Sivu 1/2

Luovunko vanhasta bokseribemarista?

Lähetetty: 22 Maalis 2007 19:46
Kirjoittaja Kalevi
Kymmenkunta vuotta on mennyt 80-luvun jälkipuoliskon monoperäisellä R80-pyörällä ajaessa. Pyörä tuntuisi olevan hyvässä kunnossa vaikka 100 000 km on mittarissa. Tekniikka on minunkin järjelläni ymmärrettävissä ja kausihuollut sujuvat omassa tallissa. Lähikaupungin Reijo Myllymaa on tehnyt sen, mikä itseltä ei ole luonnistanut. Suurempia ongelmia ei ole ollutkaan.

Välillä tulee kuitenkin mieleen, että pitäisikö siirtyä johonkin vähän modernimpaan bemariin. Aikoinaan pohdiskelin kovastikin K-sarjalaisiin siirtymistä mutta tottumus voitti. Kovasti on tietenkin vanhanaikainen tuo R80. Tuntuu kuin traktorin ajaisi kilpureiden sekaan, kun sillä käy jossakin motoristitapaamisissa. Toisaalta onhan se kuitenkin minuun verrattuna nuorukainen. Lähestyn hyvää vauhtia kuuttakymmentä. Ehkäpä minun ikäiselleni ei modernimpi tai sporttisempi pyörä sopisikaan.
R80 taitaa olla vähän niinkuin veteraanipyörän ja nykypyörän välimuoto.

Eniten huolestuttaa se, että uudempien huolloista ei selviäisi itse. Myllymaa sentään huoltaisi ne perinteiset K-sarjalaiset, mutta ei esim. uudempia boksereita. Lähiseudulta ei löydy uudempien bemareiden merkkihuoltoa. Tarvittaessa pitäisi siis pyörä ajaa tai kuljettaa kauas isompiin kaupunkeihin. Itse en ymmärrä hölkäsen pöläystä uudempien pyörien tekniikasta.

Ottakaa kantaa! Luovunko traktoristani ja ostan vaikkapa K-sarjalaisen tai uudemman bokserin?

Lähetetty: 23 Maalis 2007 11:08
Kirjoittaja Ismo Vaara
Jos tarvii joka päivä päästä ajamaan, Jounin vinkki vanhankin säilyttämisestä on hyvä! Voit sitten myydä uudemman, kun kyllästyt esim. nykimiseen, loputtomiin "tietsikan" päivityksiin, absin tolkuttomiin varaosahintoihin ja mikä minusta oleellisinta: pyörän lehmänhäntämäiseen arvonlaskuun. Vanhoissa 2v. boxereissa arvo säilyy muissa malleissa ei.

Lähetetty: 23 Maalis 2007 18:52
Kirjoittaja Kalevi
Sen takia tässä vaihdosta puhuin kun on autotallissa auton lisäksi tilaa juuri ja juuri yhdelle pyörälle joten pakko on luopua vanhasta jos uudemman haluan.
Noita Ismo Vaaran mainitsemia tietsikkajuttuja ja abseja ja sen sellaisia juuri pelkään kun tunnen olevani mekaniikan enkä elektroniikan aikakauden ihminen. R80:n sytytys on juuri ja juuri siinä käsityskykyni rajamailla, yhtään modernimpi olisi jo aivan liikaa.
Jo vuosia sitten kävin paria K-sarjalaista katsomassa mutta jänistin. Ajattelin että jos kuitenkin alkaa kaduttaa. Nuorena pyöriä tuli useinkin vaihdettua mutta kyllä moni vaihto kaduttikin. Ehkä silloin nuorena ajatteli että vieläkin parempi odottaa jossakin edessä.

