BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

Repa ja Terhi
Onko tämä Gibralttarin "Englanti " oikean vai vasemman liikenteen maa ??
Kysyy
Kalastaja Luopioista

Jep!
Tässä Englannissa on oikeakätinen liikenne. Täällä etelämmässä hekin ovat siis sivistyneempiä?

MARO

Terhipä bongasi tässä yksi päivä paikallislehdestä tämän Maron. Niin hyvin täällä on tämä suomi-yhteisö voimissaan, että täällä ilmestyy ainakin pari suomenkielistä ilmaisjakelulehteä! Ja joku tilattava aikakausilehti vielä päälle. Hyvä niin. Maro on rannikolla, noin sata kilometriä Fugesta itään.
Fuengirola.fi perjantaina 6.1.-17: ”San Antónion fiestaa juhlitaan 16.-17. tammikuuta Maron kylän ja sen eläinten suojelupyhimyksen San Antón Abadin kunniaksi. Juhlallisuudet alkavat illan pimetessä, kun nuotiot kaduilla sytytetään. Kadut on tyhjennetty autoista. Kylän asukkaat ovat keränneet asuntojensa eteen kekoja vanhoista, poltettavista huonekaluista ja muista tavaroista, puista sekä roskista. Koko kylä katuineen on täynnä nuotioita ja kokkoja, jotka antavat valoa ja tunnelmaa pimeään tammikuun iltaan”.
Juhlan juuret ulottuvat 1700-luvulle. Nuotioissa poltettavat vanhat rojut symboloivat kylän asukkaille menneen vuoden negatiivisa asioita ja tapahtumia, jotka palavat tuhkana tuuleen. Myös kirkossa järjestetään messu, jonka yhteydessä kylän eläimet siunataan. Eläimiäkin on paikalla. Illan edetessä espanjalaistyylinen musiikki ja tanssi kuuluu tietysti asiaan. Viininkin pitäisi tietty virrata. Saas nähdä…?
Matka Puhvelinpoikaselle oli lyhyt, joten olimme perillä jo puolen päivän jälkeen. Kylähän on jälleen vallan viehättävä kapeine kujineen. Terhi varasi ajoissa huoneen Apartamentos Balcon de Marosta. Majoituskapasiteeti on kylässä rajallinen, ja tänne on muitakin tosiaan änkeytymässä…
Huoneisto on vallan idyllinen vanhasta kivitalosta. Erittäin siisti, ja toimivilla fasiliteeteillä. Parvekkeelta huiman hieno merinäköala. Sijainti kirkon välittömässä läheisyydessä. Puhvelinpoikasen yöpyminen aiheutti jälleen himan pään raavintaa. Paikan löysin kirkkoaukion takanurkasta, jälleen roskiksen vierestä. Alkaakohan tässä olla jotain maagista karmaa?
Suihkun ja siistiytymisen jälkeen katutason kulmakuppilaan syömään. Pasta bolognese ja viintä kyytipojaksi. Paikalle kertyy vähitellen vanhempia kylän miehiä haalareissaan, pitämään äänekkäitä turpakäräjiään. Ilma on tyyni, ja aurinko porotta pilvettömältä taivaalta. Mainio, aito fiilis…

Kun taas on aika auringon...

Herätänpäs kuitenkin kuolleista tämän wanhan tarinan siirtymästä tänne Suomen suurimpaan vanhainkotiin. Täällä on aikaa kirjoittamiselle, mutta ei sitä ruuvaamistakaan ole kokonaan jätetty.
Mielestäni on erittäin hienoa, että tämä Kerhon Foorumi on pidetty kuitenkin vielä hengissä.
Minunhan intressi on edelleenkin kaiken vanhan tekniikan vaalimisessa. Olen jopa potenut hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten osaltani ole ollut pitkään aikaan tukemassa foorumin toimintaa.
Minullahan on tunnettu asennevamma naamakirjaan ja kaikkiin muihinkin lyhyen viestinnän kanaviin.
Jotka perustuvat selfieihin ja niukkaan tekstiin. Mielestäni vain lapsille tehdään kuvakirjoja. Haluan myös osaltani vaalia sitä wanhanaikaista (?) lukuharrastusta. Ilman niitä kuvia. "Maalaan" sanoilla.
Lukijasta itsestään ja mielikuvituksestaan riippuu, minkälaisen kuvan Hän tekstistä mieleensä maalaa.
Tekstiä kansiooni on kuitenkin täällä talvisin syntynyt. Myös mozkaritarinoita. Jos kiinnostuneita lukijoita on, voin niistä valikoidusti lähettää luettavaa tämän kaiken sähläämisen keskelle. Nyt meillä kaikilla "Corollan" kanssa painiville, pitäisi olla aikaa paremmin lukemiselle. Sekä läheisillemme.
Elämän kokoisia asioita on sattunut minulle tässä välissä muutenkin. Mutta ne eivät ole mozkaritarinoita...

