Viimeinen ajo, ja johan alkoi tapahtumaan. Lauantaina ajattelin tehdä viimeisen pyrähdyksen kaikki alkoi mukavasti, vähän tumma taivas pelotti. Ensimmäinen viisikymmentä kilometriä meni hyvin, sitten kolmenkymmenen kilometrin pomppunen kiva mutkainen osuus. Löysin pätkän isoimman montun/töyssyn takapuoli irti penkistä ja hirviä rysäys no säikähdys oli kova mutta pyörä tuntui toimivan. Ajoinvielä muutaman kilomerin sitten ajattelin ,että lienee parasta tarkistaa tuliko jotain. Pysäytin ja katselin eipä mitään näkyvää jatkoin matkaa. Seitsemänkymmentä kilometriä lasiin ja tankille sittempä havainto takalaukku oli tipotiessään. Nyt sai kahvihetki jäädä ja heti kiireesti jäljille, arvaas että kenkutti. Vain viisi kilometriä niin vastaan tullut poliisiauto lähti perään, ai että sakotkin vielä. Olihan siinä joku hetki miettiä selitystä, onneksi poliisi oli ehken MP miehiä eikä rankaissut kuin nuhtelulla, empä kyllä viitsinyt kadonneesta laukustakaan mainita. Etsintä pääsi jatkumaan ajelin ko.osuuden kolmeen kertaan eikä laukkua näkynyt. Nyt kiireesti kotia kohti, hämärti ja lunta tietenkin alkoi satelemaan. Nyt alkoi pelottamaan, sapetti jo ennestään. Korkeimmilla kohdilla tie oli jo lumen peitossa, kotimatka kesti aika kauan, enkä enää ikinä halua kokea sitä uudestaan enkä suosittele kenellekkään. Olisko tässä opetus: ahneella ( kilometrit) on pask... loppu. terveisin Petoi