Lähetetty: 23 Maalis 2007 21:09
Kirjoittaja Ismo Vaara
Pyöristä, autoista, kännyköistä...jne, on nykyään tullut "lelukrääsää". Kaikessa pitää olla huippuominaisuudet testeissä, jotta omistaja voi ylpeillä pyöränsä ajo-ominaisuuksista esim. Kalafatin moottoriradalla, vaikka käytännössä keskituntinopeudet nykyisillä nopeusrajoituksilla ovat jossain 60 kmh paremmalla puolella. Luotettavuudella ei ole väliä, annetaan asiakkaan maksaa tuotekehittely. Vaihdetaan osia omistajan piikkiin, sitten kun ongelmia tulee.
Minulla on bemari -30 luvulta ja 2000 luvulta sekä monta siltä väliltä. Mitä on tapahtunut laadulle tässä välissä? Tuntuu, että tuotteet tehdään vain pienen hetken egon pönkittämiseen. Ei edes "tyylikkyyteen" satsata, mitä se sitten kenenkin mielestä on.
Mitä luulette, kuinka monta prosenttia nykyisistä bemareista on kuudenkymmenen vuoden päästä käytössä? Tekeekö kehitysmaat niistä versioita vielä silloin?
Okei, ajo-ominaisuudet ovat nykyisissä paremmat, sanotaan. Tosin, onhan tiputanssikin helpompaa, kuin -30 luvun argentiinalainen tango!

Lähetetty: 23 Maalis 2007 23:32
Kirjoittaja Mara
Ei miullakaan ole auto koskaan mahtunut talliin, siellä säilytetään arvokkaampi kalusto( ruohonleikkurit, moottorisahat, moottoripyörät) Miekin oon ajellu 70luvun alkupuolelta saakka ja täytyy sanoa että viimeset kaheksan vuotta eli oman ruiskukauven päässy kaikkein helpolla huoltohommista. Eihän näille oo tarvinnu mittään tehä muuta kun vaihtaa öljyjä ja kovaa ajoa. Bemarista en kyllä vielä tiije kun on elämäni ensimmäinen ( K 1200S edell. oli Busa) et mihin sen kanssa vielä joutuu, mut onhan sillä takuu jos reissunpäällä hajoaa niin Bemari maksaa hotellista lähtien. Mie ainakin vaikka ikkää on jo yli viijenkympin tahon vieeläkii välillä vähän "himauttaa" ja painaa kunnolla polvi maassa.Mut yks tykkää äitistä toinen tyttärestä onneks kaikki prätkistä. Eikun hyvää ajokauven alkua ajelettepa sitten uuvemmilla tai vähän vanhemmilla t.Mara 8)

Lähetetty: 24 Maalis 2007 09:26
Kirjoittaja Kalevi
Jouni ja Mara, hei, te olette niitä onnellisia joiden kotitienoilla voi pitää auton ulkona. Meillä päin ei voi jättää autoa ulos jos täytyy aamulla päästä töihin. Jolleivat muuhun pysty niin ainakin lommottavat ja naarmuttavat.

Lähetetty: 24 Maalis 2007 10:54
Kirjoittaja Ismo Vaara
Maralle toteaisin, että se EI ole BMW joka sen hotellihuoneen maksaa! Olet maksanut sen etukäteen pyörän hinnassa, ostaessasi laitteen jolla ei pääse kotiin jos jotain menee rikki.

"Romukauppiaana" kuulee kaikenlaisia tarinoita näistä "huoltovapaista" nykylaitteista. Moni ostaisi mielellään uuden pyörän, jonka kaikki huollot ja suurimman osan korjauksista, sekä renkaanvaihdot pystyi tekemään itse, mukana tulleilla työkaluilla. Ja vaikka bussipysäkillä. Ne oli pyöriä jotka kulki parit sadat, kulutti 5-6 L sadalla, niissä oli loistavat matkakatteet... Muistaako kukaan milloin sellaisia tehtiin? Mikä sellaisten merkki oli?
:twisted:

