Minun eka BMW

[ReijoMyllymaa]

Todella lämmin kiitos kannustavasta palautteestanne…!
”Kirjoittaminen on aina teapeuttinen kokemus”, kirjailija Jorma Ojaharjua lainatakseni.
Tätä terapiaa näissä jutuissani jälleen tavoittelen, kipristellessäni neljäkymmentäkolme vuotta kestäneen yrittäjän elämäntavasta luopumisen tuskassani..
Tarinan aiheita ja varsin värikkäitäkin vaiheita on näitten kaksipyöräisten kanssa tähän ikään todella kertynyt. Vielä kun vain kaiken muistaisi..?

Saksalaisen Zyndappin vaiheista oli kivaa ja motivoivaa kirjoittaa. Myös tälle foorumille, koska yhdistävänä tekijänä oli sen saksalaisen perusinsinöörin sielunmaisema ja sen ymmärtäminen..? Minulle avautui silloin käsitys ja ymmärrys siitä, millä huolellisuudella teknikka ensin suunnitellaan ja ertyisesti se, millä tarkkuudella suunnitelmat toteutetaan. Onkohan vain niin, että sekin on jo nykyisessä maailmanmenossa vain historiaa? Jokaisella olkoon siitä oma näkemyksensä..

Tällä ”Zynyllä Viisysi” oli oleellinen merkitys sille, millainen minusta sitten lopultakin alkoi kehittymään. Zynyn jälkeen vain tämä germaaninen yhteys katkesi. Seuraava oli suomalais/ italialainen (Helkama) Vasama 4T, Vasama 75 (kevari) Husse Silverpilen 175, Husse CR 250, jne.
Kuitenkin haluan tämän, osittain unhon suohon vaipuneen foorumin, pitää vielä ”puhtaana”.
Nuo harhaoppisemmat merkit ja niihin liittyvät tarinat kuuluvat jonnekin muualle..?
Siksipä yritän punnertaa tänne tarinaa vain siitä, miten BMW ”työnnettiin” silloisen, jo hyvin toimivaan yrtykseni kuvioihin. Pyytämättä tuli, kuten se faksi entiselle pääministerille…

[ReijoMyllymaa]

MP69 Talviralli Hattulan Mervessä, helmikuussa 1982.

Silloinen Suzuki kauppias ajeli luonnollisesti Suzukilla. Mainiona talvipyöränä minulla oli silloin ”Japanin Jawa”, eli Suzuki T 500. Trial renkaat nastioineen tarjosivat hieman epämääräisen, mutta kuitenkin luotettavan tuntuman kulloiseenkin, talviseen ajoalustaan. Pitkä akseliväli ja matala istumakorkeus tukivat riemukasta talviajon fiilistä.
Suzuki-kauppiaiden piirimyyjäkokous Keski-Suomessa tammikuussa tarjosi tilaisuuden ilkikuriseen louskutukseen: ”Jos autokauppiaat tulee kokouksiinsa autoilla, niin eiks` mozkarikauppiaitten pitäisi tulla mozkareilla..?” Olin tietysti ainoa moottoripyörällä kokoukseen saapunut…
Sitten helmikuun alun Talviralli muodostuikin myöhemmin merkitykselliseksi...

Reseviläisten Vanamajan takan ja keittiön lämmössä oli mukava käydä välillä lämmittelemässä ja siemailla varovasti ”Kosanderia”. Että tarkenee taas ulkona pakkasessa hengailla laajan kaveriporukan kanssa. Majan ympäristössä oli muutama Parolan varuskunnasta lainattu puolijoukketeltta. Omilla laavuilla ja teltoilla majoittautuvia oli pöpelikössä myös.