Tuossa Marossa maalasin itseni nurkkaan vain pahemman kerran. Siksi tarina katkeaa kuin seinään...
Nyt möhläyksestä on aikaa jo niin paljon, että voin tunnustaa olleemme paikalla vääränä päivänä.
Jostain meille tuntemattomasta syystä, olivat kyläläiset päättäneet siirtää fiestaansa viikkoa aikaisemmaksi. Mutta varsin käymisen arvoinen paikka Maro oli ilman kaduilla poltettavia kokkojakin..

Aloitetaan tuosta viime syksyisestä Valencian MotoGP:stä. Aika värikäs oli edellis vuodenkin kisareissu. Mutta se on jo vanhentunut...?

Lämpimin terveisin,
Repa

Valencian MotoGP 2019

Osa I
Erinäisten vaiheitten jälkeen "vapaaehtoiseksi" reissukaveriksi valikoitui "Tumppi" Tuomo Multanen Hondan Valkyerillään. Mainio asuntomme timpuri, sekä Costa Ridersien aktiivinen ajokaveri.
Säätiedotus lupasi perjantaille ja lauantaille kuivaa ja aurinkoista säätä, mutta täkäläisen mittapuun mukaan viileää +15 asteen molemmin puolin olevia lämpötiloja. Ponteva tuulli tekisi säväyksensä vuoristoiseksi valitulle ajoreitille. Sunnuntaina olisi pilvisenpää ja sateen todennäköisyys Valenciassa 30%
Viimevuodesta viisastuneena varasin varustuksiini BMW:n mainion sähköliivin, sekä merinovillaisen aluskerraston.Myös Pystymettän lahja-puffin muistin ottaa mukaan.
Eipä sitten muuta, kun puffi paikalleen ja sähköliivin piuha kiinni, sekä tekemään reikää siihen aika tavalla riepottelevaan tuuleen.
Niinsanottu "rantareitti", lukuisine tunneleineen ja siltoineen menee linjalla Malaga, Motril, Almeria, Cartagena, Alicante, Valencia. Välillä ollaan todella korkealla, turkoosin meren välkkyessä oikealla, aika kaukana alhaalla. Siellä kova tuuli vei jo mozkariakin pois tarkoitetulta ajolinjalta. Onneksi ollaan kuitenkin koko ajan motarilla, joten ajokaistojen leveys riitti...
Maali Valenciassa saavutettiin 701,6 maukkaankin kilometrin jälkeen. Hyvissä ajoin ennen pimeää. Casual Vintage hotelli oli nimensä mukainen ja aivan Valencian ytimessä.
Omaa parkkihallia ei heillä ole, ja läheinen maksullinen busines vaati kahdesta mozkarista kahden parkkiruudun hinnan. Ota tai jätä.. Me jätimme..
Jalkakäytävältä hotlan läheisyydestä löytyi tilaa. Tumpin huoli Valkyn säilyvyydestä oli vain varsin aiheellinen. Hän on duunannut siitä varsin hyvän näköisen kulkineen vuosien mittaan. Joka paikassa se herätti ohikulkijoiden huomion, ja kysymyksiä. Kuitenkin Valkyn koskemattomuus säilyi koko viikonlopun. Kuten myös Puhvelinpoikasenkin.
Juhlapuvut (siis ajovarusteet on) vaihdettiin arkisenpiin ja lähdimme safkaamaan.
Hintsasen pariskuntakin oli vihdoin saapunut samaan hotlaan. Heille tuli yksi ylimääräinen yöpyminen Pariisiin. Finskin lento oli myöhässä ja jatkolento Malagaan rullasi jo kentällä, kun He olivat vielä terminaalissa. Yhteiseksi tarkoitetun illastamisen hoidimme toistaiseksi kukin tahoillamme, siis...
Lauantaina aamupäivällä ängeydyimme koko neljän kopla taksiin ja lähdimme seuraamaan katseellamme aika-ajoja aurinkoisessa säässä. Liikenteen ohjaus rataa lähestyttäessä toimi taxeille aika mallikkaasti, vaikka kaaos oli jo melkoinen. Mitenköhän sunnuntaina, kun tulemme juhlapaikalle omilla mozkareillamme..?
Aurinko porotti katsomoon koko päivän, jonka aikana vaatetusta joutui vähentämään jo merkittävästikin.
Moto 3:sessa paalun otti haltuunsa Italian Andrea Migno KTM:llä. Ei kuitenkaan Aki Ajon tallin mies. Moto 2:sessa vikkelin oli Jorge Navarro Espanjasta Speed Up`illa.
Sokerina pohjalla tietysti MotoGP. Parhaaseen vauhtiin kykeni jälleen ensimmäistä kauttaan kuninkuusluokassa ajava Ranskan Fabio Quartararo satelliittiteamin Yamahalla.
Olikohan miehen jo kuudes paalupaikka? Mutta ei vielä yhtään voittoa. Jokohan sunnuntaina? Kakkosruudusta lähtee jo maailmanmestaruutensa varmistanut Marc Marquez Hondallaan. Sunnuntaina laitettaisiin kuitenkin koko pakka uuteen ja lopulliseen järjestykseensä...

