BMW moottoripyöräkerhon keskustelupalsta

Tässäpä osiossa onkin foorumilla ollut aika hiljaista??
Mielestäni BMW mielletään edeelleenkin vielä sentään matkapyöräksi, joten luulisi synyvän värikkäitä matkakertomuksia?!

Itse koen olevani omille asiakkailleni hieman velkaa.
Eihän minulla edelleenkään ole mitään muita rahoja kuin ne asikkaitteni taskussa olevat rahat.
Toki olen pyrkinyt myös antamaan aina vastineen niille rahoille.
Vaihtelevalla menestyksellä...
Siinä mielessä velka asiakkaille, että miten olen heiltä saamiani rahoja käsitellyt.
Sen jälkeen kun kaikki verot, velat, vakuutukset, eläkkeet ja muut systeemin kulut on maksettu. Ja lähes joka päivä pitäisi pyrkiä syömäänkin jotain.
Sitten tähän vielä sitäkin narinaa, että yrittäjän loma on aina suunnilleen kaksi kertaa kallimpaa, kuin tavallisella palkannauttijalla. Kun kaupan oven pistää lukkoon, kääntyy kassavirta 100%:sti väärään suuntaan. Eikä lomaltapaluurahoja ole. Yrittäjän lomalta palatessaan rahoja ei yleensä enää ole...
Minullakin meni alkuun noin kaksikymmentä vuotta pitämättä mitään kesä- tai sairaslomia.
Toistakymmentä vuotta sitten hoksasin minäkin sen tosiasian, että tuollahan ne kaikki hautuumaat ovat täynnään korvaamattomia miehiä. Eikä minun ikänikään riittäisi kaikkien lomarästien kiinni kuromiseen. Siispä oli lähdettävä tarpeeksi kauas säästämään asiakkaitteni rahoja.

Sattumien kautta avautui Kaakkois-Aasia. Alusta asti totesin myös sen, että jos lomaa pidetään, ollaan sellaisissa lämpötiloissa, missä millekkään moottorille ei voi koskaan tulla kylmäkäynnistystä!
Onko tämä sitten henkinen "kotini"? Tämä on hymyn maa. Ihan oikeasti. Siinäpä ehkä tärkein sielullinen yhteys? Thaimaalaisille stressi on jokseenkin tuntematon käsite. Optimaalinen lomaympäristö siis.
Mutta: Täällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.
BMW-vuosikymmenien aikana olen ehkä omaksunut myös germaanisen ajattelumallin: Kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty...
Tämän ristiriitani kanssa taas totuttelen tähän totaalisen erilaiseen maailmaan.
Matkailuhan avartaa tunnetusti muutakin kuin lompakkoa.
Matkailulla on niin oleellisen tärkeä merkitys sille, minkälaiseksi meidän oma maailmankuvammme muodostuu. Jos rakentaa maailmankuvansa kotimaisen median varaan, syntyy siitä väistämättä korttitalo. Se romahtaa sinä samana päivänä kun pääset itse paikan päälle näkemään, kokemaan ja aistimaan kulloisenkin kohteen sielunmaiseman.
Yksi mottoni on ollut: ÄLÄ USKO UUTISIIN. (Tämä aihe vaatisi laajemmankin pohdiskelun, mutta se ei kuulu moottoripyöräilyyn.)
Mittakaavallakaan ei ole käytännössä mitään merkitystä. Kulttuurishokki syntyy jo siitäkin kun Hiljainen Hämäläinen matkustaa Turkuun... Saatikka sitten kun Perä-Pohjolasta siirtyy Italiaan, Kaakkois-Aasiaan, Japaniin, Afrikkaan jne.
Tärkää on pitää mieli ja aistit avoimina. Nähdä kaiken läpi. Hieman ohi. Eipä yleensäkään mikään ole sitä miltä se ensin näyttää.
Madventures: "Modernin ihmisen suurin vihollinen löytyy monesti omasta pääkopasta: stereotyypeistä ja ennakkoluuloista. Matkailu on usein paras keino niiden murskaamiseen."

Näihin lomiin onkin oleellisena osana aina liittynyt matka/retki tukikohdasta jonnekin. Ja nimenomaan moottoripyörällä. Käytännön syistä ne retket on vain joutunut tekemään harhaoppisilla merkeillä. BMW:tä ei täällä vuokra/lainakäytössä juurikaan ole.
Tosin yksi aika värikäs reissu oli paljon maailmaa nähneellä F650 Fundurolla.
Mutta se onkin oma tarinansa.
Koitan kirjoitella näistä wanhoista retkistä ja sattumuksista tähän osioon, sikälis kun saan tilaisuuden. Ja jotain muistan. Nimittäin olen lyönyt pääni sitten niin monta kertaa, ettei siellä enää juuri mitään ole. Vaikk` ei ollut ennestäänkään...
Näitä jorinoita saa kritisoida ja kommentoida, jos siltä tuntuu. Ja kertokaa ainakin, jos olen väärässä.

Terveisin Repa

Kiitos vaan Sinulle Repa. On kyllä tosi kiva lukea kommenttejasi, tätä on jo odoteltukin.
Aivan liian vähän on mielenkiintoisia matkakertomuksia ja tapahtumia kertomuksia ollut täällä.

Itsekin toki olen syyllinen, kun viimeisen 50 vuoden ajorupeamassa (siitä viimeiset 32 vuotta BMW aiheisia) on varmaan muutama aihe olemassa, mutta kun tuo ulosantini tuppaa olemaan aika ykstotista, niin ei niitä jaksaisi kukaan yhtä enempää lukea.
Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa raporttia.

Joulun odotuksin täältä Vakka-Suomesta
Kulkuri

Se eka kerta....
Se oli viime vuosituhannen loppupuolella. Tähän reissuun ei vielä liittynyt moottoripyörä, joten ohitetaan se vain nopeasti. Mutta tähän liittyy se sattuma..
No, liittyy mozkaritkin siinä mielessä että niitä oli taas korjattu koko kesä 24/7 niinkuin se nykyään ilmoitetaan.
Syksyisin olemus on kuin Haitilaisella WooDoo - nukella...