Keittiön lämpöön oli sujuvasti ankkuroitunut myös huomattavan pitkä ja karismaattinen, tummahiuksinen kaveri. Mistäköhän Hän tiesi, että minulla on Hämeenlinnassa pieni mozkarikauppa? Esittäytyi ”Henkaksi”. Jutustelimme niitä, näitä. Hänellä oli mainiona talvipyöränä Hussen kaks´ puolikas enska. Vähitellen ilmeni, että Hänen työpaikkansa on Vehossa BMW moottoripyörien markkinointipäällikkönä. Luontevasti jutustelu kääntyi siihen, että minulla olisi ainutlaatuinen tilaisuus saada BMW lisättyä edustuksiini, joihin kuuluivat jo ennestään Suzuki ja Kawasaki.
Ensireaktioni oli kai lähinnä tyrmistynyt. Kaikki japanilaismerkit viilettivät siihen aikaan aivan omilla kierrosluvuillaan, etenkin tekniikan, laadun ja tehojen suhteen. BMW näytti jymähtäneen jonnekin kaukaiselle kivikaudelle..? Ei autotehdasta voi kiinnostaa moottoripyörien kehityksen seuraaminen? Se on aivan eri maalima..

-”Älä ikinä untakaan tuosta ajatuksesta nää..!” Oli itsevarma ensireaktioni. Miksi ottaisin taloudellista riskiä tuotteen kanssa, jolle ostajia ei enää ole.? Asia jäi silläkertaa siihen.
Mutta Henrik hoiti Hänelle annettua tehtäväänsä ponnekkaasti ja antaumukella. Moniakin puheluita aiheesta käytiin, mutta minä pidin asemani. Joistakin virkkeistä jälkeenpäin voin päätellä, että jotain hyvin MP-maailmaa mullistavaa olisi BMW:n taholta tulemassa. Hänelle oli selkeästi annettu tehtäväksi jälleenmyyjä organisaation kuntoon saattaminen, koska kohta alkaa tapahtua..?
Mutta mitään oleellista ei Hän saanut vielä paljastaa.

[ReijoMyllymaa]

Mies, joka ei osaa sanoa ei..

On tunnetusti yleensä kusisessa liemessä, tai korjaamassa tuottoisaa satoa. Minun tieni on ollut molemmat.. Henrik, motivoituneena työnsä hoitajana, painoi päälle kuin se höyryjyrä.
Hänen ahkeruus palkitiin, joten laitoin nimeni allekirjoitukseen, jossa sitoudun noudattamaan jälleenmyyjälle asetettuja monia velvoitteita. Etuuksien lista olikin sitten huomattavasti lyhempi.. Germaaninen sielunmaisema kirkastui itselleni tässäkin. Paperipinkka oli paksu ja teksti tarkkaa ja yksityiskohtaista. Japanilaismerkkien maahantuojien sopimukset olivat vain suullisia ja kevyesti ilmaan huitaistuja. Motoristiveljeydellä ja kaverisuhteilla mentiin..

Jälleenmyyjän liikkeen nimiin rekisteröidyt esittely-, ja koeajopyörät olivat jo silloin oleellinen myynnin tuki. Japanilaismerkeillä esittelypyörien maksuehdot, sekä alennus %:tit ovh:sta olivat hyvin joustavat ja usein myös kaverisuhteen tasosta ja laadusta riippuvaisia. Yksinkertaistaen tarkoitti sitä, että esittelypyörällä tienatut rahat olivat jo kassassa, kun sen maksuaika loppukesästä tuli. Siksi molemmista mallistoista oli esittelykäytössä lähes koko repertuaari. BMW:n germaaninen sielunmaisema esittelypyörän kauppaehtojen suhteen oli sitten aivan jotain muuta. Hyvin pieni prosentti korjaus jälleenmyyjän nettohinnasta ja maksuun täytyi käyttää niin sanotusti ”omaa rahaa", eli maksuaika oli lyhyt..

Mutta kun nimensä oli jälleenmyyjäsopimukseen raapustanut, ei vaihtoehtoja ollut.
Aivan ilmeisesti Veholle oli jäämässä jo hieman ylivuotinen R100 CS varastoon pölyttymään.
Henrik hoiti työnsä mallikkaasti, ja minusta tuli R100 CS:n omistaja…
Häivytysmaalattu puna - mustaksi samalla tekniikalla, kuten R90 S:kin. Kullanvärisin raidoin.
Vasta paljon myöhemmin näin sen kauneuden..
Tuolloin se kuitenkin näytti mielestäni enemmänkin siltä muinaisjäänteeltä, japseihin verraten.

(Jatkuu..)

[ReijoMyllymaa]

Pakkotutustuminen.

