Sivu 1/2

Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 17 Elo 2011 16:33
Kirjoittaja kaliffi
Huomasinpa eilen, eli 17.8.2011 Motomarketin nettisivuilla 1150 Adventuren. Soitin tänä aamuna liikkeeseen tiedustellen pyörää. No, Motomarketista sanottiin, että pyörä on heillä ja vapaana. Joku kaveri oli ensin kuulemma varannut pyörän, mutta olikin sitten perunut jutun, koska ei ollut saanut rahoitusta. Näin ollen pyörä olisi siis myytävänä. No, ilmoitin samalla soitolla, että tulisin muutaman tunnin kuluttua katsomaan pyörää ja näin sovittiin. No, menin katsomaan pyörää jota myyjä esitteli. Sovimme, että tulisin seuraavana päivänä klo. 15.00 liikkeeseen omalla pyörälläni, ja Motomarket näkisi sitten omani. No, näin sovittiin tapahtuvaksi.

Kului sitten muutama tunti, ja kännykkäni soi. Motomarketin myyjä soittikin ja ilmoitti, että hän möikin Adventuren, ja lipsautti vahingossa, että heidän kannaltaan hyvin, eli suoralla kaupalla! Näin hyvin menee Motomarketin kavereilla...

Ymmärrän toki, että näin toimitaan, jos liike tarvitsee äkkiä likvidetiä. Silloin pyörän saa, joka "vetää nopeimmin". Olisiko niin, että Motomarketilla on oma tyylinsä, eli edes vuorokauden varausta ei noteerata, vaan väliin voi tulla pelkällä rahalla, eikä perinteisiä kauppatapoja kunnioiteta...

Jos katsoo esim. toisen BMW kaupan nettisivuja tai tapaa toimia, ainakin RmHeinolla ymmärretään asiakasta, ja pyörän voi varata tiettyyn päivään asti. Tapauksessani varaus olisi ollut vain vuorokausi, mutta se sopimus oli nollan arvoinen. Motomarketille taisi tulla euroja äkkiä!

Itselläni on menossa jo seitsämäs BMW-pyörä, ja neljäs auto. Motomarketin palveluja olen vuosien varrella käyttänyt niin huolto, varaosa, kuin tarvikeasioissa, mutta nyt, tämän "oharin" jälkeen kierrän kaukaa tuon yrityksen.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 17 Elo 2011 17:23
Kirjoittaja Ismo Vaara
Tuohan on aivan nykyaikaista kaupankäyntiä. Soittivat vielä kohteliaasti perään. Se saa, joka ensin kerkeää lyömään rahat tiskiin. Jos varataan, maksetaan sisään esim. 100€, joka annetaan takaisin kaupan kariuduttua, tai hyvitetään kauppasummassa. Niistä asiakkaista jotka sanovat ilman varausrahaa tulevansa "ihan varmasti" huomenna hakemaan, häipyy suhteessa 20/1 ilmoittamatta itsestään.
Näin se vaan on, valitettavasti!

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 17 Elo 2011 18:38
Kirjoittaja kaliffi
Ismo Vaara kirjoitti:Tuohan on aivan nykyaikaista kaupankäyntiä. Soittivat vielä kohteliaasti perään. Se saa, joka ensin kerkeää lyömään rahat tiskiin. Jos varataan, maksetaan sisään esim. 100€, joka annetaan takaisin kaupan kariuduttua, tai hyvitetään kauppasummassa. Niistä asiakkaista jotka sanovat ilman varausrahaa tulevansa "ihan varmasti" huomenna hakemaan, häipyy suhteessa 20/1 ilmoittamatta itsestään.
Näin se vaan on, valitettavasti!
Niin se taitaa olla. Jos miettii asiaa kaupanteon tekniseltä kannalta, myyjää ei tosipuheessa vaihdokit kiinnosta. Suoralla kaupalla saa äkkiä euroja ja pikavoitot ovat päivän sana. Muusta viis. Mahtaako edes maahantuojaa kiinnostaa, jos jälleenmyyjä antaa epäsuoraan ymmärtää, että edes oman merkin vaihdokit eivät ole tervetulleita?

Onhan tuota tullut mp-touhuja ja kauppiaita tsekattua kolmisenkymmentä vuotta, mutta kohdalleni ei ole vastaavaa tullut. Puheet on pidetty puolin ja toisin. On toki kavereille ikävämpääkin käynyt. Joku menetti pyöränsä ja jäi rahatta jätettyään vehkeensä myyntiin "asiakkaan lukuun". Toinen ei saanut uuteen pyöräänsä rekisteriotetta, koska liike ei ollut maksanut laitetta maahantuojalle jne.