Juniorit Anssi ja Esa olivat silloin ehkä ala-asteen kolmannella- ja neljännellä luokalla.
Hoksasin, että pojillahan on viikon syysloma vain vajaan parin viikon päästä !
YH-isänä minun ei ole onneksi koskaan tarvinnut kysyä keneltäkään lupaa siihen, mitä milloinkin poikieni kanssa puuhailemme.
Puhelin äkkiä käteen, ja soitto matkatoimiston numeroon.
-"Täällä olisi kolme äijää äkki-lähdössä jonnekkin sinne, missä nyt on KESÄ! Millään muulla ei niin väliä."
-"Katsotaas.. katsotaas.." Mutisi matkatoimiston daami johdon toisessa päässä.
-"No tossa olis jus kolme peruutuspaikkaa Pattayalle. Hintakin olisi nyt sopiva?"
-"Aha... Missäs päin maailmaa se on?"
-"Thaimaassa"
-"No sinne sitten...!"

Perillä selvisi nopeasti, että nythän ollaankin varsinaisessa karkkikaupassa...!!
Juuri sellaisessa, mistä kaikki kukka-hattutädit ovat varoitelleet..
Mutta jos olisivat itse edes kerrankin täällä käyneet, olisi heistä ehkäpä nopeastikkin tullut jopa suosittelijoita...??

Terveisin Repa

Se toka kerta tuli vielä hieman sattuman kautta.
Mutta kipinää oli jo ekasta kerrasta jäänyt kytemään.
Tähän retkeen liittyy jo oleellisesti mozkarit ja niistä maksettavat oppirahat.
Tunnettu hämeenlinnalainen mp-asentaja (Nyt jo edesmennyt. Rauha hänen sielulleen.) soitti syksyllä ja kysyi:
"Hei! Nyt on edulliset lennot Phukettiin. Saadaan ryhmäalennus, jos saadaan ryhmä kasaan. Yksi enään puuttuu. Saat kaksi sekuntia aikaa päätää, lähdetkö. Mietin peräti melkein puoli sekuntia ja sanoin kuuluvani ryhmään.

Meitähän olikin sitten koossa ihan mukava porukka kotikylän mozkarimiehiä ja entisiä kisakuskeja.
Nyt jälkeen päin voi tietysti viisastella sillä, että olisihan se pitänyt arvata, mitä siitä seuraa.
Phuketin Patong Beachilta mozkarit kohtuu hinnalla vuokralle. "Munankuori" päähän ja menoksi.
Oma kypärä ei vielä tässä vaiheessa ollut mukana. Myöhemmillä retkillä kaikilla kyllä.
Täällähän käytetään edelleenkin pääasiassa ämpärimuovista tehtyjä lasten leikkikypäriä, koska ne täyttävät kypärälle asetettavat paikalliset määreet. Paikallisväestö tosin ajaa edelleenkin aika paljon ilman kypärää. Travellerin ei kyllä pidä sitä tehdä, koska se on paikalliselle liikennepoliisille varma tulonlähde...
Passi piti jättää vuokraamoon pantiksi, jotta päristin aikanaan palautuisi vuokraamoon.
Tässä tapahtui heti ensimmäinen virhe. Kopio olisi pitänyt riittää.
Mutta siitähän me lähdimme kuin varpusparvi...

Ken on kiertänyt Phuketin "saaren" tietä myöten ympäri, tietää millaisesta mutka- ja mäkiorgioista on kysymys. Välillä oma takavalokin näkyy..?
Silloin jo kiinnitin huomioini paikallisen poliisin käytäntöön. Aina kun liikenteessä "mäsähtää", piirretään valkoisella spraylla ajoneuvon sekä raadon ääriviivat asfalttiin. Ilmeisesti myöhempiä tutkimuksia varten. Phuketin teillä näitä merkintöjä olikin tyrmistyttävä määrä. Ja riittää näitä merkintöjä muuallekin Thaimaan tietölle.
Tulihan niitä ajorästejä ajettua pois. Jossain Phuketin ja Krabin välimaastossa ajelimme kansallispuiston mutkaisia, mäkisiä ja kapeita betoniteitä.
Ennen tämän jutun kliimaksia, täytyy kertoa hieman näistä betoniteistä. Niitä on täällä käytännön syistä kohtuu paljon. Ensiksikään ei ole routaa, mikä niitä voisi runnella. Toiseksi ne kestävät kulutusta enemmän kuin pehmeä asfaltti. Osittain vitsinä ole kolmanneksi heittänyt sen, että vuoristoisilla alueilla ei voi muuta käyttääkkään. Mäet ovat nimittäin sellaisissa kulmissa, että näissä lämpötiloissa asfaltti valuisi laaksoon. Isot betonilaatat valetaan tasamaalla ja sitten ne nostellaan pystyy vuorien rinteille. Siitä syntyy se tie..!
Olimme siis käyneet siellä kansallispuistossa ihmettelemässä jotai kuivunutta vesiputousta.
-"Viimeinen Phuketissa on mätämuna!"
Tällaisistahan heitoista vanhan kisaruunan suonissa alkaa virtaamaan adrenaliini ja testosteroni.
Betonitiessähän on asfalttitiehen verrattuna huikea pito. Vaikka sen vuokra-"Ceparin" (Honda CBR 600) renkaat olivat jo sileät korput, nousi nopeus luonnikkaasti jo kisanopeuksiin. Vetäisin piikkipaikalle. Silloin en vielä tiennyt, mitä se sorakasa tien laidassa tarkoittaa. Nyt tiedän..
Keskeneräinen siltatyömaa !! Tilannenopeutta ainakin sata liikaa..!
Löysää irtosoraa ja lapasistahan se Cepari lähti...
Etupyörä retkotti tyhjän päällä ja alas joelle näytti olevan matkaa. Ukko vähän naarmuilla ja pyörä lievästi päreinä. Muuten ajokunnossa, mutta vesiletku poikki.
Läheisestä kylästä löytyi lava-auto, jolla haavoittunut Cepari raahattiin Phukettiin.
Paikallisella korjaamolla käytiin aika yksipuolinen neuvottelu.
Kaveri listasi vaurioituneet osat hintoineen. Päälle vähän töitä. Loppusummassa oli paljon numeroita..
Korjaamon seinillä roikkui vastaavan CBR:n käytettyjä mutta käyttökelpoisia osia. Osoitin laskelmaa ja kysyin:
-"Nämä uusien osien hintoja?"
-"Kyllä tietysti".
-"Miksi et käytä näitä?" kysyin osoittaen korjaamon seinille.
-"Jos tarvitset vielä passiasi, maksat tämän..."

