BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

Ajaessa oli tilaisuus analysoida tämän takaiskun rakennetta.
Minulle sattui varsinainen Junnumoka.. Minun olisi hyvin pitänyt tietää, että kun lähdetään "huonoille teille", sidotaan laukut hihnoilla telineeseen kiinni. Vain yksinkertaisesti kiepauttamalla hihna koko paketin ympäri ja kiristetään. Näin estetään laukkujen katoaminen ja varmistetaan kansien kiinni pysyminen. Voi Vee.. Miksi en sitä tehnyt?! Seitkytluvulla tämä oli yleinen käytäntö. Niistä senaikaisista legedaarisista Krauserin laukuista ja niitten lukoista olisi montakin värikästä tarinaa kerrottavaksi. Kun koko arsenaali leviää Saksan motarille, ja takana tuleva rekka vetää vielä yli siitä baanalla kieppuvasta laukusta...
Sittemmin laukut ovat kehittyneet ja hihnavarmistuksista on voinut luopua. Mutta täällä ei olisi pitänyt..
Tähän liittyy vielä sekin paradoksi, että minun on pitänyt hankkia jo ajat sitten tyyliin kuuluvat alumiinilaukut. Olen monellekkin sanonut: "Kunkan ensiksi tarpeeksi vaurastun..."
Nyt sitten viidakko söi nekin rahat, millä alumiinilaukkuparin olisi hyvinkin saanut hankittua.
Nuukus voi välillä tulla todella kalliiksi. Tämä on taatusti viimeinen reissu muovilaukuilla...

Nyt ajettiin todella kilpaa pimeää vastaan. Hävisin sen kisan reilusti. Sääntöhän täällä on, ettei pimeässä ajeta. (Vrt edellisissä tarinoissa Hikon kolari Kambozhassa) Vaikka ketutus oli kova, ei virheisiin enään ole varaa. Niillä kun on taipumus tämmöisissä tapauksissa kertautua..
Vesivarannot oli käytetty jo etsintätoimien aikana. Nestetasapaino alkoi järkkyä. Totaalinen pimeys oli vallannut viidakon ja näytti siltä että tie vain huononee. Vuohia risteili pimeällä tiellä ja niihin ei saa nyt osua. Bensatkin meni varatankille. Vuoristoisella seudulla kylätkin ovat hieman harvemmassa, eikä pullo- tai tynnyribensaa näy...

Malttia...
malttia, malttia nyt Repa. MALTTIA!

Täällä on monen monta Pokseria, joiden suurimpana haaveena on vain päästä Sinun hellään huolenpitoosi!

Terhi: Kattokki ettäs tuot Repan terveenä takasi (ja ittes tiätty kans

"Yö ja mieli hiilen musta,, Ei päässä yhtään kirkasta ajatusta..."
Edessämme pölyävällä tiellä könysi joku neliveto pick-up. En edes harkinnut ohitusta.
Huomaisikohan kuski, jos Gessun kelmeät valot häipyisivät peilistä? Jos bensa loppuisi..?
Pintakaasulla säästellen ja pompotellen matka jatkui. Henkisesti aloin jo varautumaan siihen, että yövytään kuitenkin viidakossa. Ei se niin kamalaa ole kuin luulisi. Vanhoilta retkiltä siitä on yksi kokemus. Mutta se on eri tarina.. Kilometrit matasivat ja tankki kevenee..
Mutta mitä?!?! Vasemmalla edessä näkyi viidakon siimeksestä tuikkivia pieniä valopisteitä !
Kylä !! Ja bensatynnyrit heti etureunassa !! Budhalle kiitos ! Vettä ja bensaa ! Risan jalan kivutkin olivat jo sietämättömät. Johtuen monestakin eri syystä..
Kaupalla touhuavalta mieheltä koitimme kysellä että pitkäkö matka vielä Mae Sariangiin ??
Sormimerkeistä ymmärsin, että enään noin kolkyt kilsaa..? Eikun rytyyttämään eteenpäin.