Minunkin puolesta hyvää ja huoltovap.. eiku huoletonta ajokautta! :D

Lähetetty: 24 Maalis 2007 17:32
Kirjoittaja Mara
Voi olla näinkin mutta hinta ei ole yhtään halvempi vaikka sanoisi ettei moista takuuta tarvitse. Monella merkillä sitä ei ole ollenkaan( Ducatilla oli ainakin takavuosina en tiije miten nyt ), En ole aikonutkaan itse renkaita vaihtaa enkä vie edes irtopyöriä liikkeeseen eihän niin toimita enää autonkaan kanssa. Samoin on venttiilien kanssa, vekotin ilmoittaa kyllä mittauksen tarpeesta (30000-40000 km) mutta yleensä silloin ei tartte vielä paloja vaihella. Sensijaan ruiskuohjemia kyllä voisin ajella sisään jos vain niitä jostain olisi saatavana, K1200S/Rään voi 13 kertaa vaihtaa ohjelmat jostain ihme syystä moinen rajoitus ehkä sitäkin pääsis kiertämään jos jaksas oikein paneutua. Mutta kuitenkin ensimmäiset 200km takana tälle kaudelle just äsken, ja nyt kuumalle ROMMILLE t.Mara

Lähetetty: 24 Maalis 2007 21:55
Kirjoittaja Ismo Vaara
On ne uudetkin hienoja laitteita. Täytyy vain välillä yrittää herätellä keskustelua. :idea:
Jos jokaiselle löytyy sopiva harrastuslaite, on se optimaalinen tilanne. 8)

Lähetetty: 27 Maalis 2007 11:46
Kirjoittaja Kaj
Ei muuta kuin bokserin kaveriksi toinen twini, eli F800...ei oo kallis, eikä vie paljo tilaa tallista. Vai luokitellaanko tuota Äffää oikeaksi Bemariksi ollenkaan?

Re: Luovunko vanhasta bokseribemarista?

Lähetetty: 29 Maalis 2007 23:18
Kirjoittaja vihaan salasanoja
Kalevi kirjoitti:Kymmenkunta vuotta on mennyt 80-luvun jälkipuoliskon monoperäisellä R80-pyörällä ajaessa. Pyörä tuntuisi olevan hyvässä kunnossa vaikka 100 000 km on mittarissa. Tekniikka on minunkin järjelläni ymmärrettävissä ja kausihuollut sujuvat omassa tallissa. Lähikaupungin Reijo Myllymaa on tehnyt sen, mikä itseltä ei ole luonnistanut. Suurempia ongelmia ei ole ollutkaan.

Välillä tulee kuitenkin mieleen, että pitäisikö siirtyä johonkin vähän modernimpaan bemariin. Aikoinaan pohdiskelin kovastikin K-sarjalaisiin siirtymistä mutta tottumus voitti. Kovasti on tietenkin vanhanaikainen tuo R80. Tuntuu kuin traktorin ajaisi kilpureiden sekaan, kun sillä käy jossakin motoristitapaamisissa. Toisaalta onhan se kuitenkin minuun verrattuna nuorukainen. Lähestyn hyvää vauhtia kuuttakymmentä. Ehkäpä minun ikäiselleni ei modernimpi tai sporttisempi pyörä sopisikaan.
R80 taitaa olla vähän niinkuin veteraanipyörän ja nykypyörän välimuoto.

Eniten huolestuttaa se, että uudempien huolloista ei selviäisi itse. Myllymaa sentään huoltaisi ne perinteiset K-sarjalaiset, mutta ei esim. uudempia boksereita. Lähiseudulta ei löydy uudempien bemareiden merkkihuoltoa. Tarvittaessa pitäisi siis pyörä ajaa tai kuljettaa kauas isompiin kaupunkeihin. Itse en ymmärrä hölkäsen pöläystä uudempien pyörien tekniikasta.

Ottakaa kantaa! Luovunko traktoristani ja ostan vaikkapa K-sarjalaisen tai uudemman bokserin?
mopo on kuin vanha viini, joskus se paranee vanhetessaan. jos bemarisi toimii ja antaa sen mitä siltä odotat, eikö se kannata pitää. nämä uudet elektroniikkalelut eivät varmaankaan ole mieleesi.

ikibemaristi

Lähetetty: 30 Maalis 2007 00:03
Kirjoittaja vihaan salasanoja
Jouni Pekonen kirjoitti:Ei mulla ole auto mahtunut talliin moneen vuoteen, mutta ne kyllä tulevat toimeen ulkosallakin kun vaihtaa niitä vähintään kerran 10 vuoteen.