Kantapään kautta tullut oppi on aina tehokasta.
Joskin se on myös yleensä kalleinta...

Terv. Repa

Kolmas kerta toden sanoo..?
Edellisen retken opit oli sentään vielä jotenkin pääkopassa seuraavanakin syksynä.
Liikkeellä oltiin jälleen jokseenkin samalla, hämeenlinnalaisella tosi reippaalla rytmiryhmällä. Vauhtia, jännitystä ja vaarallisia tilanteita piisasi.Välillä liiankin kanssa... Tukikohtana oli edelleenkin Phuket ja lomat olivat lyhyitä kahden, kolmen viikon trippejä.

Motzkarin vuokrauksen kanssa vedettiinkin sitten tällä kertaa reippaasti toiseen äärilaitaan.
Jossain Patongin ja Karonin välillä oli rähjäinen tienvarsikuppila. Pihapiirissa muutama resuinen moottoripyörä. kuppilaa piti Thai-vaimonsa kanssa tanskalainen, entinen Heltsari. (Helvetin Enkeli). Hän oli aikanaan narahtanut tä'nne jumiin. Ja varsinkin erilaisiin mömmöihin. Siinä kuviossa toiminta, silloin kun sitä sattui olemaan, olikin sitten erinomaisen rentoa.
-"Katsokaa siitä seemmoisia, jotka saatte käymään. Mietitään se vuokrakin sitten, jos saatte ne ajettua tänne takaisin."
Passeja ei edes kysytty. Tieto siitä, että ollaan suomalaisten kanssa tekemisissä, riitti.
Itselleni valikoitui jälleen "Cepari". Tällä kertaa 400 cc ja ilmeisesti tuotannon alkuvuosilta.
Olemus sillä oli kuin ukkosen raiskaamalla käkikellon vieterillä. Pienen turaamisen jälkeen sain kun sainkin sen heräämään eloon! Äänikin kuin kilpurissa! Ränni oli vaihdettu joskus kauan sitten reilusti avarampaan. Oli siitä poistettu yhtä sun toista muutakin, kuten myöhemmin ilmeni.

Jossain vaiheessa alkoin tämä rytmiryhmän vuorokausirytmi hieman nyppimään.
Yöt ollaan... No yössä. Päivät maataan majapaikassa hokit oikosena. Että jaksaa taas yöllä...
Ei oikein sopinut minun keholle. Camelbootsi-mies lähti taas yksin omille poluilleen. Sillä resuisella Ceparilla. Suunnaksi Malesian raja. En alkuunkaan uskonut, että pääsisin tällä paperittomalla päristimellä rajasta yli. Mutta katsotaan, mitkä täällä päin on systeemit.
Ensimmäinen episodi sattui, kun olin vetänyt jo hyvän tovin kohti Malesian rajaa. Kaasarit höri tyhjää. No. Hana varatankille, mutta ruosteinen malmikasa pysyi kuolleena. Kurkistus tankkiin paljasti sen, että se on kuiva kuin Saharan aavikko. Joku neropatti oli poistanut bensahanasta varatankin putken... Näköpiirissä ei tietenkään ensimmäistäkään huoltoasemaa. Mutta autorengaskorjaamo kyllä. Sinne.
-"Ei meillä täällä fuel. Työntää stadion. Ei monta maili..."
Kaivoin roskiksesta tyhjän juomavesipullon. Menin asennushalliin lähimmän asentajan juttusille.
-"Sinun mopo tuolla parkki. Myydä minulle fuel??"
Kaveri otti minulta pullon, käveli mopolleen ja irroitti bensaletkun kaasarista.
Pian minulla oli puoli litraa bensaa ja matka jatkui.
Ilman varatankkia pärjäisi mainiosti, jos trippi- tai matkamittari toimisi. Ainoa mittari, mikä tässä häksättimessä toimi, oli varvikello.
Phuketista olin jostain löytänyt Aviksen autovuokraamon kartan. Siihen oli merkitty kaupunkien lisäksi vain isommat kylät, ja niiden väliset tiet noin suunnilleen. Opin pian hahmottamaan, missä kylässä tai kaupungissa on tankattava, ennen kuin bensa loppuu.

Rajamuodollisuudet onnistuivat yllättämään täysin! Ketään ei kiinnostanut rytökasan paperit.
Leima passiin ja valtakunta vaihtui. Vaihtui myös sielunmaisema. Mietinkin, että miltäs täällä oikein sitten näyttää? Ilmasto ja kasvillisuus samaa kuin eteläisessä Thaimaassa.
Mutta kun ählämin ja germaanin yhdistää syntyy siitä ehkäpä jotain sellaista kuin Malesia.

Tuli nähtyä Pinang-Island ja ajettua maailman pisintä (ainakin silloin) mantereen ja saaren yhdistävää siltaa.
Rajamuodollisuudet olivat yhtä sujuvia molempiin suuntiin.
Thaimaan puolella ajattelin, että nyt tiukka veto Phukettiin, niin jää yksi yöpyminen matkalta pois. Vedin nenä tankissa viidakkobaanaa kohti Phukettia.
Yht´äkkiä mylly "booasi" tyhjää.. Täysi syöttö päällä ja kytkin salamannopeasti auki. Bensa loppu. Taisi tulla joku laskuvirhe. Tai sitten ovat sliidit pyrkineet liian pitkään kansiensa läpoi ulos..?
Siinä rullatessa mietin, että missähän vaiheessa olen viimeksi ohittanut jonkin asumuksen?
Liian kauan sitten. Edessä näkyy vain suora tie ja umpiviidakkoa. Taitaa Myllymaa olla taas liemessä...
Vasemmalla edessä alkaa häämöttämään jonkinlainen rakennustyömaa. Sinne on jonkun täytynyt tulla mopolla tai autolla. Kohde lähenee, ja totean, että tässähän rakennetaan bensistä?!
Aikalailla alkutekijöissään, mutta pöntöt ovat jo pystyssä.
Rullauksen vauhti riittää sitten sentilleen. En jarruta, enkä työnnä yhtään, kun ongelmajäte (Siis se Honda) pysähtyy pöntön viereen. Voisikohan säiliöissä olla jo bensaa?? Ripeä thaikkupoika laskeutuu rakennustelineeltä ja harppoo kohti asiakasta.
-"Bensaa täällä??" kysyn varovasti.
- "No broblem, mai pen lai" sanoo poika.
Ottaa letkun ja täyttää tankin tuoreella bensiinillä!
-"Budha suojelee minua" sanon hänelle.