Yritin välillä itse ajella sillä CS:llä lähiympäristössä, koska ketään muutakaan se ei tuntunut kiinnostavan. Vaihteisto toimi kuin raktorissa ja kaikki muukin toiminta oli hyvin askeettista. Peilini oli niissä japseissa.. Mitään yhteyttä tähän kummaliseen tutistimeen en onnistunut rakentamaan. Vaihdoin jossain vaiheessa siihen lyhyemmät ja äänekkäämmät äänenvaimentimet, tavoitellakseni parempaa fiilistä. Joku pieni herätys boxerin saundiin tuli, mutta ei jäänyt silloin vielä niinsanotusti ”päälle..” Vaihdoin vakioännkärit takaisin ja SC jäi hallin perille pölyttymään. En ymmärtänyt sen sielunmaisemaa, enkä osannut markkinoida sitä.

Kaikki muut esittelypyörät olivat vilkkaasti liikenteessä milloin mistäkin syystä. Myyntityöhönkin kyllä, mutta myös paljon sijaispyöriksi. Silloiset nuoret asiakkani hakivat uusilla japsipyörillään luonnollisesti rajojaan. Ja löysivät ne. Siitä taas seurasi eri vakuutuyhtiöiden maksamia kolarikorjauksia. Kauppiaan moraalinenkin velvollisuus oli järjestää, pienen mutkankin kautta (vakuutuyhtiö) hyvin maksaville asiakkailleen sijaismozkari, kun omaa korjattiin taas uuden veroiseksi korjaamollamme, jonkin sattuneen ajovirheen vuoksi..

[ReijoMyllymaa]

Matkalle pohjoiseen..

Silloiselle tyttöystävälleni (Tulevalle poikieni Äidille) olin luvannut, että juhannuksen jälkeen pidetään pieni loma hektisen kevätkauden jälkeen. Osallistumme MP69:n Kontioralliin Ylläksellä. Sekä teemme pienen lisälenkin Norjan vuonojen kautta, poikki Ruotsin Uumajaan ja sieltä lautalla Vaasaan. Sanottu ja melkein tehty…

Retken lähtöpäivä lähestyi ja katselin sopivaa kalustoa likkakaverini ja leirivarustuksen siirtämiseksi pohjoisempaan Suomeen.
Mutta missäs ihmeessä kaikki meidän esittelypyörämme ovat…?!? Ei löydy yhtäkään, koska kaikki ovat jossain aiakkaitteni ”hyötykäytössä”..!?
Ainostaan R100 CS taaimmaisessa nurkassa pölyyntyneenä. ”No voihan Veee..” Lupaus on laki, joten retkeä ei peruta. Eipä sitten muuta kun akku latukseen ja ilmaa renkaisiin…

Koko lerivarustus telttoineen, keittiöineen, astioineen, sänkyineen, varavaatteineen, taskumatteineen ja puukkoineen lastattiin CS:n päälle. Takaiskarien jousen säätö kiristettiin jäykimpään asentoon.
Jotenkin retken fiilis oli vielä hukassa, mutta siitä vaan boxerin puksutuksessa, kohti pohjoista, ”maata sohjoista..”
Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiotani CS:n ajotuntumaan. Miten se tuntui nyt vakaammalta, verraten ”tyhjänä” ajamiisiini?
Kuormaa oli nyt kuitenkin aika paljon..?
Kokemukseni sen aikaisten japsien kanssa olivat täysin päinvastaisia. Jos otti kyytiläisen, ajo-ominaisuudet huononivat. Leirivarustuksen ja kyytiläisen kanssa ne olivat jo tosi karseat..?
Mitä juttuja saksalaiset tekivät toisin..?

(Jatkuu..)

[ReijoMyllymaa]

Norjan vuonojen ja vuoriston kutsu

”Kontsikka” Ylläksellä sujui kuten kaikki muutkin, edelliset ja sen jälkeenkin toteutuneet. Motoristiveljeyttä viljeltiin ja siitä myös uutta satoa korjattiin. Etanolilla toki osuutensa oli, meidän hieman umpimielisten hämäläisten avautumiseen, mutta kaikella oli tarkoituksensa.
Kuten tällä meidän pitkällä retkellä R100 CS:lläkin..