Bemareita mulla on tallissa muutama, joista tuo 2000 vuoden R850R nykii eniten pienellä nopeudella ja pintakaasulla ajettaessa. Muutoin on tuossa selkeästi paremmat ajo-ominaisuudet kuin noissa vanhemmissa mitä mulla on. 80-luvun K toimii ihan ok ja kuljettaa mukavasti myös kaksi päällä, mutta on hieman kolho verrattuna noihin 70- ja 60-luvun boksereihin.
moi
asenna säädettävä paineventtiili ja nosta paineet sinne 3,2 - 3,4 kilon välille, asenna metallipunosletkut ruiskutusjärjestelmään ja säädä läpät kohdalleen ja niin alkaa laitteet kulkemaan, ei takuuvarmasti nyi ja KULKEE....KULKEE....... ducatit ovat paperia , tekee musta viivaa kiihdytyksessä kakkosella. Asia on kokeiltu. Mm. r 1100 rs/1996 kulkee 210km/h gepsin mukaan nelosella, asiaa on testattu viime viikolla, kierroslukumittari menee kyllä viitosellakin punaiselle. Joo ja sitten sen E95 ekolitkun ( lue bensan ) saat unohtaa, eikä kulutus noussut kuin ,4 litraa satasella, vastaavasti kaksi päällä alkaa riemukkaasti vetämään viidessäkympissä isoimmalla vaihteella, tuo shelin v-power näyttää testien mukaan toimivan parhaiten, sillä pienentynyt kulutus ja selvästi parempi käynti kattavat hinnan eron.

Tämän kokeiluprojektin tarkoituksena ei ole ollut tehon nostaminen vaan päästä eroon uudempien ruiskubemareiden rotuviasta...... helvetillisestä liian laihoista seoksista tai moottorikäyttöön soveltumattomasta polttoaineesta johtuvista nykimisestä, joka jopa ulkomaisten nettisivujen mukaan näyttää olevan bemaristien isoin ongelma, nykiminen on aiheuttanut jopa jo tehtyjen kauppojen peruuntumisia.

Hyvä lisäaine sen oktaaniluvun nostamiseksi on isopropanoli, mm. pari litraa isopropanolia viidessäkymmenesä litrassa ysikasia nostaa oktaaniluvun komeasti toiselle sadalle, ja päästötkin ovat kohdallaan.

kannattaa kokeilla

ikibemaristi


ikibemaristi

Lähetetty: 22 Touko 2007 14:40
Kirjoittaja Hannu
Vuoden ehdin ajaa RT:lla, mutta paljon puhutusta boxerien kevyellä tasakaasulla havaittavasta nykimisongelmasta ei ole omakohtaista kokemusta. Oma 2003 mallinen RT ei kyllä nykinyt eikä muutenkaan käyttäytynyt millään tavoin sopimattomasti koko yhteisen taipaleemme aikana, poislukien raskaalle boxerille ja BMW:n perinteiselle voimansiirrolle luontainen kaiken toiminnan kankeus ja äänitehosteet.

Oliko sitten kyseessä poikkeuksellisen hyvä yksilö vai ratkaisiko twin spark kansi lopullisesti tuon isoja boxereita vaivanneen ongelman, jota 2002 ja vanhemmissa versioissa yritetään erilaisin säädöin peittää?

Tietokonenörttinä olen tietysti jäävi sanomaan, mutta vanhojen hyvien aikojen ihannoinnissa toisinaan kuulostaa kaipuu aikoihin, jolloin postiauton pysäkillä saattoi itse käsityökaluin korjata viat, joita nykytekniikkaan ei tulekaan. Voi tietysti tulla jotain muuta, se on selvä.

Autoni huollan itse, mutta se on vielä juuri alle 400.000 km ajettu 20-vuotias, joten 10.000 km huoltoväli menee yleensä ilman murheita. Mutta pyörääni en kaipaa 6000 km välein, eli parhaaseen kesäaikaan kerran kuussa tehtävää venttiilien säätöä tai viikottaista kärkien piikin hiontaa.

Jos tarkoitus on rakentaa moottoripyörä, niin ottaisin klassisemman mallin. Jos tarkoitus on ajaa moottoripyörällä, niin sitten uusi malli ja autopalveluvakuutus.