Osa 2.

Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä ja harmaana. Vedet pysyivät, ainakin toistaiseksi yläilmoissa. Moto 2:sten startti on jo klo 11.00, joten runsaan aamupalan jälkeen kamat kasaan ja ratsaille. Navigaattori kiskoi korvasta oikeaan suuntaan.
Aika pian selvisi, että samaan suuntaan on meidän lisäksemme menossa muitakin.
Varsinkin erilaisia kyykky-mozkareita, naku-fightereitä, Gessuja, sekä paljon myös autoja.
Motarilla homma vielä toimi, koska motojen käytössä oli autojonojen välit ja molemmat uloimmat pientareet.
Radan neljälle parkkialueelle on A-3 motarilta kolme "sisäänkäyntiä". Meidän oikea parkkialue on B, jonne erkaannutaan Salida 340:sta. Voi myrkky!! "Jarrutus pitkäksi" eikä tässä hässäkässä U-käännöksiä tehdä. Seuraava on Salida 334, joka vie parkkialueelle A. Se on pääkatsomon parkkialue, josta on merkittävä kävelymatka päätykatsomon "omalle" jakkaralle. Etenkin invalidille..
Nyt pannaan vaan hermot takataskuun ja katsotaan, mitä tapahtuu? Ajoneuvomassa sumppuuntuu jo aika tavalla. "Kävellen olisit jo perillä?" Parkki A ilmeisesti täyttyi, koska aivan nenämme edestä käännetään liikenne parkkialueelle B! Eli just` sinne mihin pitikin. Olikohan taas se Hannu Hanhen tuuri?
Sevverran ruuhkissa tärvääntyi aikaa, että olimme jakkaroillamme vasta Moto 3:sen startin jo tapahduttua. Joka oli keskeytetty heti ekalla kierroksella tapahtuneen melkoisen joukkokaadon seurauksena. Rataa putsattiin ja pyöränraatoja kuskailtiin pois vielä hyvä tovi ennen uusintastarttia..

Tässä pikkuluokassa taistelu voitosta on aina tuimaa. Kilpailukalusto on pääosin KTM:ää tai Hondaa ja siten hyvin tasaväkistä. Johtopaikka joka kierroksella saattaa vaihtua useammankin kerran. Välillä poistuu ukkoa (tai poikasiahan nämä vielä) pysäytyshiekka pöllyten radan ulkopuolelle.
Maaliviivan onnistui ekana ylittämään Espanjan Sergio Garcia Hondalla. Vain 0,005 sek. hävisi paalumies Italian Andrea Migno KTM:llä. Kolmas oli Espanjan Xavier Artigas Hondalla. Aki Ajon tallin "mies", nyt 16 vee Can Oncu oli "vasta" 12:sta. Muutenkin Hänen koko kautensa on ollut alavireinen. Oliko viimevuotinen voitto täällä liikaa, silloin 15-vuotiaan pääkopalle?
Silloin Hän ajoi ekan MM:sä villillä kortilla. Ja heti voitto! Eikä Akikaan ole saanut sen jälkeen sitä nuppia toimimaan..?

Moto 2:sen startista kärkeen ampaisi Sveitsin Thomas Luthi. Aika pian nousi varjoksi Hänen peräänsä Red Bull KTM Ajon Brad Binder. Kisan puolessa välissä Biner kävi keulassa, mutta Luthi kuittasi nopeasti. Viimeisellä kierroksella Binder teki ratkaisunsa ja änkesi ohi, sekä kiskaisi ennen maaliviivaa "turvallisen" 0,735 sek. eron. Luokan mestaruuden jo aiemmin varmistanut Alex, Marcin nuorenpi veli, Marquez "konttasi" ja pelivälineen radan varresta kerättyään, nilkutti maaliin viimeisenä. MM-hopeat varmisti Akin tallille Brad Binder.