Ikävä maku hommasta kuitenkin jää asiakkaalle aina, eletäänhän pikavoittojen luvattua aikaa. Kauppa on aika vaativa ala, ja liikkeen olisi syytä huomioida, että tyytyväinen asiakas saattaa tulla toisenkin kerran. Oppia ikä kaikki.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 17 Elo 2011 20:37
Kirjoittaja ollka
Eipä sillä vaihturin olemassaololla liene tässä tapauksessa vaikutusta. Hyvällä vaihtolaitteella lisätään kaupan katetta, joten tervetulleita ovat.
Reaaliteetti asiassa varmasti lienee välitön ostohalu, se että joku on luvannut tulla huomenna katsomaan on aina etäinen mahdollisuus mutta EI varma kauppa.
Liikkeen kiertäminen jatkossa tästä syystä on henkilökohtaista ymmärtämättömyyttä. Myythän itsekin tavarasi sille joka sen ensiksi haluaa rahalla ostaa...

Mielipidettäni ei pyydetty, siksi se on ilmainen ja reklamaatiovapaa.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 17 Elo 2011 23:29
Kirjoittaja kaliffi
Kunkku kirjoitti:Ajatellaanpa myyjän kannalta: On kaksi vaihtoehtoa, ostajaehdokas, joka lupasi tulla huomenna näyttämään vaihtopyörää, josta alkaisi sitten vääntö välirahasta. Siis kyseessä on tosiaan vasta mahdollisuus kaupan tekoon.
Sitten on edessäsi seisova asiakas, joka on valmis ostamaan pyörän ja maksamaan rahalla.

Kun vielä otetaan huomioon, että on jo elokuu ja vaihdossa tuleva pyörä saattaa seisoa seuraavaan kevääseen, onko yhtään myyjää, jolle päätös noista kahdesta vaihtoehdosta ei olisi heti selvä?
Jos liike ei voi pitää edes vuorokautta varattuna ja tarkastaa vaihdokin, ja antaisi siitä tarjouksen, vaan hän vetää sivusta kaverin joka maksaa suoralla ostolla, kertoo piittaamattomuudesta sitä asiakasta kohtan, joka on omalla vuorollaan kahdenkeskisessä keskustelussa, eikä ole ohittanut ketään. Vaihtopyöräni oli liikaa motomarketille, se tuli selväksi, koska heillä ei ollut edes halua tarkastaa sen kuntoa.

Ongelma on sellainenkin, eli ostajat asuvat eri puolilla Suomea, eikä sieltä hetkessä irrottauduta ja lähdetä liikkeisiin, varsinkin nyt, kun nopein vie, joka asuu onnekseen aivan liikkeen vieressä.

Tällaiset kaupat ovat loppujen lopuksi aika pieniä liiketoimia, eikä kyse ole kuin joistakin tonneista, mutta joillekin kauppiaille ne ovat niin merkittävä asia, että odottaminen edes päivän on liikaa.

Uusien pyörien myynti on jo Suomessa flopahtanut. Ne taitavat jäädä liikkeisiin seisomaan. Hyviä käytettyjä aina menee, mutta kun liikemiehetkin sen ymmärtäisivät. Joskus se sisääntuleva raha antaa odottaa jonkin aikaa, mutta se tulee vuorenvarmasti. Tarkastin Harrikka-indeksin (oma keksimäni) tältä päivältä. Viime vuomma tähän aikaan Nettimossa oli myymättä n. 700 Harrikkaa. Nyt 950. Tuo luku korreloi käytettävissä olevan rahan ja tulevaisuuden uskon kanssa. Tiukat ajat ovat tulossa, ja veikkaukseni on, että pian alkaa pudotuspeli. Pelkkä pyöräkauppias ei tule selviämään, kuin poikkeuksellisesti. Moni pulju kaatuu ja häviää. Edustukset laitetaan uuteen uskoon.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 06:54
Kirjoittaja Ismo Vaara
Ihan oikeesti... varatkaa mielenkiintoinen pyörä rahalla, se on sekä kauppiaan, että asiakkaan kannalta selvä peli. Varausrahan saa takaisin jos niin on sovittu(mutta esim. viikon varaus voi jo jotain maksaakin).

Toisekseen, asiakkaathan "tietävät" aina parhaiten miten, millä ehdoilla ja kauppiastavalla moottoripyöräkauppaa tulisi käydä, siksi he ovatkin asiakkaita ei kauppiaita.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 08:56
Kirjoittaja JKU
Kyllä minäkin olen niin vanhanaikainen, että pidän myyjän sanaa luotettavana!
Soittivat edes, että ei tullut turhaa reissua!