Ja tämä tarina on tosi.

Seuraavat retket rakennettinkin jo ihan eri pohjalta.
Se tarkoitti sitä, että Phuketille tukikohtana jätettiin jäähyväiset.
Sekä samalla reippaalle Hämeenlinnan rytmiryhmälle...

Tässävaiheessa oli tunnusrettava itselleen ja lähipiirilleen se tosiasia että jääminen "koukkuun" Kaakkois-Aasiaan oli jo tapahtunut. Olenkin aina sanonut ystävilleni, jotka ovat aina asiaa ihmetelleet: "Miksi ihmeessä aina sinne??"
-"Joo-o. Kannattaakin miettiä se eka kerta vähintään moneenkin kertaan.
Siltä tieltä ei yleensä ole paluuta....."
Mikä täällä sitten niin koukuttaa ?
Ihana, suloinen ja vaarallinenkin (?) tosiasia on se, että yleensä se tapahtuu kaikille maailman miehille niitten maagisten Thai-ladyjen kautta. Sitä ei voi kuvailla. Se täytyy kokea.
Eikä ne ole tämän foorumin juttuja..
Jos aihe muuten kiinnostaa, kannattaa lukea se kirja, mistä Rikastimessa kerroin. Aiheestahan on kirjoitettu useampikin kirja, mutta mieleatäni se on paras.
Mutta eihän se tietenkään ole ainoa asia, mikä täällä aiheuttaa riippuvuutta.
Yksi merkittävä monelle on varmaan ilmasto. Ei voi väittää että se kaikille sopisi. Mutta kun sen kanssa oppii toimimaan, on se hyväksi keholle sekä mielelle.
Merkittävin lienevät kuitenkin nämä ihmiset. Vanha sivistys ja kulttuuri. He kuuntelivat Buddhan oppeja jo silloin, kun Pohjolan peitti vielä iki-jää.
Vaikka täällä toiminta on meidän mielestämme täällä välillä aika alkukantaista, on siinä kuitenkin paljon aitoa sydämen sivistystä. Hymyä ja iloa.

Olin kuullut että moottoripyörälegenda ja pallonkiertäjä Bengt "Hiko" Haikola on asettunut Pattayalle jo vuosia sitten. Tehden mozkariretkiä kavereittensa kanssa Thaimaassa, sekä Malesia-, Kambozha- ja Laos- suunnalla.
Hiko oli tullut minulle tutuksi jo seitsemän- / kahdeksankymmenluvun taitteesta, kun Hän loi MP-dynastiaansa, ja pisti loppujen lopuksi koko moottoripyöräkaupan valtakunnassa uuteen kuosiin.
Olin jo itsekkin silloin alalla, (Aloitin 1978) mutta seurasin sitä kehitystä hieman sivusta.
Meillä on Hikon kanssa tänä päivänäkin hyvät ja lämpimät välit. Vaikka Hiko on minunkin takiani ollut näillä retkillä liemessä moneenkin kertaan. Tai ehkäpä juuri siksi.....

Kaivoin Hikon siis käsiini, koska Hänellä oli kalustoa, sekä valmius niiden käyttämiseen.
BMW vielä tässävaiheessa kalustosta puuttui, mutta myöhemmin sekin aukko sivistyksessä paikkaantui...

Edellisen Malesian retken kokemusten jälkeen olin into piukassa siitä mahdollisuudesta, että täällähän on helppoa mennä minne vain !
Kysyinkin Hikolta, että lähdetäänkö Vietnamiin ??
Hiko pudotti minut kuitenkin nopeasti maan pinnalle.
-"Ei se ole täältä mahdollista. Mutta lähdetäänkö ehkä viikonpäästä Kambozhaan ?"
-"No... O.K. sitten.. Mennään."
Sillä päätöksellä tuli olemaan dramaattiset seuraukset....

Terveisin Repa

Kiitos Repalle mielenkiintoisista matkajutuista. Minullakin on pari entistä työkaveria, jotka ovat ilmeisesti kokeneet saman Thaimaan ihmeen. Toinen asuu jo vakinaisesti siellä ja toinen on jo rakennuttanut talon eläkepäiviään varten sinne maaseudulle. Minua on varoitettu menemästä sinne, enkä taida "päästäkään" ikinä. Kateellisena vain lueskelen Repan juttuja.

Eka retki Cambodiaan (Kambozha)
Saatiin kokoon sopivan pieni ryhmä. Hiko, minä ja Tomppa Lahdesta.
Ajokalustona samassa järjestyksessä Suzuki DR 400, DR 650 ja Yammun Super Tenere.
Suzukit olivat lähes uusia, Super Renere oli jo nähnyt jo hieman Kaakkois-Aasian tiestöä, mutta oli hyvässä kunnossa.

Heti aamusta oli tarkoitus lähteä liikkeelle, koska tavoitteena oli ehtiä ennen pimeän tuloa Sihanouk Willeen Kambozhan rannikolle.
Hikon ohjeet ennen lähtöä:
-"Siellä ei ajeta sitten yhtään pimeässä. Muutenkin, jos sattuu mitä tahansa, ei mitään jäädä selvittelemään. Matka jatkuu välittömästi jos se vain mitenkään on mahdollista. Taskulamppu mukaan, koska kaupungeissakaan ei aina öisin ole sähköjä. Ja kylissä ei vielä ollenkaan."
Jostai syystä se aamun lähtökin vähän venähti. En muista mistä.
Muutenkin sain alkaa totuttelemaan thaimaalaiseen aikakäsitteeseen. Kaikki annetut ajat ovat thai-time. Sovittu aika voi tarkoittaa, kohta, illalla, huomenna, ylihuomenna jne. Älä sressaa itseäsi millään kellonajalla. Ota rennosti.