Pääluokan, Moto GP:n startissa on aina aivan erityinen tunnelma, kun isojen moottorien kaikki tehot päästetään valloilleen. Ei ole aina lapsille sopivaa katsottavaa..
Ensimmäiset kurvit kuitenkin kaikki selvittivät tälläkertaa ehjinä. Paalumies Quartarao piti paikkansa kuten Marc Marquezkin. Mika Kallio starttasi toistaiseksi viimeiseensä Moto GP lähtöönsä ruudusta 17. Startin jälkeen Hänen sijoituksensa kohenikin ihan mukavasti.
Quartarao vetikin jo hieman harventunutta letkaa perässään reilusti yli kisan puolen välin.
Mutamaa kierrosta ennen maalia Marquez näytti, mistä puusta maailmanmestarit veistetään. Helpohko ohitus ja heti kunnon rako, ettei Quartarao jää roikkumaan iskuetäisyydelle. Kolmantena maaliin Aussi Jack Miller Ducatilla. Olikohan kuitenkin vähän tylsä kisa? Mika Kallio kipusi varmalla ja rauhallisella ajollaan sijalle 12. Ei kuitenkaan huonosti 22 startanneesta. Maalin saavutti 15 kuskia. Mikä kertoo lajiin kuuluvan riskin toteutumisesta setsemän ajajan kohdalla...

Jatkuu...

Osa 3.

Sähköpyörien Moto E:n eka, vain 7 kierroksen kisastartti, nähtiin jo lauantaina.
Lähtöruudukossa oli kyllä osallistujia, koska satuloille oli houkuteltu jo uransa päättäneitä, entisiä eri luokkien mestarikuskejakin. Jotenkin vaan kaikki vaikutti hieman väkisin rakennetulta..? Wanha kisa-jermu ei jaksa oikein innostua asiasta. Sijoituksista ei taistella niin "verisesti", kuin ääntä pitävissä luokissa. Siinäpä se. Ääni. Kun itse on aloittanut uransa silloin kun äänenvaimennin kaikissa kilpureissa oli tuntematon käsite. Välillä sattui korviin ihan oikeasti. Älkää siis ihmetelkö allekirjoittaneen: "Täh? Mitä sanoit??" -kysymyksiä. Se vaan kuitenkin on nyt niin, kun seuraa äänettömien mozkarien kisaa, tulee samallainen fiilis, kuin katselisi maalin kuivumista senällä...?
Niinpä emme jääneet seuraamaan viikonlopun viimeistä starttia. Ylivoimainen enemmistö
yleisömassata näytti olevan kanssamme samaa mieltä. Jos siitä massasta n. 20% on niitä, joita asia kiinnostaa, niin hyvä niin. Tasaahan se hieman lähtöruhkaa. Saattoipi olla myös järjestäjän hyvää tarkoittava oivallus, että E-luokka ajaa viimeisenä?
Ajoneuvomme löytyivät laajasta mozkarimerestä kohtalaisen helposti.
Jälleen taas pannaan hermot takataskuun. Kyllä täältä kaikki pääsevät aikanaan pois.
Nuoriso-osato piti hauskaa ja kisatunnelmaa yllä vielä ruuhkassa nököttäessäänkin.
Kyykky-pyöriä huudatettin avarilla ränneillä paikallaan rajoitinta vasten. Torvet soi.
Mikäpä siinä. Kukin tavallaan. Ei se ole minulta pois. Ehkäpä jopa päin vastoin...??
Väliyöpyminen oli sovittu Torreviejaan. Sinne on vain n. 200 km. Hyvissä ajoin ennen pimeää pitäisi olla maalissa. Sieltä jäisi maanantaille n. 500 km reipas veto Fugeen.
Sää jatkui kuivana mutta koleana. Niinpä tökkäsin sähköliivin piuhan jälleen kiinni.
Tumpin vuoro oli vetää, koska Hän oli varannut hotlan, sekä sopinut tapaamisesta Costa Ridersien Tapsan kanssa. Molempien nakitusvaattoreihin laiettiin asetukseksi nopein reitti.
Ruuhkan jälkeen löytyi juohevasti oikea suunta. Matka joutui, mutta jonkun tietyömaan jälkeen hävisi ruudulta ajamamme tie. Keskellä oliiviviljelmiä näköjään mennään..?
Ne karttapäivitykset! Ne vaan pitäisi tarpeeksi usein tehdä. Saamattomalta ja osaamattomalta se vaan taas jäi.. No. Varmaan Tumppi tietää mihin mennään?
Yhden risteyksen jälkeen Hän kuitenkin pysäyttää Valkyn.
-"Nytten kyllä tiedä yhtään, missä ollaan..!! Näytöltä hävisi oikea tie jo aikaa sitten".
-"Yhtä vähän tiedän minäkin. Mun navi näytti edellisestä ympyrästä eri erkaneman".
Sovimme että minä vedän ja katsotaan mihin judutaan..?
Naki(tus)vaattori kyllä opastaa, mutta tie vaan kapenee ja huononee. Pimeyskin alkaisi kohta punkeamaan päälle. Sisäinen kompassi ja auringon sijainti kertoo, että nykyinen ajosuunta on tasan väärään suuntaan. Navi neuvoo kääntymään huonolta tieltä vielä huonommalle. Selvästi pelkkä viljelystie halki laajojen oliivi- ja naranja- (appelsiini) viljelmien. Minkäänlaista asumustakaan ei näköpiiriin löydy. Pysäytän, ja kysyn Tumpilta:
-"Uskotaanko tätä vähä-älyistä keinoälyä, vai onko vaihtoehtoja?"
Totesimme, ettei ole. Otin naviin karttanäkymän, jossa maalilippu oli erinäisten säkkäröiden jälkeen edelleen Torreviejassa. Eikun menoksi. Kyllähän näillä matkajuhdilla enduropolkujakin ajaa, kunhan on "ammattilaiset" puikoissa..? Aikamoista rytyyttämistä se kuitenkin oli. Ilman aineellisia vaurioita alkoi latu vähitellen selvitä. Vauriot olivat lähinnä henkisiä. Molemmilla.
Pimeys saapui ennen Torreviejaa, mutta maalinpääsy tuntuu kuitenkin aina hyvältä.
Hotla löytyi helposi, ja yhteys Tapsaan käynnisti oitis ystävyyden, sekä motoristiveljeyden julistuksen juhlat....
Aamulla ei sitten mikään erityinen kiire ratsaille ollutkaan. Mutta harvinaisen monipuolinen aamupala kuitenkin maittoi hyvin ja kohensi olotilaa kummasti.
Latu Torresta Fugeen oli selvä, sekä mutkaisella ja polveilevalla motarilla hyvin tilaa.
Ehkäpä kaipuu jo kotiin aiheutti sen, että kotona navin matkatilasto näytti päivän keskinopeudeksi reilusti yli sadan. Pysähdyksineen. Vaikk` ei kiire meillä minnekään?
Kait se vaan oli sitä viikonlpun vauhtijuhlaa? Maaliin asti........