Olen syntyjäni Pohjanmaalta, eteläiseltä.
Siellä sanotaan, että jos mies uhkaa menevänsä hirteen, on mentävä kun tuli sanotuksi!
Ostin sieltä tänä kesänä käytetyn runko-ohjattavan ruohonleikkurin.
Lupasin hakea sen joskus 2...3 viikon kuluttua ja kysin maksanko käsirahaa.
Myyjä sanoi ettei tarvitse: miehen sanaan vielä luotetaan siellä.
Ja tämä kaikki puhelimessa!

Mutta Ismon mainitsemaan käsirahaan:
Jos varataan, maksetaan sisään esim. 100€, joka annetaan takaisin kaupan kariuduttua, tai hyvitetään kauppasummassa.
Jos myyjä peruua kaupan, ei riitä, että raha palautetaan! Myyjän on maksettava sama summa vahingonkorvausta ostajalle!
Siis 100 euron käsirahassa, jos kauppa purkautuu myyjästä johtuvasta syystä, palautettava summa on 200 euroa!
Onhan kauppiaallakin oltava jokin vastuu, sentään vielä tänäpäivänäkin!
Usein nämä kauppiaat muistavat säännöt hieman omia etujaan "mukaillen"!

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 10:06
Kirjoittaja kaliffi
Ismo Vaara kirjoitti:Ihan oikeesti... varatkaa mielenkiintoinen pyörä rahalla, se on sekä kauppiaan, että asiakkaan kannalta selvä peli. Varausrahan saa takaisin jos niin on sovittu(mutta esim. viikon varaus voi jo jotain maksaakin).

Toisekseen, asiakkaathan "tietävät" aina parhaiten miten, millä ehdoilla ja kauppiastavalla moottoripyöräkauppaa tulisi käydä, siksi he ovatkin asiakkaita ei kauppiaita.
Ismo liikkeenharjoittajana kääntää asian siten, että asiakas tarjoaa varausrahaa. Itse olen luullut, että se on nimenomaan myyjä, jonka etuaan vahtiakseen vaatii varausrahaa, ellei usko ostajan puheisiin!

Mitä tulee näihin varausrahoihin, enpä ole kuullut, että normaaleissa mp- tai autokaupoissa olisi varausrahoja vaadittu...

No, oli miten oli, mutta alkuperäiseen juttuun palatakseni, en uskaltaisi ostaa edes uutta Bemaria Motomarketista, sillä äkkiähän uusikin pyörä on käytetty, ja jos liikkeen suhtautuminen edustamansa merkin käytettyihin vehkeisiin on sellaista kuin tapauksessani, niin eihän siitä voi vetää kuin yhden johtopäätöksen, eli äänestää jaloilla. Onneksi Tampere on lähellä ja Turku häviää taas tässäkin tapauksessa!

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 10:24
Kirjoittaja JKU
Ennekuin äänestät jaloillasi, kysäiseppä vielä yrityksen johdolta, onko heidän politiikkansa "kuka eniten maksaa saa tavaran"?
Jos kukaan ei kysy asioiden perään, ei ne myöskään muutu!

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 13:36
Kirjoittaja kaliffi
Kyllä myyjän esimiehet/liikkeen johto oli ja on tilanteen tasalla. Myyjä muuten ottikin juuri spostiini kohteliaasti yhteyttä ja toi ilmi näkemyksensä, jossa hän totesi korostaneensa käyntini aikana sitä, ettei voi pitää pyörää varattuna. No, sitä en todellakaan kuullut, vaan jäin siihen luuloon, että palaamme hommaan huomenissa. No, näinhän ei käynyt.

Myyjä kertoo toimivansa aina siten, että työnantaja saa parhaan mahdollisen kaupan. Näin hänen on tietenkin toimittava, tai on pian entinen kauppias. Lyhytnäköisesti ajatellen parhaassa mahdollisessa kaupassahan ei tule vaihdokkia. Siinä ei kaivata edes liikkeen edustamaa tuotetta, oli se kuinka hyvä tahansa. Myyjä arvioi toden näköisesti tilanteen siten, että Adventure menee niin äkkiä ja varmasti kaupaksi, että mitään varauksia ei hyväksytä, varsinkaan niiltä, jotka tarjoavat vaihdokkia?

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 13:42
Kirjoittaja Mika
Nimimerkki "Kalifi" lähetti liikkeemme kauppiaalle sähköpostiviestin, jossa esitti oman näkemyksensä tässä viestiketjussa käsiteltävän kauppatapahtuman vaiheista. Hän mainitsi viestissään ystävällisesti kirjoittavansa episodista sekä BMW Suomelle että BMW-kerhon nettisivuille ja antaen näin myös minulle mahdollisuuden julkaista asiasta oman näkemykseni.