Mae Sariangin valot tuntuivat auringolta ! Vaikka väsytti ja vitutti...
Mistä majoitus ? Huoltoasemilta kyselemällä kannattaa yleensä aloittaa. Terhi lähti kyselemään.
Siinä minä olin naama kurtussa Gessun vieressä kun paikalle pörhelsi lähes uusi vesi-gessu Adventure. Reipas ja iloinen kuljettaja puhui vain hyvin vähän englantia. Ymmärsi kyllä, mitä falangit olivat vailla. Minä ymmärsin että pitää vähän odottaa. Kohta tuee lisää mozkareita.
Kylläpä tulikin! Uudehkoja Gessuja, Adventure Kotaria ja yksi Ducati Dorsuro. Touratecin yksi välivarasto oli varmaan tyhjentynyt, kun tämä armaada oli varustautut retkelle..
Dorsuron takapenkiltä kapusi alas nuori thai-lady joka esitteli itsesä neiti Ee-ksi. Puhui niin täydellistä ja virheetöntä englantia, että siitä oli meikäläisen kielitaidolla jopa vaikea saada selkoa. Me näytimme likaisen, vanhan Gessumme kanssa varmaan keppikerjäläisiltä tämän porukan ympäröidessä meidät. Mutta kiinnostus oli todella aitoa. Suomikilpinen vanha Gessu Thaimaan vuoristossa?? Mitä? Ketä? Mistä? Mihin?? Ilma oli sakeanaan lähinnä thai-kielisiä kysymysiä. Ja voi jessus sitä kameroiden räiskettä!! Jokaisen piti saada itsetään kuva näiden ulkoavaruudesta tipahtaneiden muinaisjäänteitten kanssa.. Ryhmään kuului noin 22 henkeä.
Mozkareita Terhi laski jossain välissä noin 14. Porukka oli nuoria aikuisia ja fiilis aivan uskomattoman lämmin ja iloinen! Jälkeenpäin Terhin kanssa totesimmekin että siinä yhdistyi kaksi oleellista asiaa. Ensinnäkin aito thaimaalainen auttamisen halu. Ja toiseksi aito motoristihenki! Väriin, ikään, varallisuuteen ja rotuun katsomatta..
No mitäs sitten? Neiti Ee näytti älykännykästään kuvaa, että kävisikö majataloksi tämmöinen?
-"Mikä tahansa käy tähän tilanteeseen" oli vielä hieman alakuloinen vastaus.
-"Mutta ensin lähdetää syömään!! Seuratkaa!!"

Hienolla Bemuparilla käy vällillä hyväkin tsäkä. Hienoa reissun jatkoa.Tosi mielenkiintoisia raportteja.

No hö...? Eihän mulla kotona ole edes kellariakaan.. Eikä sitä digi digi bling kameraakaan..
Wanha kinofilmikamera kyllä täällä on, joten kuvatukset tulevat jälkitoimituksena.
Siksipä on pakkokin maalailla hieman niillä sanoilla. Paremmin kuin kylmillä kuvilla??

Ymmärän kyllä Herra Päätoimittajan lievän (?) kitkeryyden näissä yllekirjoittaneen kuva-asioissa.
Ei ole todellakaan ihme, jos Hänen terveytensä reistailee sen työmäärän kanssa, minkä Hän joutuu painimaan niiden vanhojen negojen ja paperikuvien kanssa. Mitkä lähettän etenapostilla Hänen työpöydälleen, jotta lehteen saisi edes jotain julkaisuelpoista....

Mutta kunhan vaurastun.....??