Sen pituinen se!

Hei!

Otatteko nokkiinne, jos tänne mozkarifoorumille änkeänkin suununtain kevennykseksi yhden autojutun?? Sopii vaan tuohon alueeseen matkakertomukset.
Se on osittain fiktiivinen välähdys matkapäiväkirjastani, kun syksyllä nilkutimme vanhalla Micralla mutkien kautta mutkateitä Espanjaan.
Torpatkaa äkkiä, jos ette sitä tänne halua. Muuten laitan iltapäivällä...

Terv. Repa

Maalaiset Monacossa

Cùneosta lähdettiin aamulla kuin se nappi housuista. Ilmainen pysäköinti kadulla loppuu arkiaamuna klo 9.00
Hyvin ehdimme kuitenkin monipuolisen aamupalan vauraan oloisessa ympäristössä kitusiimme ahtaamaan. Haikein mielin hyvästelimme nämä, näinkin resusiin asiakkaisiin, erittäin korrektisti ja kohteliaasti suhtautuvan henkilökunnan.
Micran mulkosilmät kohti etelää ja Monacoa. Navin asetukset välttävät edelleen motareita.

Olipas maa edelleenkin melkoisilla rypyillä. Kepitettävää riitti jälleen koko aamupäiväksi.
Tien pinnanlaatu oli parempi kuin eilen, eikä yhtä korkealle kiivetty. Mutta serpenttinien silmukat taas sitä luokkaa, että niinkin lyhyessä autossa, kuin Micra, omat takavalotkin välillä näkyivät...
Jostain tunnelista menimme sisään Italiassa, mutta ulos putkahdimme Ranskassa.
Jarrut taas sauhuten kohti rannikkoa. Eipä aikaakaan, kun Monacon viittoja alkoi ilmestymään näkökenttään. Maali häämöttää, mutta varsinainen F 1- rata on vielä näkemättä. Selkeä kiintopiste on jo aika ylhäältä näkyvä korskea huvivenesatama. Mutta liikenneruuhka aivan järjetön..!
Siinä paikallaan nököttäessä kerkiää korpisuomalainen pienessä ja wanhassa autossaan ihmettelemään moniakin asioita..

Miksi ihmeessä kokonainen valtio, on ängetty kenkälusikalla, kaivinkoneella ja tunneliporalla näinkin äkkijyrkkään vuoren rinteeseen..?? Ja suurelta osin myös vuoren sisään. Ainakin tiet. Sen ymmärtää, että näköpiirissä on useampikin Rolssi, Verrari, Lambo ja McLaren. Porsse näyttäisi olevan köyhemmän kansanosan kulkupeli. Mutta mitä täällä tekee noin miljoona skootteria? Ja tarvitaanko Monacossa julkista liikennettä monine linja-autoineen ollenkaan? Ihmettelenpä vaan...
Minä kun luulin, että paikallisilla asukkailla kaikilla on oma autonkuljettaja, joka kärrää frouvia vain kauneussalonkeihin ja välillä plastiikkakirurgeillekkin. Ja illaksi rantabulevartille lipittämään viiniä.
Herraosastoa ajetaan sikaari- ja silinterihattukauppojen kautta Casinoille. Viintä ja wiskiä kuluu sielläkin. Iltayöstä autonkuljettaja ajaa keräilyerät ja kärrää liksansa maksajat kotilinnoihin toipumaan päivän rasituksista. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan...
Kuka on minulle maalannut täysin väärän kuvan tästä(kin) valtiosta??
Hieno ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tämä kuitenkin on. Jokainen näkee sen omalla tavallaan. Kaikki ovat täälläkin paikkansa ja palkkansa ansainneet. Kuka mitenkin. Kunniaa heille.
Mutta asiaan.