Sunnuntaina aamupäivällä kukin purki leirinsä enempi tai vähempi kankkusessa. ”Motoristin maksa on poikkeuksellisen hyvin toimiva elin..”
Oli toteamus silloin useammastakin suusta.
Eipä siis muuta, kun varmoin ottein kohti Kautokeinoa ja siitä edelleen Altaan. Olimme ulkomailla, kaukana kotoa. Jo pelkästään tuosta tosiasiasta tietoisuus herkisti jälleen omaa mieltä tarkkailemaan keikkea ympärillään tapahtuvaa vähän enemmän ”antennit pystyssä.”
Altasta olisi ollut kohtuullisen simppeli vato Nordkapp`iin. Mutta ”erilainen nuori” ajatteli asian jälleen toisin. Sehän on vain turisteille tarkoitettu vaelluskohde ja mehän emme turisteja ole..?
Vaan olemme bikereita, oman tiemme kulkijoita. Seuraava maali asetettiin siis Skibotn`iin..
Matkahan todella sujui, sekä fiiliksessä oli jotain ainutlaatuista, ennen kokematonta.

Missä lie? Olikohan jossain Narvikin ja Mo i Ranan välillä. En tarkkaan muista. Eikä sillä enää väliäkään. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja oli aika lämmin. Tietä reunustivat metrien korkuiset lumipenkat. Heinäkuussa. Mettäsuomalaiselle se oli aika erikoinen kokemus.
Vedin jarrut kiinni ja CS:än sivutuelle. Likkakaverini vähän ihmetteli, että mitäs nyt?
-”Ei mitään. Hiljentymisen paikka. Aistit avoimena. Tässä on vain niin jotain erilaista aikaisempiin retkiimme varraten. Olosuhteet? No, kyllä joo. Mutta olemme vetäneet aika pitkiä vetoja täälläkin, kuten myös aikaisemin Euroopassakin. Huomaatko mitään eroa aikaisempaan?”

(Jatkuu..)

[ReijoMyllymaa]

”Valaistuminen”

Kyytiläiselle tuntemukset ja aistit ovat tietysti erilaisia, verraten ajajan paikalla tehtävänsä tekijään. Mutta tuolloin koin tientynlaisen herätyksen, ”uskoon tulemisen..?” (Vapaa-ajattelijana?)
Oivalsin viimein tämän CS:n sielunmaiseman. Kykenen tarvittaessa ajamaan aamusta iltaan, täyteen lastatulla ”kamelilla” itse erityisemmin väsymättä. Ajamisen hehku, himo ja fiilis pysyi aina läsnä. Päivän loppuun asti. Illan tullenkaan ei malttaisi ajamista lopettaa. Kun ei väsytä…?

Lopullinen ”valaistuminen” tuli seuraavalla / seuraavilla matkoilla Eurooppaan.
Siihenasti oli mainiona matkapyöränäni ollut, vaihtopyörärivistöstä adoptoitu Suzuki GS1000 G.
Kardaani, sivulaukut ja varttikate. Kaikki aivan kohdallaan. Pyyteetön palvelija. Hajuton ja mauton? Niinkuin se Toyota Corolla?
Yksi oleellinen juttu jäi vain silloin vaille huomiota. Kun ei muustakaan tietoa vielä ollut. Majoituksesta oli lähtö yleensä heti aamusta liikkeelle. Hyvissä ajoin illansuussa alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että onhan tässä taas jo ajettukin. Ei enää jaksa. Siellä, täällä kropassa jo myös kipuilee. Suihkuun ja syömään..
Majoituksia ei siihen aikaan etukäteen varailtu. Sopivasta kylästä tai kaupungista vain ovelta kyselemään. Jos joskus ei heti ekasta tärpännyt, niin tokasta yleensä jo onnustui.
Illaksi jäi mukavasti aikaa naamanpesulle, tukan kampaamiselle, safkaamiselle ja muuhun lähiympäristöön tutustumiseen. Matkailun aistimuksia parhaimmillaan.

(Jatkuu vieläkin..)

[Aijala]

Ajokautta malttamattomana odotellessa todella viihdyttävää lukemista .50 v kaksipyöräisten kanssa ( moposta viritettyyn Rocket lll) nyt ensimmäinen BMW odottaa kelejä (K1200Lt) ja mikäs sen mieluisampaa kuin aamukahvin kera lukea näitä inspiroivia tarinoita. Kiitos RM ja jatkoa odotellessa...