Keskikaupungin kapea kuja tukkeutui tämän reippaan ryhmän laskeuduttua, ehkäpä etukäteen tilatun ravintolan eteen. Mukana seuraava huoltoautokin pitäisi saada johonkin sopimaan..
Ja taas otettiin falangeista ja Gessusta paljon kuvia!
Sisältä ravintolasta löytyi todella pitkä pöytä valmiiksi katettuna.
Kun ryhmä thaikkuja syö juhlallisesti, on se jo ohjelmanumero sinänäsä.. Erilaista tarjoiluastiaa ja kulhoa on meidän mittapuulla järjetön määrä! Tarkoitus ei olekkaan että kaikki tyhjennettäisiin. Auliisti tuli falangeille neuvoja, mitkä ovat enemmän "spice" ja mitkä vähemmän "spice.." Mutta olipa todella "aroi!" (Nimenomaan ruuasta puhuttaessa kun tarkoitetaan hyvää!) Ruokajuomana toimi vain vesi ja Coca Cola.
"Hyvä ruoka. Parempi mieli.." Täälläkin se todella toimii! Siihen vielä päälle tämä iloinen joukko! Aitoa ystävällisyyttä ja välittämistä. Emme tietenkään heille kertoneet mitään meille aikaisemmin sattuneesta takaiskusta. Meistä varmaan vain huokui väsymys ja ketutus.
Varsinkin neiti Ee otti kielitaitoisena meidät erityissuojeluun. Toimien myös tulkkina meidän ja muun porukan välillä. Ja juttuahan piisas..
On se metkaa, minkälainen tunteitten vuoristorata voi yhteen päivään sopia!?
Minkäänlaista korvausta runsaasta ruokailusta ei tietenkään suostuttu vastaanottamaan.
Vatsat piukeina kiipesimme pyörien satulaan ja äänekäs (Melkein kaikilla Acran putket) parvi rymisteli Mae Sariangin katuja alemmas joen rantaan. Sieltä löytyi kaksikin vierekkäin olevaa "resorttia". Niiden nimet jäi siinä hässäkässä rekisteröimättä. Olikohan tämä ryhmä varannut molemmat majatalot omaan käyttöönsä? Ainakin meille järjestettiin huone mahdollisimman läheltä respaa ja Gessun parkkipaikkaa. Olivatpa ehkä panneet merkille tämän iäkkään, klenkkaavan falangin..? Majoituksen sentään saisimme maksaa sitten aamulla ihan itse. Eipä muuta kun koko ryhmä huoneisiinsa suihkuihin ja siviilit päälle. Myöhemmin illalla ei sen virallisempaa ohjelmaa enään ollut. Suomi-tyylinen örveltäminen loisti poissaolollaan. Emmekä me Terhin kanssa kaksin sitä aukkoa tässä kulttuurissa alkaneet paikkaamaan.. Tarpeeksi rankka päivä oli jo takana. Terhi raahautui nukkumaan, mutta minä jäin vielä muutaman kaverin kanssa hieman pölöttämään. Selvisi että ryhmän nimi on Chang Free Man, CFM. Ajovarusteiden ja T-paitojen upeasta kerhomerkistä tämähän jo selvisikin. Ryhmä on kotoisin Suphan Burista, joka on n. sata kilometriä Bangkokista luoteeseen. Tästä he jatkaisivat aamulla pohjoiseen kohteena Pai. Tänne he olivat tulleet kyllä eri reittiä, kuin me. Kaikki pyörät olivat puhtaita ja kiiltäviä.
Tosin jonkinlaisena huoltovastaavana häärivä Mr Pick pyyhki koko ajan pölyjä kaikista pyöristä tehden samalla pintapuolisia tarkastuksia.
Aidossa biker-kultturissa ei kenenkään ammattia tai asemaa kysellä.
Selvää tietenkin oli että nyt ei oltu tekemisissä kansakunnan köyhemmän tason kanssa.

Perinteisen thai-aamupalan jälkeen hajaannuimme kukin omille tahoillemme.
Kera lämpimien jäähyväisten. Etenkin neiti Een nimesimme medän enkeliksemme..
Meillä oli selkeä suunnitelma siirtyä täältä Mae Chaemiin. Sinne on vain vajaan parin sadan kilsan siirtymä erittäin mutkaista ja mäkistä vuoristotietä. Sieltä löytyy ex-turkulaisen Heikin pitämä Navasoung Resort. (http://www.navasoungresort.com" onclick="window.open(this.href);return false;) Se on tuttu paikka noin kuusi vuotta sitten tehdystä edellisestä pohjoisen tourneesta. Markku totesikin silloin:
-"Heikki on minun tietääkseni ainoa ihminen maailmassa, joka puhuu täydellistä thaita turun murteella..!"
Olipa taas iloinen jäleen näkeminen!
-"Joo. Tilaa viä o. Iso ryhmä kyl tulos. Mut mää paa tet toho bee ykköse. Se o siin uima-altta viäres. Olka ku kotonas.."
Kyllähän me sitten oltiinkin! Ainoa vain,ettei tällaista paratiisia voi Koti-Suomessa kenelläkään olla! Sievä bungaloweja mäen rinteessä. Uima-allas melkein mäen päällä. Sieltä on todella hulppeat näköalat Doi Inthanaolle asti. (Niitä kuvia voi katsoa sieltä netistä vaikk´ heti. Kunkkukin...)
Päätimme että jäämme tänne ainakin pariksi, ehkä kolmeksikin päiväksi kirjoittelemaan rästejä pois. Terhi säntäsikin heti altaalle aurinkoon levyttämään. Nukkuikin hetken päästä kuin tukki, loppujakin harmituksiaan pois. Nahka vain sauhuten..?
Täällä on tosiaankin taivaallinen rauha varsinkin Pattayan melskeen jälkeen. Ympärillä vain viidakon äänet eri lintulajien sirkutuksineen. Alhaalta kylästä kuuluu kukkojen kiekuminen ja koirien ajoittainen rähinä. Aidon elämän ääniä..