Häkkisen ja Räikkösen uroteot (molemmilla yksi voitto) täällä velvoittavat. Legendaarinen F 1-rata on ajetava läpi. Telkkarista on sevverran monet kisat nähty ja mukana eletty, että maisemat ovat tuttuja. Kanttikivet ja tunneli paljastavat, että oikealla radalla ollaan. Ajosuunta tosin taitaa olla eri? Nyt vaan on kaivettava wanhasta Micrasta formula ykkösen tehoja ulos. Ei löydy...?
(Liikenne)valolähdössä Micra ei piirrä "lakua" asfalttiin, kuten oikeat Ykköset...
Joku Verrari laittoi kampoihin kyllä aika tavalla. Mutta infernaalinen ruuhka tasoitti heti tilanteen.
Eihän täällä kukaan pääse arkena nopeasti minnekään. Ei edes Verrarilla...
Micran synymävuosi (1996) huomioonottaen sekin elää elämänsä loppujaksoa. Kuten mekin.
Olipa vaan hienoa näyttää sillekin vielä Monacoa ja legendaarista vormularataa...

Pakinoitsivat Repa ja Terhi

PORTUGALIN RETKI

Tällä retkellä ajokalustona Kukkosella oli vuokraamon F750 GS ja minulla edelleen se "Puhvelinpoikanen".
V-P Kukkoseen tutustuin ekan kerran varsin värikkäällä retkellä 1988 Murmanskiin.
Se oli aikaa vielä kukkean Neuvostoliiton, jolloin ensimmäistä kertaa oli mahdollista päästä moottoripyörällä rautaesiripun toiselle puolelle. Siitäkin retkestä saisi aikaiseksi pienen kirjan, mutta se ei kuulu nyt tähän tarinaan...
(Lisäys: Murmanskissa kävin sillä samalla R100 GS:llä, mikä vuosien ja varsin värikkäitten vaiheitten jälkeen päätyi veljelleni Akulle. Kukkosellakin on tallella se sama K100 LT, mikä suoriutui varsin mallikkaasti siitä rankasta retkestä.)

Hänellä on tapana tehdä joulukuussa pieni retki myös Espanjaan. Katkaista kaamos lääkityksellä: "Masennukseen Malagaa ja apatiaan Albufeiraa".
Vuosi sitten teimmekin yhdessä kaverinsa Eikan kanssa muutamia lenkkejä Andalucian vuoristossa. Pysyen kuitenkin Espanjan maaperällä.
Sovituksi tuli, että vuoden päästä uudestaan. Eikkaa emme tälle retkelle mukaamme saaneet, joten nyt lähdimme reissuun kahdestaan. Tavoitteena se Albufeira Portugalissa.
V-P:n yksi monista arvonimistä on "Huurusmiäs", johtuen Hänen hyvin ympärivuotisesta ajoharrastuksestaan moottoripyörällä. Talvisin suuntana yleensä Lappi, sekä Jäämeren rannat. Ne retket eivät sovi pakkasia pelkääville. Jos aihe kiinnostaa, voi YouTubeen laittaa: mchuurre, tai kuuklettaa: huurusmiäs.
Tästä puolestaan seurasi se, että tämänvuotiselle rekelle lähdimmekin Malagasta tasan toiseen suuntaan, kuin Portugali.

Aamulla varhain torstaina 12.12.-19 otimme suunnaksi idän ja Motrilin. Sieltä suunnaksi pohjoinen ja varsin messeviä mutkateitä ylös vuoristoon tavoitteena Sierra Nevada, jossa on laskettelukausi on jo hyvässä vauhdissa. Tavoitteena oli saada hyviä kuvia sekä videota moottoripyöristämme talvisessa lumimaisemassa, Espanjassa...!
Mutta kuinkas sitten kävikään..? Muutamankin suunnistusvirheen vuoksi, näimme vuoristossa varsin mielenkiintoisia kyliä, sekä haastavia ajouria. Ajokalustomme eivät oikeita enduropyöriä olleet, joten pakko oli välillä kääntyä takaisin ja hakemaan alempaa uutta vauhtia..
Sierra Nevada, reilussa kahden kilometrin korkeudessa kuitenkin tavoitettiin hyvinkin valoisaan aikaan. Lämpötila siellä oli +2 astetta..
Maisemat vastasivat hyvin Itävallan Alppeja sekä laskettelukeskuksia. Tässä "alppikylässä" ei lunta vielä ollut, vaikka laskettelurinteet olivat lähellä näköetäisyydellä ja kovassa käytössä. Moottoripyörillä niihin rinteisiin vain ei ollut mahdollista päästä. Ne kuvat ja videot jäivät siis tällä kertaa ottamatta. Mutta hyvä syy tulla myöhemmin uudestaan..?
Ajopäivän maali oli asetettu Cordobaan, jonne pimeä oli saapunut ennen meitä. Kilometrisaldo päivälle oli 523,6 joka oli aiottua enemmän. Ajoaikaa 8,03 h ja keskinopeus vain 65 km/h. Mutta ihan kelvollinen ajopäivä. Tasokas hotlakin löyti "pienen" hapuilun jälkeen, josta oli hyvä ponnistaa huomiselle perjantain siirtymälle...