Allaoleva vastine on asiasisällöltään vastaava, mutta asiakkaan anonymiteetti säilyttäen muokattu versio hänelle henkilökohtaisesti lähettämästäni sähköpostiviestistä lisättynä parilla viittauksella/oikaisulla tässä viestiketjussa mainittuihin seikkoihin :

"Kalifi" soitti allekirjoittaneelle keskiviikkona 17.8. aamupäivällä ja kysyi onko kyseessä oleva pyörä, BMW R 1150 GS Adventure mahdollista pitää hänelle varattuna torstaihin 18.8. asti.
Vastasin, että tätä en valitettavasti voi luvata, koska pyörä on herättänyt kohtalaisesti kiinnostusta. "Kalifi" ilmoitti, tulevansa keskiviikkona lounastauollaan katsomaan pyörää. Hän mainitsi samassa yhteydessä, ettei ole liikkeellä omalla pyörällään, joten pääsisi näyttämään sitä ja samalla koeajamaan Adventurea vasta torstaina 18.8. iltapäivällä.

Pyysin kuitenkin jo tässä vaiheessa saada "Kalifin" puhelinnumeron, jotta voisin ilmoittaa hänelle välittömästi, mikäli tilanne Adventuren kohdalla muuttuu. Pyörä oli jo aiemmin ollut rahoituksen järjestämiseksi päivän ajan varattuna toiselle asiakkaalle, joka esimerkillisen asiallisesti perui varauksensa heti, kun selvisi ettei rahoitusasia ratkea riittävän nopeasti.

"Kalifi" kävi keskiviikkona aamupäivällä katsomassa myynnissä olevaa pyöräämme aivan, kuten puhelimessa lupasikin ja mainitsi edelleen tulevansa uudelleen torstaina iltapäivällä oman pyöränsä kanssa. Tällöin voisimme koeajaa laitteet puolin ja toisin ja neuvotella mahdollisessa kaupassa tarvittavasta välirahasta. Korostan, että en edelleenkään luvannut pitää Adventurea hänelle varattuna.

Keskiviikkona 17.8. puolen päivän jälkeen varauksensa perunut asiakas palasi liikkeeseen halukkaana tekemään kaupan Adventuresta jo aiemmin tarjoamallamme vaihtoehtoisella rahoitusratkaisulla. Näin tietenkin tehtiin, koska pyörä oli edelleen myynnissä eikä sitä oltu varattu kenellekään.

Soitin "Kalifin" matkapuhelinnumeroon keskiviikkona 17.8. kaupan tultua sinetöidyksi. Tämä siksi, että olin luvannut ilmoittaa hänelle, mikäli tilanne Adventuren suhteen muuttuu ja ettei asiakkaalle tämän takia tule "hukkareissua". Näin, aivan lupaukseni mukaisesti, myös tein. En suinkaan "vahingossa lipsauttanut" kyseessä olleen suora kauppa, vaan kerroin avoimesti syntyneen kaupan luonteesta. Keskustelimme hetken ja päätimme puhelun, ainakin omasta mielestäni, hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä.

Kuten "ollka" omassa kommentissaan aivan oikein ja perustellusti toteaa, hyvä vaihtolaite on aina tervetullut. Näin olisi varmasti tässäkin tapauksessa asian laita ollut. "Kalifin" kertoman perusteella hänen oma pyöränsä vaikutti ja vaikuttaa edelleen hyvinkin asialliselta vaihdokilta. Päädyin kuitenkin valitsemaan varman ja heti toteutuvan suoran kaupan mahdollisen ja vasta myöhemmin ratkeavan vaihtokaupan sijaan.

Haluan edelleen painottaa sitä, että mikäli olisin luvannut pitää pyörää varattuna "Kalifille" koeajoa varten, olisin ehdottomasti näin myös tehnyt. Tässä tapauksessa olen kuitenkin korostetusti ilmoittanut, että en tässä vaiheessa varaa pyörää sen herättämän mielenkiinnon takia. Oletan "Kalifin" BMW-harrastajana ymmärtävän, että "Suomen halvin" -03 -mallinen, kohtalaisen vähän ajettu GS Adventure on jokseenkin houkutteleva kohde. Olen tietenkin pahoillani asiakkaalle "ohi menneen" hienon Adventuren johdosta aiheutuneesta mielipahasta.