Hat Lekistä siirryimme Kambozhan puolelle Koh Kongiin.
Vaihtuipa valtakunnat ja niiden "sielunmaisemat" aika merkittävästi. Päällimmäisenä kuvassa näkyy köyhyys. Pol Potin valtakauden jäljet ovat tässä maassa edelleenkin aika näkyvisssä. Histoariaa tuntevat tietävätkin, että Hän onnistui hävittämään kaksi tärkeää asiaa: Älyn ja rahan.
Koh Kongista alkoivat taas varsinaiset mutkaorgiat. tällä kertaa se oli vuoristoista hiekkatietä. Tarjoten kaiken hauskan lisäksi runsaasti sitä kuuluisaa punaista pölyä. Pitkiä sladeja sai vetää jalat tapeilla. Voi hitto kun meillä oli hauskaa!! Monin paikoin monsuunisateet olivat vieneet isoja osia tiestä alas laaksoon. Varsin tarkkana sai siis myös olla. Jokia ylitettiin erilaisilla lauttaa tarkoittavilla häkkyröillä. Välillä ihmeteltiin pyöristä kadonneita osia, koska ajaminen oli melkoista rytyyttämistä. Mukanani olevat laadukkaat BMW-hihnat tulivat tarpeeseen, kun niillä sidottiin Super-Teneren irronnut änkkäri takaisin paikalleen.
Pääsimme juuri tämän valtakunnan ainoalle kelvolliselle asfalttitielle kun pimeys tuli. Ja täällähän se tulee kuin katkaisijasta kääntäen. Tie yhdistää Phnom Penhin ja Sihanouk Willen.
Hiko matkanjohtajana veti edellä. Tomppa ajoi siinä meidän välissä yrittäen näyttää Hikolle parempaa valoa. Koska Super-Teneressä oli ainoat kunnolliset valot. Suzukit olivat tyypillisiä enska-pyöriä jossa "valot" valaisevat yhtä paljon kuin se verinen lihanpala etulokarin päällä...
Sihanouk Willeen oli vielä matkaa ehkä vajaa sata kilometriä, kun edessä välähti ja näkyi pitkä kipinäsuihku tiestä. Tajusin, että sen täytyi liittyä Hikoon, ja nyt olisimme kusessa..!
Pelit seis, mitä tapahtui?? Ruosteinen mopo-rekka oli keskellä tietä "hieman" rutussa. Itkua sekä valitusta kuului vähän sieltä ja täältä. Mutta missä on Hiko?? Budhalle kiitos, ettei Tomppa ajanut samaan kasaan. Kaivoin repusta taskulampun ja lähdin etsimään Hikoa. Pitkälle olivat liukuneet kuski sekä pyörä. Hiko oli ojassa taju kankaalla. Pyörä vähän kauempana.
Hiko alkoi osoittamaan elonmerkkejä ja menin nostamaan Suzukia pystyyn.
Kytkinkopasta puuttui iso pala alumiinia ja öljyt olivat siellä ojassa. Tällä pyörällä ei ainakaan paettaisi kolaripaikalta... Eikä Hikokaan taida pysyä minkään muun kuin lava-auton kyydissä...
Kuinkahan iso ryhmä sen mopo-rekan kyydissä oli? Haavoittuneita oli ehkä neljä - viisi. Mutta mmutakin ryhmää oli ympärillä molottamassa, vaikka oltiin "keskellä ei mitään".
Tomppa oli jättänyt Yammun sivutuelle käymään, että olisi edes jotain valoa kolaripaikalla.
Joku alkuasukas tiesi farangien (Lausutaan falangi, falle. Sama kuin meillä neekeri.) toimintatavat.
Käänsi Yammusta virrat pois, ja heitti virta-avaimet viidakkoon.. Tältä paikalta ei tosiaan paeta...
Aikanaan sitten Hiko saatiin ählättyä lava-auton lavalle ja matkaan kohti Sihanouk Willeä johonkin arvauskeskukseen.
Olimme lopulta Tompan kanssa kaksin siellä pimeässä, ja Yammu ilman virta-avaimia.


BMW-miehen ihmeelliset seikkailut viidakossa jatkuvat seuraavassa numerossa.
Lähdemme huomenaamuna viikoksi Singaporeen tervehdyskäynnille entisen Suuren, Kunnioitetun BMW-päällikön Henrik Budichin luokse.

Terveisin Repa & Terhi

Henrik Budich on tosiaan legendaarinen mies BMW miehenä jo Suomessakin. Kiva kuulla mitä hänelle kuuluu. Ollut kai paikallisissa BMW yrityskuviossa siellä mukana jo pitkään ja niissä menestynytkin.
Kiitos mainioista tarinoistasi Reijo. Niitä on mukava lukea.
Voisi laittaa vaikka Rikastimeen.

Pekka

Lampimat terveiset taalta Henrik Budichin kotoa Malesiasta, aivan Singaporen naapurista !

Han lahettaa myos sydamelliset terveiset kaikille tyytyvaisille seka tyydyttamattomille BMW-ajajille sinne Suomeen !
Muistelemme yhdessa lammolla ja kaiholla sita varikasta ja antoisaa aikaa, kun punnersimme BMW:n markkinaosuuksia kasvu-uralle.
Kuten useammat tietavatkin, siirtyi Han Suomivaiheen jalkeen suoraan BMW-organisaatioon hoitamaan Aasian markkinointia. Kysymyksessa piti alkuun olla vain viiden vuoden "diili", mutta sita jatkettiin useampaankin kertaan.
Henrikin tyo taalla oli hyvinkin tuhoisaa virkapyorapuolella harhaoppisten merkkien edustajille. (Tarkoittaa lahinna poliisipyoria)
Vuonna 2004 Han vapautti itsensa BMW:n palkitsevasta, mutta kuluttavasta tyosta.
Perusti oman yhtion, joka hyvin kevyella organisaatiolla konsultoi erilaisissa markkinointiin ja koulutukseen liityvissa kuvioissa.
Business on kukoistanut, mutta niinhan se on meilla kokeneilla koukkupolvilla, etta alkavat elakeasiat olemaan mielessa. Toimintaa omassa yrityksessa ajetaan vahitellen alas.
Kuitenkin on vaarana etta menetamme Henrikin lopullisesti Malesialle..
Hanellekin loytyy taalta viela paljon mozkarilla ajamattomia teita....