Siirtymä Cordobasta Portugalin Mouraan.

Huuruksen, kuten myös minunkin mielestäni mainio ajatus, on välttää retkillään moottori- ja muitakin pääteitä. Etsiä sitä aitoa Espanjaa, tai nyt myös Portugalia.
Niinpä otimme Cordobasta suunnan vielä ylös pohjoiseen tietä N 432 ja siitä kohta erkanevan pienemmän rinnakkaistien N 432 a. Alkoivat siis jälleen maittavat mutkaorgiat.
Ajopäivän maali oli asetettu jo Portugalin puolella olevaan Mouraan.

Tarvetta tankkaamiselle jossain tuli. Sattui eteen pieni resuinen kylä, jossa hiljainen huoltis. Täällä on huoltoasemilla vielä perinteinen palvelu. "Letkunjatkeena" toimi varsin iloinen partasuu. Kysymyksiä, selvästi ulkomaalaisille motoristeille, riitti selvällä Espanjan kielellä. Kaikesta päätellen Hän piti meitä melkoisina reikäpäinä..!?
Että Suomesta asti tänne moottoripyörällä!!? Mutta hauskaa meillä kaikilla kyllä oli..!
Seuraava poikkeama päätieltä oli A 447. Kartan mukaan maisematieksi merkitty. Sitäpä se kyllä olikin. Runsaasti villisikoja, lampaita, lypsykarjaa, hevosia ja lihakarjaa nähtiin. Syvällä maaseudulla siis oltiin. Jossain kookas paimenkoira oli tulossa tielle hätistelemään reviirilleen tulleita motoristeja. Valmistauduin jo lukkojarrutukseen, sekä varmalta näyttävään törmäykseen..! Koiruuden itsesuojeluvaisto kuitenkin toimi ja vältyimme molemmat enemmiltä vahingoilta.
Korppeja lehahti lentoon lähipuista...

Jossain vaiheessa huonokuntoinen öjlysorapintakin loppui. Pelit seis, ja aloimme tekemään suunnitelman sekä suunnan muutosta. Kartan mukaan tätä tietä pitäisi ajaa vielä 30 - 40 km ennen tieluokan muutosta. Tihkusadekin vähän häiritsi. Kohtuullisen paluumatkan jälkeen lähti vasemmalle varsin kelvollisen näköinen tie. Hyviä mutkateitä riittikin sitten rajalle asti. Portugaliin siirryimme pienessä Barrancosin kylässä. Valtakunnan vaihtumisesta ilmoitti vaatimaton kyltti. Vaihtuipa myös ympäristön sielunmaisema...
Fyysinen maisema oli alkanut vähitellen toki muuttumaan jo Espanjan puolelta, muuttuen hieman vehreämmäksi ja korkeuseroiltaan miedommaksi. Mutta Espanjan maaseudulle jäivät haciendat, vauraan oloiset suurmaatilat. Tilalle tulivat ränsistyneet ja apaattiset pientilat, takkuisine karjoineen.

Navin asetus oli edelleen "Mutkaisin reitti". Aikamoista pyöritystä se olikin, keinoälyn hakiessa niitä mutkaisia väyliä, jonka pinnanlaatu vaihteli suuresti. Tuhruinen ja apaattisen harmaa sää jatkui. Lämpötila pysytteli kuitenkin +15 asteen tietämissä. BMW sähköliivin vaikutus teki kostean olon hyvinkin siedettäväksi.
Jossain uinuvassa kylässä täytyi tankata. Ensimäiset kanssakäymiset portugalilaisten ihmisten suhteen olivat yllättävän erilaisia, verraten espanjalasiin.
Tuttu suomalaistyylinen umpimielisyys välittyi heti. Katsekontaktia vältetään ja suu pidetään mutrussa, eikä sieltä päästetä ulos minkäänkielisiä sanoja...