Illan jo hämärtyessä pelmahti paikalle kolmen suomalaisen miehen ryhmä vuokramopoineen. Vahvistettuna yhdellä thai-ladylla. He varasivat saunan.
Meillekin tarjottiin tilaisuutta osallistua. Olimme jo päivällä tarpeeksi altaassa pulikoineet, joten tämä kutsu ei nyt oikein napannut.
Illalla alkoi altaalla juhlat suomalaiskansalliseen tapaan. Viidakon äänetkään eivät enään kuulueet.. Aamulla altaan ympäristö oli kuin taistelutanner. Ainakin tyhjiä hylsyjä oli röykkiöittäin. Somalainen on kaukana kotoaankin tehokas. Niinkin pieni ryhmä sai näin paljon aikaiseksi.. Olisikohan tämän porukan pitänyt näyttää juhlimisen mallia sille CFM:n ryhmälle?
Meillä oli suunnitelma sellainen, että huomenissa kapuaisimme Gessulla Doi Inthanaolle reiluun kahteen ja puoleen kilometriin. Sinne on muutama mutka matkassa ja niinpä tein Gessulle pienen tarkistushuollon. Kaikki öljyt olivat tallella, kuten Gessun osasetkin. Vasemman sylinterin turpamutterin juuresta kuuluu vain pieni säksätys. Se oli se, mikä kuului välillä ajossa kypärän sisäänkin. Turpamutteri lienee hieman löysällä. Siihen sopivaa avainta ei varmaan tältä pallonpuoliskolta löydy. Enkä ala sitä nyt vasarallakaan mätkimään.
Pidetään tarkkailuluokalla..
Aamusumun hälvettyä lähtisimme kiipeämään.
Siitä tulikin yllättäen ikimuistoinen retki..!

Aamusumu hälvenee tällä vuoristossa kello kymmenen maissa. Gessun (Koson) lämpömittari näytti +25 astetta. Mukavan raikas aamuilma tuoksuineen.
Alhaalla kylssä tienvarren opastinkyltti näytti matkaksi Doi Inthanaonille 30 KM.
Vaikka se oli näköetäisydellä tästä.. Niska tosin aika takakeonssa taakse päin..
Tie oli pääosin erittäin hyväkuntoista, mutta kapeaa kaksikaistaista. Mutta tunnelma kuin Linnanmäen vuoristoradassa. Enimmäkseen toki nyt ylämäkeen. Jossain korkeudessa saavutamme havupuu vyöhykkeen. Hieman meidän salskeita mäntyjä muistuttavaia puita. Se on aika hölmistyttävä tunne. Mutta kotoinen oloitila. En osaa sanoa missä korkeudessa se on. Kun on aukkoja tuossa sivityksessä. Eikä se ole suinkaan ainut aukko..