Terveisin Repa

Niin... Jäimme siis sinne pimeyteen..
Viidakon pimeys onkin sitten totaalinen pimeys. Olen jälkeenpäin kuvannut sitä niin, että se on samanlaista kuin sulkeutuisi siivouskomeroon ja vetäisi jätesäkin päähänsä... Mistään kaukaakaan ei kajasta minkäänlaista valonlähdettä. No, ehkä tulikärpäsien.
Minun ja Tompan matkan täytyisi jatkua mieluiten nopeasti, mutta mitkä ovat vaihtoehdot?
Repusta löytyy taskulampun lisäksi Leatherman, teippiä ym. Ja jostain Yammun syövereistä löytyy ne johdot mitkä pitää yhdistää. Mutta annas olla. Olin nopeasti evakuoinut Suzukin virta-avaimet taskuuni, kun totesin, mikä oli Yammun avaimien lentorata. Kauas viidakkoon.
Super Teneren virtalukko oli jo hieman kulahtanut. Työnsin Suzukin avaimen lukkkoon, ja aloitin "tiirikoimaan" ja "naruttamaan". Pienen äheltämisen jälkeen sain kun sainkin virran kytkettyä!
Nyt tappokytkin toimisi virtalukkona jos saisin vielä Suzukin avaimen pois!
Lievää väkivaltaa käyttäen sekin temppu onnistui... Jippii! Nyt ratsaille ja matkaan!
Budha suojelee kuitenkin edelleen. Tämän Suuren Ajattelijan suojelusta tarvittiin todella jatkossakin. Olenhan ajanut toki pimeässä huonoilla valoilla ennenkin. Mutta tämä oli kokemuksena kyllä omaa luokkaansa... Tuntui siltä, että silmät ovat ainakin kymmenen senttiä päästä ulkona, kun sananmukaisesti tapitti mustaan pimeyteen. Juuri sattunut kolari takaraivossa.
On aivan uskomatonta mitä kaikkea sieltä pimeydestä sukeltaa silmille. Härkävankkureita, vesipuhveleita, niitä ruosteisia moporekkoja, valottomia rakvaattoreita jne.
Lisäksi paikallisilla "alkuasukkailla" oli kummallinen tapa istua siellä asfaltilla pitämässä turpakäräjiään. Jotkut sentään polttelivat nuotioita.
Varsin stressaava ja uuvuttava kokemus.
Viimein pimeydestä sukelsi se Sihanouk Willekin jonkinlaisine katuvaloineen.
Jonkinmoisen haravaoinnin jälkeen löytyi se ensiapuasemakin, minne Hiko ja muut uhrit oli kipattu. Haju oli kuvottava kalman haju... Ilmiselvästi kuolemaa tekeviä ihmisiä virui käytävillä.
Löytyipä sekin huone missä Hikoa pantiin pakettin. Sananmukaisesti. Asfaltti-ihottumaa oli tasaisesti ympäri kroppaa. Myöhemmin thaimaalaisessa sairaalassa selvisi sekin, että olihan niitä luitakin vähän katkeillut... Mietin vain että, olikohan niitä haavoja ja naarmuja miten kään putsattu? Miten tästä läävästä voi kukaan potilas selvitä hengisssä?
Hiko oli todellakin kuin Michelin-ukko! Varmaan kilometrikaupalla sideharsoa ja hänen kipunsa olivat valtavat...
Kärräsimme Hikon hotellille. Olikohan sekin ollut edellisessä elämässään sairaalana joskus Ranskan vallan aikana?
Siinäpä me sitten Tompan kanssa hoitelimme Hikoa muutaman päivän ja tutustuimme siinä sivussa
Sihanouk Willeen.
Vähitellen Hikolle alkoi palautumaan jonkinlainen liikuntakyky. Meillä Tompan kanssa oli sellainen toimintasuunnitelma, että matkanjohtaja pannaan taksilla Pnomh Penhiin ja sieltä lentäen Bangkokiin. Ja me sitten vedämme suorinta tietä renkaat soikeena takaisin Thaimaaseen.
Mutta Hikohan pisti meille heti kapulan rattaisiin.
-"Kun te nyt olette täällä, niin ajatte sen reitin minkä alun peri pitikin. Tossa on kartta ja neuvon vaan teille kelvolliset yöpymispaikat."
Pikaisen ohjaajakokouksen jälkeen päätimme taipua matkanjohtajan tahtoon.