Hotel de Moura (Voi kuuklata, jos haluaa kuvia..) löytyi vanhasta sokkeloisesta kaupungista lopulta helposti. Menee kohdaltani sarjaan "mieleen jääneet hotellit". Sen historia alkaa jo 1700- luvulta. Alkuperäinen tehtävä lienee ollut luostari, koska se on käytännössä rakennettu kirkkoon kiinni. Kuluneita kiviportaita kavutaan kolmanteen kerrokseen, jonka aulassa lämmittää takka aidolla tulella. Narisevaa lankkulattiaa myöden siirrytään käytävää huoneeseen, joka on kylmä ja kostea, kuin maakellari. Mutta valoisampi.
Märät ajokamppeet pois, ja illallinen haetaan lähipuodista. Ilmalämpöpumpulla on täysin toivoton tehtävä saada mitään kuivumaan nopeasti. Kosteisiin lakanoihin sujahdetaan kuitenkin nukkumaan, ja uni on syvää sekä rauhallista rankan ajopäivän jälkeen...

Mourasta siirtyminen Atlannin rannikolle Sinesiin.

Hyvin nukutun yön jälkeen Hotel de Mouran huoneessa lämpötila on jo korkeampi. Mutta niin on kosteusprosenttikin. Ikkunat vuotivat vettä sisäpuolelta. Nihkeät siviilikamppeet ylle, ja klampsimme juhlasaliin nauttimaan monipuolista aamupalaa. Takka oli sammunut aulasta yön aikana. Emme kuitenkaan olleet ainoita asiakkata tässä erikoisessa majatalossa. Aamupalan jälkeen tuli pari iäkkäänpää ladya kysymään, oletteko Suomesta? Olivatpa tunnistaneet tämän meidän eksoottisen pälätyksen aamiaispöydässä..

Edelleen märät ajokamppeet päälle ja sähköliivin piuha kiinni. Ei huonooo..?
Monenmoista säkkäräistä tiestöä vaihtelevalla pidolla koettin, kuten myös tyhjentyneitä kyliä nähtiin. Ajopäivän sää oli jo ihan kelvollinen. Tempoileva tuuli oli rauhoittunut ja jopa aurinkokin käväisi välillä varovasti kurkkaamassa harmaan pilviverhon takaa. Vedet pysyivät koko päivän yläilmoissa, lämpötilan ollessa +17 asteen tietämissä. Ajovarusteetkin alkoivat vähtellen kuivumaan.
Maali Sinesissä tavoitettiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Aikaa Huuruksen etukäteen tutkiman hotellin löytymiseen siis oli. Kyllähän sitä aikaa sitten käytettiinkin...
Wanhan kaupungin ytimessä, aivan Atlannin rannalla, ajelimme erittäin kapeita katuja sinne ja tänne. Navikaan ei löydä..?
Paikallisen hemmon opastuksella löytyi viimein Hotel Veleiro. (www.hotelveleiro.pt)
Josta olimme ajaneet ohi jo ainakin kerran. Tunnettu suomalistyylinen vaatimattomuus toimi tässäkin. Ulospäin ei pullistella, eikä pidetä itsestä turhaa meteliä...

Mutta miten näihin vuosisatoja vanhoihin ulkokuoriin voidaan rakentaa sisälle näkymättömiin näinkin modernia ja puhdasta ilmettä. Hissit ja kaikki..
Vastaanoton iäkkäämpi, pienikokoinen ja hento lady, hoiti kaikki Huuruksen toiveet säntillisesti. Vastaanotossa oli jotain Portugalilaisesta sielunmaisemasta täysin poikkeavaa lämpöä ja syvää ystävällisyyttä.
Huurus lähti kuvaamaan Atlannin tyrskyjä, sekä muita nähtävyyksiä. Minä kaivoin repusta esiin läppärin, ja rakensin parvekkeelle auringonpaisteeseen oman "työtilan", jossa pääsin vihdoin aloittamaan tämän matkatarinan kerronnan. Atlannin mainikien kohistessa taustalla...

Merkittävien syntymisien äärellä oltiin muutenkin. Vikipedia: "Tutkimusmatkailija Vasco da Gama syntui Portugalin Sinesissä, (Aivan vieressä olevassa linnassa) noin 1460. Ja kuoli Intiassa joulukuussa 1524. Vuonna 1539 hänen jäännöksensä palautettiin Portugaliin ja haudattiin uudelleen Vidigueiraan".
Aamulla me taas hautasimme sisuksiimme poikkeuksellisen monipuolisen aamiaisen. Varsin modernissa ruokasalissa merinäköaloineen ei muita asiakkaita lisäksemme ollut. Onko tämä kaikki vain meitä varten? Huuruksellekin kaakaomiehenä oli tarjolla kahdeksaa (8) erilaista kaakaota. Ylitsepursuava runsaus vallitsi muutenkin..
Siitäpä olikin sitten mukava ponnistaa kuivin kamppein ja täysin vatsoin seuraavalle siirtymälle sinne apatiaa parantavaan (?) Albufeiraan...