Mae Chaemista tuleva tie yhtyy ennen huippua levämpään Chiag Maista tulevaan tiehen. Se on jo erittäinkin hyväkuntoista runsaan liikenteen takia. Mutta ylämäki on ylämäki leveälläkin tiellä. Se on jännää miten horisontti häviää kieppuessa näillä vuoristoradoilla.
Gessu kiskoo kuin siirapissa, eikä vitonen aina jaksa.. Vaikka luulee ajavansa tasamaalla.
Ohenevalla ilmanalallakin saatta olla jotain merkitystä?
Kahden Chedin pisteen saavutamme ennen huippua. Mutta liikenteen hässäkkä on melkoinen. Edes Gessun tarvitsemaa parkkitilaa ei löydy. Jatkamme huipulle ja katsotaan sitten paluumatkalla.. Huipun parkkialueella tilaa on, vaikka kiinalaisia ja thaikkuja on jälleen kuin muurahaisia. Gessun mittari näytti +17 astetta. Jännä tunne on myös olla pilvien yläpuoella. Thaimaan korkeimman kohdan kyltillä on lievästi sanoen ruuhkaa. Terhistä saadaan kuitenkin kuva napattua kyltin takana. 2565 metriä. Tämän korkeammalle ei kukaan voi urallaan Thaimaassa päästä..?

Lähdemme lurittelemaan alamäkeen korvat paukkuen. Nyt Chedien kohdalla onkin Gessun vaatima tila. Jalkaudumme. Maksamme pääsymaksun 40 Thb / nenä. Kapuamme jyrkkää, mutta leveää betonitietä ylös tasantelle. Pisti oikein puuskuttamaan..
Thaikku kun rakentaa jotain Kuninkaalle, pistää se aikalailla överiksi. Niitä kuvia voi taas katsoa sieltä netistä kuuklettamalla Doi Inthanaon..
Cedeistä suurempi on rakennettu kuningas Bumbidol Adulyadeille vuonna 1987 hänen 60 vuotis lahjaksi. Hieman pienempi on rakennettu kuningatar Sirikit`ille 1992, samoin 60 vuotis lahjaksi. Nämä olisivat ilmeisesti Heidän loppusijoitus paikkansa..? Siksi alueen infra on rakennettu helikopterikenttineen sellaiseksi, että se toimii myöhemmin Thai-kansan pyhiinvaelluskohteena.

Tasanteelle oli pystytetty L-n muotoon pari Piiitkää, prameaa ruokailutelttaa. Täynnään tumman sinisiin pukeutuneita kaluunaherroja kunniamerkkeineen.
Terhi meni hieman lähemmäksi katsomaan. Kulman pöydästä nousi ylös keki-ikäinen, tyylikkästi pukeutunut thai-lady.
-"Welcome! Otakaa lautaset tuosta ja tuosta ruokaa. Juomat tuodaan. Mitä saisi olla?
Kaikki on Teidän vapaasti käytettävissä. Thaimaan Kuninkaalliset Ilmavoimat tarjoavat!"
Mitä ihmettä?? Muutama, hyvin harva falangi tasanteela toljaili. Mutta me olimme ainoat tässä teltassa! Miksi ihmeesä? Tarjoilu oli jälleen Thaimaalaisittain ylitse pursuavaa..
Ystävällisiä hymyjä virkapukuisilta lentäjiltä ja heidän perheen jäseniltään..
Täytyi tosiaan nipistää itseään kankusta, todetakseen onko hereillä. Tämähän on unta..!
Joku kummallinen sekaannus tämän täytyy olla?

Jälkeenpäin Terhin kanssa mietimme, mistä tämä sinänsä erittäin hieno episodi voisi johtua?
Olikohan meidän ajoasuilla jotain merkitystä? Minulla oli IXI:n harmaa/ musta kaksiosainen puku. Valkoinen Shubeth keikkui vasemmassa kyynärtaitteesa. Näyttikö se äkkivilkaisulla sotilasasulta?? Etenkin lentäjän? Juuri paikalle suihkarillaan pyyhkäisseeltä?
En tiedä.. Mutta hyvää oli ja taas napanahka kireällä..

This is Thailand..!!

Morot Repa ja Terhi
No kun oot lennokas näissä jutuissas niin taikkulentoporukat piti teitä tietenkin kopterilentäjinä kun oli kypärät, puvut jne. Näin se on usko pois !
T. Räntäsateesta, Hauholta
Ak

PS pannaanko turpamutteriavain postissa sinne ?