Terv. Repa

Aamulla Hiko punnerrettiin taksiin ja nokka kohti Pnomh Penhiä.
Me lähdimme Tompan kanssa sitten huonoille teille...
Käänsimme etupyrämme Sihanouk Willestä kohti koillista. Näimmekin mielenkiintoisia polkuja ja vähintäänkin surkeita siltoja. Pieniä kyliä, joita löytyi viidakon kätköistä.
Näitten kylien läpiajoissa tulivat myös ensimmäiset "kosketukset" pieneläimiin.
Ensimmäinen oli kana, joka lensi DR-Suzukin etupyörään, niin että pinnat soi! Höyhenet vaan pölähti, mutta toiminta oli ohjeitten mukaista. Kaasua vähän lisää.
Vieläpä samalle päivälle sattui toinenkin uhri. Muistan kyllä ikäni koiranpennun äänen! Se kyllä tuntui jo todella pahalta...
Aikanaan löysimme Pnomh Penhistä sen Big Luck-hotellin, jossa Hiko-niminen Michelinukko majaili.
Ennenkun hotla löytyi, oli siinäkin toki omat vaiheensa.
Paikallisen poliisin virkistysrahastoon joutui muutaman taalan lahjoittamaan, kun heidän mielestään käännyimme väärään suuntaan yhdestä risteyksestä. Missään en kyllä nähnyt liikennemerkkiä, joka velvoittaisi fallen kääntymään eri suuntaan, kuin alkuasukkaan...
Big Luck-hotelli oli Hikon vakiopysäkki Pnomh Penhissä. Hyvä hieronta, ihan oikea sauna lakatuilla lauteilla ja kaikki... Myöhempinä aikoina sinne tehtiin pommi-isku jossa vähän ihmisiäkin kuoli. Nimikin taisi vaihtua New Hongkong-hotelliksi, mutta se on sitten ihan eri juttu se...
Hiko kärvisteli hotellilla, kun me siinä hoitojen välissä tutustuimme Tompan kanssa Pnomh Penhin vilkkaaseen päivä- ja yöelämään. Kaikkine houkutuksineen ja vaaroineen...
Siihen aikaan näki vielä huomattavan paljon kaikissa Kambozhan kylissä ja kaupungeissa ns. "miinanpolkijoita". Yksijalkaiset selvisivät puusta itseveistämillään kainalokepeillä. Molemmat jalat menettäneille ei köyhällä valtiolla ollut antaa yleensä mitään apulaitteita. He liikkuivat käsiensä varassa. Varoitteli Hiko meitä vieläkin menemästä polulta tai tieltä liian syvälle viidakkoon kuselle... Sittemmin ongelma on käytännössä vähentynyt merkittävästi.
Aikanaan hajaannuimme kukin tahoillemme. Hiko lentäen Bangkokiin ja me Tompan kanssa "tietä" myöten Siam Reapiin, Angkor Wattiin ja sieltä Thaimaaseen. Tämä tie Pnomh Penhin ja Siam Reapin välillä oli omalla tavallaan kokemus sekin. Se on rakennettu joskus kauan sitten Ranskan vallan ajalla. Aivan järjettömästi isoja reikiä. Ja wanhan asfalttitien reijät ovat hyvin syviä ja teräväreunaisia. Ensin niitä koitti väistellä, mutta aika nopeasti siihen turhautui. Seuraava taktiikka oli ajaa tapeilla seisten tarpeeksi kovaa yli reijistä, mutta se olisi tuhonnut nopeasti kaluston... Parhaiten matka eteni, kun ajoi "tien" ulkopuolelle. Siellähän liikkuivat jo polkupyörät, mopot ja härkävankkurit sekä monin paikoin autotkin.
Vielä saman päivän iltana saavutimme renkaat ja vanteet ehjinä Siam Reapin.
Se on jo osittain uudempaa rakennus- ja hotellikantaa. Angkor Watin läheisyys näkyy turistien, argeologien ja tutkijoitten tuomana rahavirtana. Ankor Wat on yksi maailman kahdeksasta ihmeestä ja kuuluu samaan sarjaan kuin Perun Macu Pichu.
Tällä retkellä sai vielä sillä laajalla alueella ajella omilla mozkareillaan viiden taalan sisäänpääsymaksua vastaan. Myöhemmillä retkillä kuljettiin vain järjestetyillä kuljetuksilla.
Kannattaa kuitenkin käydä, jos sattuu siellä päin kuljeksimaan.
Ajokaluston tullaaminen Thaimaaseen onnistui jostain kumman syystä helposti ilman Hikoakin, pyörien omistajaa. Taisipa siinä olla mukana sitä kuuluisaa pölhön tuuriakin?
Tiukan vedon jälkeen tavoitimme viimein illalla "Pattijoen" (Pattayan). Väsyneinä, mutta monta kokemusta rikkaampana. Dramatiikka tuli kyllä vähän turhankin isolla kädellä, mutta Hiko toipui aikanaan ennalleen.
Myöhemmin avautui sitten se Vietnamikin...

Terv.Repa

Kiitos Repa, odotinkin jo uutta kertomusta. Hyvää Joulun aikaa sinnekin, kait siellä ainakin kinkkua löytyy.

Jos loman pituus on kuukausi, tai enmmän, niin positiivisesti ajatellen uutta lomaa ei tarvitse odotella vuottakaan...
Syksyn levottomat muutolinnut lentävät Bangkokiin. Pattayalle on sieltä vajaa pari sataa kilometriä. Siksi "Pattijoki" on varsin optimaalinen tukikohtana. Sieltä on helppo paeta mihin suuntaan tahansa. Toisaalta, vaikka Pattayan maine maailman suurimpana bordellina pätee edelleenkin, on se turistivirtojen myötä kasvanut erittäinkin sopivaksi kohteeksi myös perhematkailuun.
Nytkin pidämme majaamme Jomtienin "eläkeläiskaupunginosassa", hyvin rauhallisessa ja viihtyisässä ympäritössä.

