Sivu 1/1

Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 02:12
Kirjoittaja Matti1
Olen aikonut tehdä keväällä -12 Viroon reissun ja hieman myöhemmin kesällä Norjaan.
Miten olisi, olisi jollain hyvää vinkkiä muutaman päivän reissusta noihin maihin. Mikä lenkki, missä majoitus, mihin aikaan parasta, .... lähtisikö joku mukaan??? ja ihan mitä vaan mikä voisi liittyä asiaan.
Aikaistako suunnitella uusia reissuja!!?, uusia juttuja no ei kai, kun mitä sitä muutakaan, kun pyörä on vielä maahantuojan hoiteissa. Yleensä hyvin suunniteltu on puoliksi jo maksettu, joten antakaas palauttetta, jos nuin niinkuin kiinnostaa.

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 12:07
Kirjoittaja Ismo Vaara
Viro:
Saarenmaa ja siellä Kuresaaren linna museoineen. Hiiumaalla on Euroopan vanhin ja maailman toiseksi vanhin toimiva majakka. Näin annoin ainakin itseni ymmärtää.
Peipsijärven ranta on hienoa mestaa ja sieltä saa hyviä kalaruokia.

Norja:
Lofoottien saariryhmä, jonka eteläkärkeen(kylä nimeltä: Ö) pääsee lautalla ja maantietä pois pohjoiseen. Tai päinvastoin, jos tulee pohjoisesta. Kalavehkeet mukaan, jäämerestä virvelöimiseen ei tarvitse lupaa. Kalaa tulee nousuveden aikaan joka heitolla, kun vain löydät äkkijyrkän ja syvän rannan. Ja vaikka kirkkaalla jakoavaimella jos laitat siihen koukut! 8) Myös valaita kannattaa lähteä katsomaan järjestetyillä venereissuilla. Syksyllä siellä on hulppeita revontulia.

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 12:07
Kirjoittaja kamale
Kysyhän Kankaansyrjän Kalevilta, niin saat varmasti hyviä vinkkejä!
Kalevi on ihan Pro näissä asioissa!

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 12:13
Kirjoittaja Pekkavee
Viive Konin kotimajoitus Tartossa on erinomainen.
Emäntä on ystävällinen.
Ja Tarto on hieno kaupunki.
Viive Koni

Oltiin siellä Jögevän jälkeen kesällä kaverin kanssa.
Yhden hengen huone 14.- euroa ja aamiainen 4.- euroa.

Kurtnan Mootorratta muuseumissa kannattaa käydä. Se on lähellä Tallinnaa.
MP-Museo

Pekka
:shock: :shock: :shock:

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 12:19
Kirjoittaja kamale
Niin ja tietysti myös Pekkavee on asiantuntija näissä jutuissa!

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 15:37
Kirjoittaja JyrkiJ
Matti1 voisi vähän tarkentaa mitä on mielessä noiden kohteiden suhteen. Noilla tiedoilla tuntuu vähän vaikealta alkaa suositella jotain ihmiselle, jonka kiinnostuksen kohteita ja mieltymyksiä ei ollenkaan tunne (esim. mitkä ovat kiinnostuksen kohteet ja haluaako telttailla vai olla neljän tähden hotellissa). Veikkaan että kun täsmennät vähän omaa suunnitelmaa pohjaksi, niin vihjeitä ja kommenttejakin tulee enemmän :wink: .

Jos taas on niin, että molemmat maat ovat enempi tuntemattomia eikä erityistä kohdetta ole, niin lähtisin enemmän "katsotaan mitä eteen tulee" -suunnitelmalla.

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 16:57
Kirjoittaja HeikkiLukkari
Viro nyt on sen verran pieni alaltaan, että jos joku ilmansuunta ei ilahduta, hurauttaa parissa tunnissa toiselle reunalle. Mukavinta etelänaapurissa on ajella pikkuteillä ja rauhassa tutustua pikkukaupunkeihin. Hyvää ruokaa edukkaasti!

Oma suosikki on kaakkoisosa Otepään ja Viljandin välillä. Siitä sitten loppulomaksi Pärnuun hemmottelulomalle, niin paketti alkaisi olla kasassa.

Kuva
Viime kesänä Viljandin nurkilla ja peukutukset a la Facebook... :D

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 20:47
Kirjoittaja JKU
Viro ja Baltia kokonaisuudessaan on ihan hyvää ajeltavaa aluetta.
Jos pidemmälle haluaa, niin Balkan on kyllä mainio eikä sekään ole kallista, ainakaan
alkukesästä. Hotelliyöt luokkaa 20....30E/ hh sisältäen aamiaisen.
Lähetimme viimekesänä gessut rekalla Muncheniin (800 E/ pyörä + 150 E lento/ hlö)ja siitä Itävallan läpi Sloveniaan ja Kroatiaan. Piipahdus Mostariin ja Montenegron läpi Albaniaan, josta yöksi Makedoniaan. Sieltä Kreikkaan ja Turkkiin. Paluu sitten Bulgarian ja Romanian läpi Unkariin, josta Puolan ja Baltian läpi kotiin. Reissu kestoi pari viikkoa ja vain kahtena päivänä kastuimme. Tein tästä "matkaraportinkin" Rikastinta varten, mutta on odotuslistalla.....
PS: Miksi tämä kuva tulee linkkinä j ajälkimmäinen kuvana? :roll:

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 16 Marras 2011 21:01
Kirjoittaja JKU
Edelliskesän reissustamme Odessaan ja Transnistriaan olikin Rikastimessa juttua. Se sopii extreme-matkaajalle!
Mutta lähempääkin löytyy seikkailun makua: Värtsilästä Sortavalaan ja sieltä Muurmanskia kohti. Välillä piipahdus Paanajärvellä saunomassa "mummomajoituksessa"!
Tietysti kannattaa käväistä Vienan Kemissä ja jos on aikaa, niin laivalla Solovetsikissakin, jonne pitänee varata liput ennakkooon.
Muurmanskista paluu Suomeen, joko Rajajoosepin tai Norjan kautta.

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 17 Marras 2011 01:33
Kirjoittaja Matti1
HeikkiLukkari kirjoitti:Oma suosikki on kaakkoisosa Otepään ja Viljandin välillä. Siitä sitten loppulomaksi Pärnuun hemmottelulomalle, niin paketti alkaisi olla kasassa.
Kiitos tuo pitää tarkistaa kartasta ym että saako siitä riittävästi irti.

Kovasti sainkin kokemuksianne ja kiitos siitäkin, noista kaikista varmasti löytyy järjestelyyn jotain. Olen tosiaan vasta suunnittelemassa reittejä ja kun tiedän miten aika kuluu, niin ne on tosiaan pakko aloitta ajoissa, kun viimetingassa tehdyt jutut on omalta osaltaan ihan jees, mutta jotenkin sitä tahtoo tietää minne on lähdössä, mihin aikaan se on parasta ja minne pyrstönsä pistää yöksi lepäämään.

Ihanne reitti olisi sellainen jossa saisi ajaa pari kolme päivää nukkuen yöt sängyssä, jonka jälkeen voisi yhden viettää tehden jotain aivan muuta, esim sulattaa takapään krampit jossain missä niitä sulatellaan, jos sellaisia olisi ilmennyt. Toisin sanoen pidän ajamisesta, valokuvauksellisista maisemista, nähtävyyksistä, mutta myös tykkään ottaa rennosti.

Mulla on tässä pari muuttuvaa tekijää tosiaan työnalla, mutta eiköhän se siitä ala muodostumaan. Kaikkeahan ei kykene samaan sellaiseksi, kuin haluaisi, kuten esim juuri sen majapaikan joka olisi siinä reitin varrella tai sen sään joka antaa ajaa visiiri ylläällä.

Pitää ilmeisesti ajatella reitti suurinpiirtein valmiiksi ja sitten kysyä lisävinkkejä mitä reittiin voisi lisätä tai vaihtaa. Olen tätä Suomeakin hangannut poikki ja halki, mutta niin se vaan on, että ihan joka paikkaan en täälläkään ole ehtinyt saati kyennyt menemään.

Nyt meen nukkumaan vaikka sitä oonkin harastanut vähä paljon, mutta siitäkään ei saa tarpeekseen.

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 17 Marras 2011 01:42
Kirjoittaja kamale
Hienoa, kun sait paljon apuja suunnittelulle!

Re: Kevään ja kesän uudet reissuehdotukset!!

Lähetetty: 18 Joulu 2011 09:43
Kirjoittaja Stefan
Kävin viime kesänä ensikertalaisena yksin kiertelemässä Baltiassa. Minä taas en halua suunnitella, vaan aamuisin katselin sadetutkasta mihin en ainakaan lähde. Noin klo 18:n jälkeen alkoi sitten hahmottua mistä lähden etsimään seuraavaa yöpaikkaa. Samankaltainen matka ensi kesänäkin, mutta ehkä vähän pidemmälle. Tässä nopeasti vähän poimintoja:
- Pärnussa motoristien yöpaikka, http://www.aleksandripub.ee/index.php?page=97" onclick="window.open(this.href);return false;
- itä/kaakkois Virossa kauniit aaltoisevat maisemat
- Tartu on kaunis ja mukava paikka
- E 67 aika lailla tylsä
- Riika on hieno paikka (vanha-kaupunki)
- Virossa ei kommunikaatioongelmia, Latviassa ja Liettuassa kyllä jonkin verran 8)
- Latviassa ahkera poliisikunta sekä paljon tutkia, green card säästi paljon aikaa, sen lisäksi eivät osanneet englantia
- Kuurinkynnäs ja Klaipeda Liettuassa, matkan ehdoton helmi :!:
- Trakain linna, http://www.vilna.info/trakai.htm" onclick="window.open(this.href);return false;
- Vilnius, hieno kaupunki