No niin,, Palataanpas aiheeseen..
Taas meni muutama päivä ennen kuin pääsi lähettämään textiä.
Enkä yhtään ihmettele että Kunkku ja varmaan monet muutkin epäilevät sitä, jotta nyt se Repa taas laski luikuria ihan omasta päästään. Seuraava kappale todistaa sen mahdottomaksi..
Mutta ne, jotka ovat pyörineet täällä vain niissä turistikaupungeissa, eivät ole nähneet Thaimaata ollenkaan. Pitää lähteä niistä pois. Ja johan alkaa tapahtua! A Macing Thailand..

Vielä sieltä Doi Inthanolta laskeutumisessa konkretisoitui se yksi oleellinen asia.
Niistä korkeuksista kun pudotetaan nopesti alas, ainakin minun korviini sattuu aika perskuleesti.
Thaimaan Kuninkallisilta Ilmavoimilta saatu vesipullo otettiin vajaana tietenkin tankkilaukkuun mukaan. Olihan se lähes Pyhää vettä..? Alhalla laaksossa se oli aika huvittavan näköinen ruttana. Molemmissa tapauksissa tyhjän ilmatilan paineenvaihtelu runtelee...

Vuoriston aamusumun hälvettyä lähdimme Heikin paratiisista kieppumaan kohti uuisa elämyksiä. Sama vatsanpohjaa kutitteleva vuoristorata ajettiin jälleen siihen Chiang Maista tulevaan risteykseen, josta pudottelimme edelleen alas kohti laakson kaupunkia. Varsin nautittavaa, laveaa mutkatietä. Chiang Main kiersimme toiseksi ulointa kehätietä ja otimme suunnaksi ylös vuorille koilliseen Phayaon. Tie oli merkitty karttaan osittain maisematieksi, jota se totisesti olikin! Ja sileää kuin lapsen poski.. Kuulosti siltä kuin Gessukin muutaman lepopäivän jälkeen hyrisee kuin sähkömoottori? Lämpötilalla saattoi olla myös merkitystä. Se vaihteli nyt korkeudesta riippuen +19 ja 29 asteen välillä. Olipa hieno ajopäivä!!

Phayaossa tein perinteisen karttakirjan (Naviahan en tunnetusti käytä..) Nyt otettiin suunnaksi jo etelä ja Nan. Siitä vuoristossa monen pikkutien, kylän ja risteyksen kautta tavoitteeksi Loei.
Tiedossa oli, että tavoite oli varsin epärealistinen. Saapas nähdä, missä yövyttäisiin??

Edellisellä sivulla tarkoitin tietysti tiekirjaa, enkä karttakirjaa..
Kartta, kompassi ja tiekirja ovat olleet näinä kaikkina vuosina varmasti toimiva systeemi.
Niin se on edelleenkin, mutta nyt heikoin lenkki olikin kuljettajan pää..!
Nyt saavat Navi-miehet olla aidosti ja luvalla vahingoniloisia, koska He säästävät omaa päätään aivan johonkin muuhun, kuin suunnistamiseen! Ja Myllymaa veti hutiin oikein kunnolla..

