyt kysyä ensin kokeneemmilta ja viisaammilta neuvoja, ennen kun syöksyi suin päin pyrogratian ja systeemien syövereihin !

Palaan aiheeseen, kunhan saan tilaisuuden.

Terv. Repa

Toivotaan että miehen ja kauniimman osapuolen lisäksi vielä oma gessukin olisi onnistuneesti samaan aikaan siellä palmupuiden alla Pidetään peukkuja!