[ReijoMyllymaa]

Kiitos!


Mitalilla on molemmat puolensa..?

BMW:llä ajamisen ilon käätöpuoli oli se, että pitkän ajopäivän majoittuminen valui aina liian myöhäiseksi. Kun oli ajamisen ”maitti päällä”, ei vain malttanut lopettaa. Tie veti ja boxeri ahmi.
Huikea oli fiilis. Mutta ajopäivän illan hämärtyessä majoitusvaihtoehdot vähenivät. Siihen liittyen myös hygienia ja ravintopuoli jäi välillä aika ohueksi.
Toisaalta nuorelle metsäsuomalaiselle avartui käsitys eurooppalaisen palvelukulttuurin eroista kotimaassa koettuun. Jo aikoja sitten suljetusta keittiöstä järjestyi rähjäisille matkailijoille yleensä kuitenkin jotain hyvin ravitsevaa syötävää ja juotavaa. Ilman mitään dramatiikkaa..

Mutta nämä joskus koetut, hetkelliset menetykset olivat jo kuitenkin korvautuneet etukäteen pitkän ajopäivän aikana koetussa, euforisessa fiiliksessä. Ennen kokematonta, ajamisen kyltymätöntä himoa..?
Kaikissa parisuhteissa, myös tässä tapauksessa kylmää rautaa olevan mozkarin kanssa, kannattaa näitä himon rakenteita analysoida hieman tarkemmin.
Ulkonäkö? No tässä tapauksessa todellakaan ei. Ystävyys? Jotain hyvin orastavaa tässä kyllä on.
Kumppanuus? Jopa siihenkin johtavaan, joitain elementtejä on aistittu. Rakastuminen? Siihen on toistaiseksi matkaa, mutta ei sekään näytä mitenkään mahdottomalta..?

(Matka jatkuu..)

[Mikki]

Paljon, paljon pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin jotain hyvin samantapaisia tunteita koettu BMW:n kanssa vuodesta 1981 alkaen...

Huippu luettavaa, toivottavasti tarina jatkuu vielä piiiitkään!

[ReijoMyllymaa]

”Rakastumisen” analyysi.

Tuolle maailman pisimmälle matkalle päätin sitten vähitellen lähteä. Aivan samoin, kuin normaalissakin parisuhteessa.
”Maailman pisin matka, on matka toiseen ihmiseen…”
Tässä jutussani käsittelemme kuitenkin sentään vain kylmää rautaa..?
Luonnollisesti ulkonäkö hetättää aina sen ensimmäisen huomion. Kehon kieli kertoo jo enemmän.
Koska tässä minun tapauksessani ulkonäkö herätti alkuun lähinnä sääliä, täytyi minun katsoa syvemmälle. Nähdä sen ulkokuoren läpi. Syventyä tämän ”ehdokkaan” sielunmaisemaan.
Tämän, vähän kummallisen kapistuksen kehon kielen kautta, alkoi se suhde sitten lopulta rakentumaan..

Boxerin käynti rauhoitti mieltäni. Leppoisaa, mutta voimaa uhkuvaa. Verraten japsien hieman hermostuneeseen kimotukseen. Tehoa japseissa kyllä on, mutta onko oikeaa voimaa? Siinä oli selvä sävyero. Voimaa ja vääntöä BMW:ssä oli sillä alueella, jossa sitä normaaliin ajoon tarvitaankin.
Myös bokserimoottorin käynnin syke osui minun sieluuni. Myöhenpien aikojen myyntityössäni niin useasti perustelinkin: ”Bokseri ei koskaan tärise.
Se on vain kiihoittavaa vapinaa…”
Myös Harleyn harrastajilla voi jotain yhtymäkohtia tähän havaintooni olla..? Moottorin mekaniikan sykkeestä syntyvä äänimaailma..?
Millä äänellä parisi Sinulle puhuu…?

(Eikä tässä vielä kaikki..)

[ReijoMyllymaa]

Kehon kieli..

Kehon kieleen liittyy oleellisesti myös kosketus. Mitä aistit, kun kosketat kumppaniasi. Sekä ennen kaikkea se, miten hän siihen vastaa..?
Jo kahvakumien muotoilu poikkesi aikaisemmista ”tuttavuuksistani”. Kosketukseeni vastattiin hyvin miellyttävällä tuntumalla. Aistin minun käteeni sopivan, herkän mutta varman otteen..