Aamu Phayaossa oli sumuinen ja lämpötila "vain" +19 astetta. Koko aamupäivä olikin hieman harmaa, mutta kesäisen raikas. Veto Nanniin oli kuitekin varsin muikea hyväpintaisia vuoristoteitä. Yhtään tietyötäkään ei sattunut tälle välille.
Nannista pudottelimme edelleen etelään Wiang Sa`han ja siitä alemman luokan tielle 1026. Seuraava kylä on Na Noi, 36 km, jossa tien numero vaihtuisi 1339:ksi. Edelleen "suoraan" etelään 73 km ja silloin oltaisiin Nam Pat`issa, josta itään tie 1239 Laosin rajan pintaa seuraillen taas etelämmäksi Loein suuntan. Johonkin näihin rajakyliin yöpyminen sattuisi, jos sattuisi.. Mutta Na Noissa tien numero ei vaidu. 1026 tekee 90 asteen vinkkelin kylässä itään, kun kartan ja kompassin mukaan pitää jatkaa suoraan etelään. Tie kyllä jatkuukin, mutta sille ei löydy numeroa. Nyt uskotaan sitten kompassiin ja lähdetään posottamaan.
Vuoriston säkkäröillähän kompassin neula sojottaa milloin minnekin. Mutta on hahmotettava suunnan keskiarvoa. Vähitellen alkaa selvitä että nyt mennään liikaa länteen.
Mutta nyt on ajettu jo niin kauan että takaisinkaan ei kannata enään kääntyä. Johonkin tämäkin tie kuitenkin menee. Jännä vaan nähdä, mihin..? Korkealla menään, mutta nyt ei kuitenkaan kovaa.. Voivatko vain thait laittaa tietä näin mykkyrälle, kuin tämäkin on?
Tuleepa vihdoin vastaan viitoitustakin. Vasemmalle Phrae ja suoraan joku Waterfall.
Vasemmalle lähtee kyllä kapea betoninen ura, jota ei ole kukaan ainakaan tällä vuosituhannella käyttänyt? Viidakko on sen vallannut. Jatkamme siis suoraan eteen päin, parempaa tietä. Vastaan tulee varsin idyllisiä kyliä. Kanat poikineen ja koirat pentuineen risteilevät kylätiellä. Ajamme hiljaa ja väistelemme. Täällä ei varmaan kukaan tiedä mitään maailman pahuudesta ja kavaluudesta. Sitten tie loppuu kuin seinään...

Hyvä Repa, ihan kuin Pekka Lipposen aikaan. Joka päivä on avattava Foorumi ja toivoa, että jotakin on luettavana. Itse ei voi kuin nähdä unta moisesta matkasta. Lisää..

Onkohan tuo Kunkun diagnoosi nyt oikea Jospa Repa onkin jo tehnyt diagnoosin ihan itse ja on jo hoidattamassa vaivaansa tuolla kaukana, ihan kuin huurusmiäs Malagassa.

Pieni kinttupolku vain jatkui varmaan sille vesiputoukselle.
Mitään kääntöpaikkaakaan ei tien päässä ollut. Sammutin Gessun, ja pidimme pienen pikaisen "ohjaajakokouksen". On palattava takaisin siihen risteykseen, missä näimme sen Phraen viitan.
Yhtään eläinuhria ei Gessulle taaskaan annettu kylien läpiajoissa.
Risteyksessä kaivoimme kartan esille. Siitä oletetusta pisteestä, missä olimme, löytyy ehkä vajaan sadan kilometrin päästä, lännestä kaupunki nimeltä Phrae! Mutta tämän kartan mukaan sinne ei täältä päinkään tietä mene..? Mutta sinne päin viitta sojottaa ja jyrkkään ylämäkeen lähtee niistä betonilaatoista tehty kapea tie. Senkin viidakko oli tosiaan jo osittain vallannut.
Sen tien vaihtoehtona on ajaa takaisin sinne Na Noin kylään ja otta sieltä uusi suunta aamulla enemmän itään. Aikamme asiaa pähkäiltyämme annamme vallan sen betonitien houkutukselle.
Aikaisemmissa jutuissa olen jossain näistä betoniteistä vähän kertoillutkin.
"Betonilaatat valetaan alhalla laaksossa tasamaalla. Sitten ne nostellan pystyyn pitkin vuorien rinteitä. Siitä syntyy se tie. Näissä lämpötiloissa ja tällaisissa kaltevuuskulmissa asfaltista tehty tie valuisi alas laaksoon.."