Hikokin oli sen vajaan vuoden aikana saatu takaisin tolpilleen. Suzukin onkiminen Kambozhasta poliisin takavarikosta lunnasrahoineen takaisin Thaimaaseen olisi värikäs tarina sekin. Mutta koska en ollut sillä retkellä itse mukana, niin antaa olla.
Edsellisen retken koettelemusten myötä oli pieni ryhmämme jo hitsautunut hyvin yhteen. Täydensimme ryhmää Mokulla, jolla oli myös moto-cross taustaa, kuten minulla ja Tompallakin. Näitten retkien välillä oli Tomppa toiminnan miehenä jo umpirakastunut sievään ja viehättävään Thai-ladyyn. Hänet otettiin miukaan, ja hänen kielitaidostaan hyödyimmekin useapaan kertaan. Suuntana oli tällä kertaa Laos, ja Kambozhaa parempine teineen se mahdollisti kaksipäällä ajamiseen. Ajokalustona oli minulla edelleen se sama Suzuki DR 650, Hikolla oli henkiin takaisin pumpattu DR 400, ja Mokulla samanlainen vähemmän osumia saanut. Tompalla oli tällä kertaa Honda Afrika Twin.
Taisi olla parin päivän veto Mukdahaniin Thaimaan ja Laosin rajalle. Ilta oli jo kuitenkin pimentynyt, kun rajan jälkeen otimme kohteeksi Paxén.
Jossain vaiheessa hoksasimme, että yksi on joukosta poissa...
Honda miehistöineen oli jäänyt jonnekin. Koko ryhmän ei kannata lähteä uimaan vastavirtaan, joten sain Hikolta hinausköyden, ja lähdin ajamaan tulosuuntaan.
Muutaman kilometrin päästä pimeästä löytyikin halvaantunut Honda.
-"Se vaan sammu kun saunalyhty." Oli Tompan kommentti. Diagnoosimme hetken ihmettelyn jälkeen oli, että bensapumppu on kuollut. Japanilaisethan rakastavat tuotteissaan kaikenlaisia "ylimääräisiä" osia. Siki tässäkin kaasaripelissä oli bensapumppu, koska kohokammiot ovat ylempänä kuin bensatakin alapinta. Honda miehistöineen hinaukseen ja kiskoin heidät seuraavalle huoltoasemalle. Siellä teimme Hondalle ohitusleikkkauksen, eli ohitimme sen kuolleen bensapumpun P-A systeemin välistä. Koska tankkausvälit olisivat kuitenkin pienitankkisten DR-Suzukien mukaan, ei tästä toimenpiteestä ollut käytännössä minkäänlaista haittaa.
Muistaakseni oli päivän tylsä veto Paxésta Vientianeen, Laosin pääkaupunkiin.
Erittäin sileää asfalttitietä Mekong-joen laaksossa. Ei mutkia eikä mäkiä. Vain riisiviljelmiä.
Katselinkin kaiholla oikealla nousevaa vuoristoa, jonne lähti pääteistä erittäin houkuttelevan näköisiä hiekkateitä ylös vuorille.
Ne Laosin autolla ajettavat enduropolut toteutuivatkin vuosia myöhemmin kohtalokkain seurauksin. Siitä on oma juttunsa Moto-Ykkösessä nro 2/12 joten se siitä...
Koska Hikolla on Ruotsin passi, niin pitihän Vientianestakin löytää se Sweden-Bakerly. Mutta hyviä ovat ruotsalastenkin lihapullat...
Vientianesta kapusimmekin ylös vuorille, kohti Luang Pra Bangia, Laosin vanhaa pääkaupunkia.
Hikon karttaan oli merkitty alue, jonne ulkopuolisilla ei ole menemistä. Sitä pitää vieläkin hallussaan vuoristoheimo Vietnamin sodan ajoilta. Sivusimme jossain vaiheessa aluetta, ja näimmekin aivan seulaksi ammutun linja-auton. Raadot oli tosin korjattu pois ehkäpä jo aikoja sitten...
Hyväpintainen vuoristotie mutka-orgioineen olisi houkutellut aktiivisempaankin ajotyyliin. Muu osa ryhmää halusi vain edetä rauhallisemmin. Totesinkin jollain tankkaustauolla:
-"Onhan tämä hienoa ja kivaa, mutta toisaalta vähän niinkuin orkun pidättelyä..."
Pimeys tuli jälleen vastaan nopeammin kuin määränpää.
Kylmyys (!) ja väsymyskin alkoivat ahdistaa. Vähitellen mieleen hiipi sekin ajatus, että nyt ei kyllä Hikokaan tiedä missä ollaan ja mikä olisi oikea suunta. Onneksi olin taas väärässä!

Terv.Repa

Luang Pra Bang on vuoriston laaksossa lymyilevä vanha pääkaupunki lukuisine temppeleineen.
Turisti loistavat poissaolollaan, koska heidän tarvitsemiaan hiekkarantoja ja poreammeita ei täällä ole. Jokunen narupäinen reppureissaaja näkyi katukuvassa. Lao-ihmiset suhtautuvat muutenkin vaaleampaan rotuun varauksella ja ujommin, koska täällä ei meihin värivirheellisiin ole totuttu.
Mihinkäs seuraavaksi??
Jos tästä jatkaisimme pohjoiseen, tulee Kiina vastaan. Kartasta löytyisi niitä pieniä hiekkateitä paluumatkaksi Vientianeen. Sen äänestyksen hävisin 4-1. Mielekästä ei olisi myöskään ajaa samaa tietä takaisin Vientianeen.
Hiko keksi ratkaisun.
Vuokraisimme jokiveneen, mozkarit sinne ja matkaisimme pari päivää Mekongia myöten luoteeseen. Aivan Pohjoi-Thaimaasta löytyisi rajanylityspaikaksi Chang Khong, pois Laosista.
Tuumasta toimeen.
Jokiveneen vuokrasta kuljettajineen päästiin sopimukseen ja suurin osa penkeistä otettiin pois.
Varauduimme pariksi päiväksi ruoka- ja varsinkin juomatarpeilla. Reipas ryhmä alkuasukkaita punnersi mozkarit lankkuja myöten kapeaan jokiveneeseen, varsin järkevin kustannuksin.
Matkaseuraksi saimme pari iäkästä Lao-mummoa nyytteineen ja riisiviinakannuineen, kun sattuivat
olemaan menossa samaan suuntaan.
Hinon diesel rämähti käyntiin ja matka todella jylhine maisemineen pitkin Mekongia pääsi alkamaan.
Laivamatkathan ovat aina rankkoja notkuvine pöytineen ja runsaine tax-free juomineen.
Myllymaa ahneuksissaan ajoi miinaan oikein kunnolla. Kalojen ruokinnaksihan se meni...
Tästä episodista Hiko muista kettuilla vielä tänäkin päivänä. Tosin en ollut näkemässä, miten muille kävi. Noutaja tuli. Pitkä pätkä niitä jylhiä maisemiakin jäi näkemättä.
Yöksi rantauduimme johonkin pieneen kylään. Kaupan ja majatalon pitäjän sievä Lao-lady halusi Hikon englanninkielen opettajakseen.
Oli varmaankin ihan hilkulla, ettei Hiko jäänyt lopullisesti Laosiin...
Viimein rantauduimme rajanylityspaikalla tietysti Laosin puolelle. Pitää selvittää pyörät ja ihmiset maasta pois. Jollain lotjalla pääsisi Mekongista yli Thaimaan puolelle takaisin.
Pääsii jos lautta kulkisi.
Pyydetyllä hinnalla pitäisi saada koko ruosteinen lautta omaksemme. Täytyisi odottaa iltaan, kun tyhjät tavara-autot palaisivat Laosista Thaimaaseen ja hinta Mekongin ylitykselle olisi järkevämpi. Menimme lorvehtimaan rantatörmän "tax-free myymälään". Sieltä me katselimme kun lautta kävi Thaimaan puolelta hakemassa yhden auton Laosiin...
Pitkä matka Chang Khongista "Pattijoelle" sujuikin kommelluksitta.
Mutta olipa tälläkin retkellä seurauksensa.
Sanotaan että, jos haluat varmuuden ystäväsi sopivuudesta kumppaniksesi loppuelämän ajaksi, lähde hänen kanssaan pitkälle matkalle.
Tompalla on sama Thai-lady Lahdessa elämänkumppaninaan tänäkin päivänä.

Terv. Repa