Istuinhan on aina ”päin persettä..?” Mutta jälleen laulun sanoin: ”Nouse satulaani kulta, tahdon..”
Miten nämä ovatkaan niin sopivat toisilleen? Minun istumalihakseni, sekä CS:n istuin. Sillä satulalla voi ”ratsastaa” aamusta aikaisesta iltaan myöhään. Tai toisin päin.. Eikä mikään kehoni osa protestoi. Oleelliset tekijät tässä ovat mielestäni riittävä jämäkkyys ja painon jakautuminen tasaisesti palleilta välilihan kautta istumalihaksille. Koko kroppa kiittää..

Jalkatappien sijoitus poikkesi hieman totutusta. Ne eivät olleet poikittaislinjalla samalla kohtaa. Johtuen boxerimoottorin sylinterien sijoituksesta. Nekään eivät voi olla täysin samalla linjalla. Eroavaisuus on hyvin pieni ja käytännössä merkityksetön. Ratkaiseva merkitys oli sen sijaan istuimen ja tappien etäisyydellä. Jalkojen polvikulma oli hyvin luonteva ja levollinen.
Ajosaappaatkin sopivat sinne kaasarien alle, vaikka alkuun näyttikin vähän ahtaalta.
Lisäksi sivuille sojottavat sylinteri toimivat mainioina varpaanlämmittäjinä, viileämmässä tai kosteammassa ajosäässä..

(Analyysi jatkuu..)

[ReijoMyllymaa]

Kukapa olisi täydellinen?

Kaikissa parisuhteissa, puolin ja toisin, täytyy saada oikeaa vaihdetta ”silmään”, jotta alkaa tapahtumaan hyviä ja oikeita asioita..?
Mutta miksi tämän CS:n vaihteiston toiminta tuntui olevan vielä jossain rautakaudella?
Peilini oli tietysti niissä japseissa, joissa vaihtotapahtuma tuntui sujuvan jo silloin, lähes pelkällä ajatuksen voimalla. Tämän ehdokkaan oikean vaihteen löytymisestä, syntyi mielleyhtymä vanhan kuorma-auton, tai traktorin vaihteiston toimintaan. Nekin täytyi vain ensin oppia ja sitten osata.

Toiminnan ymmärryksestä ja sen oikeasta kohtaamisesta oli siis tässäkin parisuhteessa kysymys.
Myöhenpinä aikoina näitä ”toosia” korjaillessani näin, miten vanhanaikainen ja alkeellinen oli vaihteen siirtosysteemi. Tähän kun lisätään (siihen aikaan) harvinainen kuivakytkin, sekä sinänsä mainiolla kardaanilla toteutettu voimansiirto, olikin soppa valmis. Tarkoitus oli varmaan hyvä, mutta sen Saksalaisen insinöörin ajatukset ja toteutukset olivat varmaan jumiutuneet jonnekin kauas viime vuosikymmenille?
Jotta tämä meidän parisuhde siis kehittyisi, oli minun opittava toimimaan tämän ikääntyneen tekniikan, wanhemman ladyn kanssa..

(Kehittely jatkuu..)

[ReijoMyllymaa]

Repan oppivuodet.

Tämä ensimäinen, vähän pidempi matka, avasi orastavaa kiinnostustani tämän varsin erilaisen mozkarin sielunmaisemaan. Japanilaisen insinöörin ajattelutapaa ja tekniikan toteutusta, sekä sen tasoa, olin oppinut jo ymmärtämään. Nyt minun täytyi vain ryhtyä tunkeumaan sen Saksalaisen perusinsinöörin pään sisälle. Uudestaan. Miksi nämä ovat niin erilaisia, kuin ovat..? Olihan minulla jo ne ensimäiset, hyödylliset oppivuodet kakarana sen Zyny Viisysin kanssa koettuna..
(Tässä samassa osiossa otsikolla: ”Miten minusta tuli minä”)