Jyrkkä oli mäki taas nytkin.. Tiedossa oli myös, että tämäkin tie voi loppua samoin kuin edellinenkin. Tai sitten on silta tekemättä vuoripuron ylityksestä. Tai viidakko on todella vallannut tien niin että ilman moottorisahaa ei matkaa voi jatkaa. Eikä sitä nyt ollut matkaan sattunut.. Näitä kaikkia on näillä retkillä nähty. Mikään ei siis nyt yllättäisi. Paitsi se, että tätä tietä todellakin pääsisi sittenkin ihmisten ilmoille..
Ykköstä silmään ja ylämäkeen! Jyrkkiä mäkiä oli ajettu tällä retkellä aiakisemminkin, mutta tämä oli kyllä omassa luokassaan. Välillä tuntui että kohta Gessu kippaa takakautta ympäri..!
Tämän täytyy olla jonkun tahaimaalaisen tie-insinöörin harjoitustyö? Betonilaatat olivat sileitä ja ehjiä. Onkohan tästä kukaan muu koskaan millään ajanut? Mutta ylhäällä maisemat olivat myös omassa luokassaan! Olipa sellainenkin kohta missä tie kulki harjannetta pitkin. Molemmin puolin näki kauas alas laaksoon. Mitkään kaiteet eivät häirinneet näkemää. Vatsanpohjassa tuntui aika jännältä. Sanoinkin Terhille että tuntui kuin lentäisimme! Tie pysyi hyvin ajokelpoisena ja kiepuimme eteenpäin. Jossain vaiheessa tulee aina alamäki, kun laskeudutaan vuorelta alas. Sekin oli vastaavasti samassa kulmassa kuin se alun ylämäkikin. Nyt olimme sitten käsilläsesonnassa ohjaustangon varassa. Gessussakin varmaan etujarrulevy punaisena? Onneksi oli HE motorsportin speciaali jarru.. Saavutimme vanhan, ruosteisen lava-auton, joka jarrut sauhuten valui alamäkeä. Lavalla iloisesti vilkuttelevia maa- tai muita työläisiä. Ohitus ei tullut pieneen mieleenkään. Joku kylähän täytyy olla edessäpäin! Jesss!! Tämähän onnistuu! Kylistä löytyi lisää Phraen viittoja.

Kaupungissa oli iltapäivän ruuhka pahimmillaan. Resortin tai hotellin kylttejä ei näy. Iltakin alkaa jo hämärtyä. Kyselemme paikallisilta, ja he viitoilevat kaupungista poispäin valtaväylän varteen. Löytyihän sekin bungalow resort viimein! Suihkukin jo maittaisi, kun on ajettu koko päivä.
Mutta: Ei sovi! Ei mahu! Täyttä!
-" Okay. Mai pen lai.. Me yöpyä sitten tässä teidän terassi..."

Thaikku on onneksi aina thaikku.
-"Odotta, odotta.. Odotta about kolkyt minits.."
Siivouspartio lähti polkupyörällä peräkärryineen bungaloville seitsemän.
Sikäli täällä harvinaista, että aika-arvio piti kutakuinkin paikkansa. Yleensähän täällä kaikki annetut ajat ovat Thai-time. Se voi tarkoittaa ihan mitä tahansa kahden minuutin tai kahden viikon kuluttua..
Purimme pakaasit ja asetuimme taloksi. Mutta ruokakin suihkun jälkeen maittaisi. Terhi ruokailumahdollisuuta oli jo aikaisemmin kysellytkin. Ei kuulemma ole..
Suolapähkinätkin on jo syöty ja vedet juotu. Menemme kuitenkin katsomaan, jos siitä kioskista jotain? Löytykin pussi perunenlastuja ja iso pullo Chang-olutta. Pienemmälläkin ruokamäärällä on ruokittu isompiakin joukkoja. Kuten Isossa kirjassa on meille kerrottu..
Resortin henkilökunta oli iäkkäämmän johtaja-ladyn johdolla syömässä niitä normaaleja thairuokia.
-"Khin khaou! Tulkaa syömään!"
Banaanipuun lehdellä on riisikakku, mistä otetaan sormin palloja. Niitä kastetaan erilaisiin tulisiin liemiin. Kulhoissa lilli lihanpaloja kera kanan varpaitten ja sisäelimien.. Mutta nälkä on suuri herra ja kaikki tarjottu kelpasi. Pöydässä oli myös normaali vesipullo. Nuorempi lady kaateli siitä pieneen muovipikariin ja ojenteli meillekin. Olipas TÄRPÄTTIÄ! Se oli riisistä tislattua pontikkaa! Lady-osasto olikin jo aikalailla vauhti päällä! Siitäpä kehittyikin aika nopeasti kansainvälistä ystävyyttä. Vaikuttihan se tärpätti meihinkin kuin halolla olisi päähän lyöty..
Paljon uutta kieltä kaikki kyllä oppivat. Thait myös Suomea? Huomenaamulla kun kaikki muistaisivat edes jotain??