Oma tehtäväni on yrittää saada pyörästä kuin pyörästä aina työnantajani kannalta paras mahdollinen kauppa, kuitenkin aina ja ehdottomasti omat lupaukseni ja sitoumukseni pitäen. Näin katson tässäkin tapauksessa tapahtuneen.

Hyviä ajokelejä ja turvallisia kilometrejä myös loppukaudelle toivottaen,


Mika Kytöhonka
020 766 1143

Motomarket Oy
Koulukatu 3
20100 Turku

Tel: +358 2 2748300
Fax: +358 2 2748325

http://www.motomarket.fi

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 19:23
Kirjoittaja ollka
Ugh! Nyt tästä aiheesta natisemisen voinee lopettaa ja siirrytään moottoripyöräilemään...

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 20:15
Kirjoittaja JKU
Ei minunkaan mielipidettäni ole kysytty, mutta ilmaisen sen kuitenkin:
minua jäi vaivaamaan, että miksi toisille varataan, toisille ei?
Pyörä oli jo aiemmin ollut rahoituksen järjestämiseksi päivän ajan varattuna toiselle asiakkaalle, joka esimerkillisen asiallisesti perui varauksensa heti, kun selvisi ettei rahoitusasia ratkea riittävän nopeasti.
Ja sitten:
"Kalifi" soitti allekirjoittaneelle keskiviikkona 17.8. aamupäivällä ja kysyi onko kyseessä oleva pyörä, BMW R 1150 GS Adventure mahdollista pitää hänelle varattuna torstaihin 18.8. asti.
Vastasin, että tätä en valitettavasti voi luvata, koska pyörä on herättänyt kohtalaisesti kiinnostusta

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 20:19
Kirjoittaja ollka
Lienee niin yksinkertaista että ensimmäinen asiakas ilmoitti haluavansa pyörän kunhan saa rahoituksen selville, kuten myöhemmin sitten kävikin.

Jälkimmäinen asiakas ilmaisi mielenkiintonsa pyörään muttei sanonut sitä ostavansa vaan jahkailee vaihtolaitteensa kanssa.

Re: Turkulaisen Motomarketin tyylittömyys

Lähetetty: 18 Elo 2011 21:22
Kirjoittaja kaliffi
ollka kirjoitti:Lienee niin yksinkertaista että ensimmäinen asiakas ilmoitti haluavansa pyörän kunhan saa rahoituksen selville, kuten myöhemmin sitten kävikin.

Jälkimmäinen asiakas ilmaisi mielenkiintonsa pyörään muttei sanonut sitä ostavansa vaan jahkailee vaihtolaitteensa kanssa.
Ollka! Älä viitsi arvailla, tai oikeastaan sinun täytyykin vain arvailla, koska et ollut paikalla...Mitä tulee siihen, miksi toisille varataan ja toisille ei, johtuu tietenkin siitä, että toinen asiakas, eli se, jolla ei ole vaihtolaitetta on yritykselle KIINNOSTAVAMPI. Yritys saa äkkiä rahnaa!

Joka ukko ajaa käytetyllä, aivan jokainen! Mutta jos sitä käytettyä et saa muutettua seuraavaa katsottaessa rahnaksi, se on paskempi homma. Yleisellä tasolla ajateltuna, mp-kauppiaat ovat vuosia tottuneet siihen, että kaikki menee kaupaksi. Niin uudet kuin käytetytkin, ja asiakkaita lappaa sisään, ja ostavat tuosta vain K 16 Bemarin tai Rocketin. Kun näin on ollut, yhdestä asiakkaasta ei näin ollen tarvitse välittää, koska ainahan tilalle on tullut pari uutta asiakasta.

Jorma Vasama on ollut fiksuin ja laaja-alaisin kaveri koko Suomen mp-kaupassa. Hän puhui aikanaan paljonkin näistä jutuista. Kaikki pelkkää faktaa. No, Jormalle kävi ohraisesti suuren laman aikana, mutta niin kävi monelle muullekin. 90-luvun alun lama oli mp-kaupalle "kauhun aikaa". Pyöriä ei mennyt kaupaksi oikeastaan mitään, varsinkaan isoja...Silloinen BMW-kauppias Seinäjoelta muisteli, että hän moi niinä vuosina tasan yhden tonnisen! Niin, että mitenkö nämä asiat tähän kuuluu? No, uutisissa Jutta oli aika huolestuneen oloinen ja nyt ei näytä hyvältä, minkään suhteen. Ehkä olen loppupelissä onnekas kun jäin rannalle ruikuttamaan. Nyt jään odottelemaan, jos joku haluaa luopua esim. Adventurestaan. Lama tulee ja myyjän markkinat muuttuvat ostajan markkinoiksi.