Käytännön tasolla minun oli opittava ”puhumaan samaa kieltä”, sen alkeellisen toosan kanssa. Prosessi ei ollut helppo. Vielä paljon myöhemminkin jouduin maksaville asiakkailleni toteamaan:
”Vaihteiston käyttäminen näissä rautakauden mozkareissa on aina taitolaji..”
Siihen maailmanaikaan ei mistään sifteristä kukaan ollut ehkä vielä kuullutkaan. Japseissa se kuitenkin jo tuolloin oli. Kytkintä ei tarvitse käyttää oikean vaihteen löytämiseen. ”Sifteri” oli oikean kaasukäden ranteessa, joka toimi aivan mainiosti. Molempiin suuntiin, jos ymmäsi vaihteiston toimintaperiaatteen. Paljon myöhemmin tuli elektroniikka hoitamaan saman asian ilman vaihtamistoimenpiteen osaamista.
Bemarin vaihteisto oli silloin aivan toinen maailma. Juohea ja äänetön vaihtaminen oli kaasukäden, kytkinvivun ja vasemman jalan saumaton yhteistyö. Sitä on hieman vaikea sanoin kuvailla. Prosessin missään vaiheessa ei mikään yksittäinen tekijä ole erillinen. Kaikki limittyvät toisiinsa. Mitään äkkinäistä ja lopullista ei tehdä missään vaiheessa. Kaikki eri vaiheet ”nuolevat” toisiaan. Lopputuloksena on täysin äänetön ja nykäyksetön vaihteen siirto. Kuin se jenkkiauton automaattivaihteisto..

(Opitaan lisää..)

[ReijoMyllymaa]

”Parisuhteen” huoltoa.

Normaaleista huolto-toimista venttiilien- ja kaasarinsäätöineen suoriutui varsin helposti purkamatta koko mozkaria. Toisin kuin oli tilanne jo silloin, muissa maissa tehdyillä mozkareilla..
Toisaalta myös säätöjen tarkastustarve oli hieman tiheämpi, johtuen hieman vanhanaikaisesta tekniikasta ja sen toteutuksesta. Työntötankomoottorin venttiilikoneistossa on paljon liikkuvia osia, verraten ”yläpuoliseen nokka-akseliin”. Myös kaksi erillistä kaasuvaijeria molemmille kaasareille, aiheutti säätötarvetta useammin, kuin yhdellä vaijerilla neljällekin kaasarille toteutettu rakenne.
Mutta säädöt olivat helppoja, jos käytössä olivat perustyökalut, lisättynä parilla alipainemittarilla. Yksinkertainen mozkari, omine kummallisuuksineenkin, yksinkertaiselle asentajalle..?

Kun hyvään alkuun tämän parisuhteen ymmärryksessä olin päässyt, oli varsin luontevaa jatkaa valitsemallaan tiellä. Varsinkin, kun ne vaaleanpunaiset brillit oli silmilleni jo sujautettu..?
Varsin helppoa oli nähdä lisää myönteisiä havaintoja ”sydämensä valitusta..?”
Höyläämätöntä raakalautaahan tuo on, mutta samalla karun yksinkertaista ja siten helposti lähestyttävää, näillä vähän pienemmilläkin aivoilla..?
Onko minun itseni sivistystaso jäänyt jonnekin alemmalle tasolle, koska koin viehtymystä tämän alkeellisen ja karhean tekniikan kanssa toimimiseen? Se kuitenkin puhui minulle. Välillä karkeillakin sanoilla. Mutta minä opin ja halusinkin oppia kuuntelemaan. Toisaalta monien vaikeuksien kautta opin puhumaan myös hänelle. Ja hän taipui.. Onko helppous siis minkään arvoinen tavoite? Kokeeko kumpikin oikeasti elävänsä?
Peilini oli jälleen niissä Japanilaisissa mozkareissa, sekä siinä kulttuurissa. Loppuun asti hiottua hienotunteisuutta.
Palvelee kyllä täydelliseti, mutta ei puhu Sinulle mitään..?

Lopuksi tähän ilman lupaa lainattu:
Tekniikan Maailman perustaja, Osmo A. Wiio , TM nro 9/ 1953, mielipide BMW:stä:
”Todellinen moottoripyörien uranuurtaja, joka on ollut aina aikaansa edellä. Pyörät todellisia laatutuotteita. Kuuluisin malli on R-51 (500 ccm)”

Tämän pituinen tämä.

Kaikille Teille kiitollisuudella, "Repa"